Hyppää sisältöön
Home Opinnäytetyö: Seksuaalivähemmistöisenä uskovassa perheessä – kriisi, johon ei saada apua

Opinnäytetyö: Seksuaalivähemmistöisenä uskovassa perheessä – kriisi, johon ei saada apua

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden käyttö on vähäistä kriisitilanteissa, joka aiheutuu seksuaalivähemmistöön kuuluvan kerrottua suuntautumisestaan perheelleen, selviää Elina Lindin opinnäytetyöstä. 

Kun uskovassa perheessä perheenjäsen kertoo kuuluvansa seksuaalivähemmistöön, se aiheuttaa yleensä kriisin perheessä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden käyttö on vähäistä tällaisissa kriisitilanteissa. Tarvetta sekä toivetta tuen saamiseen perheissä olisi, mutta uskonnollinen kriisi rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia löytää tilanteessa heille sopivaa apua.

Nämä tulokset käyvät ilmi Hämeen ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä, jonka Elina Lind on tehnyt osana kriisityöhön painottuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kehittäminen ja johtaminen -tutkintoa.

Opinnäytetyössä toteutettiin laadullinen, kokemuksia tarkasteleva tutkimus. Aineisto kerättiin avoimella kirjoituskutsulla, minkä kautta haastatteluun päätyi 12 osallistujaa

Vastauksissa käy ilmi, että yhteentörmäys on väistämätön seksuaalivähemmistöön kuuluvan kerrottua perheelle suuntautumisestaan. Vähemmistöön kuuluva on jo kriisissään uudelleen orientoitumisen vaiheessa, mutta perheenjäsenet kokevat kriisivaiheet alusta ja käsittelevät voimakkaita tunteita ja uskonnollista kriisiään vuosienkin ajan. Vähemmistöön kuuluva joutuu perheen kriisin vaiheiden kautta käymään uudelleen läpi omaa prosessiaan, mikä koetaan raskaana.

Usein seksuaalivähemmistöön kuuluminen ja uskonnollisuus nähdään myös toisensa poissulkevana asiana. Tutkimuksessa nousee kuitenkin esiin usko voimavarana kriisissä selviytymisessä sekä oman seksuaalisen identiteetin sekä uskonnollisen idetiteetin integroituminen.

Perheiden tukeminen tilanteessa, uskonnollinen kriisi huomioiden, olisi tärkeää. Sekä seksuaalivähemmistöön kuuluvat että heidän perheenjäsenensä kertoivat, että he epäilivät sosiaali- ja terveydenhuollon ja esimerkiksi Setan olevan liian asenteellisia tukijoita kriisissä. Sen vuoksi näiltä tahoilta ei lähdetty etsimään tukea tai apua.

Lisätiedot:

Opiskelija: Elina Lind, elina.lind2@gmail.com

Ohjaaja: Päivi Homan-Helenius, paivi.homan-helenius@hamk.fi, +35836467506