Hyppää sisältöön
Home Opinnäytetyö: Ratkaisuja Hämeen haja-asutuksen vesihuollon tilan parantamiseen  

Opinnäytetyö: Ratkaisuja Hämeen haja-asutuksen vesihuollon tilan parantamiseen  

Hämeen alueelle esitetään lähes 60 vesihuoltotoimijoihin kohdistuvaa suositusta Jussi Leinon rakentamisen koulutusohjelmaan tehdyssä opinnäytetyössä. 

Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien alueille valmistuu yhteinen vuoteen 2030 ulottuva haja-asutuksen vesihuoltostrategia, joka laadittiin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä. Työ koskettaa kaikkiaan lähes 55 000 haja-asutusalueen asukkaan vesihuollon turvaamista.  

Valmistuvalla strategialla pyritään vauhdittamaan haja-asutuksen vesihuollon tilan parantamista sekä vesihuoltoon lähivuosina vaikuttaviin muutosvoimiin varautumista. Työn tulokset käyvät ilmi Hämeen ammattikorkeakoulun rakentamisen koulutusohjelman opinnäytetyöstä, jonka Jussi Leino on tehnyt osana ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. 

Opinnäytetyössä tutkittiin Hämeen haja-asutuksen vesihuollon kehitystä ja nykytilaa, laadittiin ennusteita ja tunnistettiin vesihuoltoon vaikuttavia muutosvoimia sekä yhteensä 11 haja-asutuksen vesihuoltoon kohdistuvaa kehittämistarvetta. Työssä esitetään yhteensä lähes 60 alueen vesihuoltotoimijoihin kohdistuvaa suositusta, joita hyödyntämällä on tavoitteena saavuttaa strategian visiolle kiteytetyt kolme tavoitetilaa: 1) kiinteistöillä on käytettävissä riittävästi hyvää talousvettä ja jätevedet käsitellään asianmukaisesti, 2) vesihuoltolaitosten toiminta on laadukasta ja turvattua sekä 3) vesihuollon päätökset ja ratkaisut perustuvat tietoon ja vastaavat toimintaympäristön muutoksiin. 

Työn tavoitteiden toteutuminen edellyttää uudenlaista yhdessä tekemisen ja toimintatapojen käyttöönottoa. Suositusten keskeisenä tavoitteena on syventää toimijoiden välistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa, strategian tavoitetiloihin sitoutumista sekä aktiivista toimenpiteiden toteuttamista, dokumentointia ja seurantaa koko strategiakauden ajan.   

Tutkimustyön tulosten perusteella valmistuva Hämeen haja-asutuksen vesihuoltostrategia 2030 julkaistaan erillisenä julkaisuna kansalliskirjaston ylläpitämässä julkaisuarkisto Doriassa. Strategian toteutumisen seurantatyö käynnistyy alueen vesihuoltotomijoista koostuvan ryhmän toimesta alkuvuoden 2023 aikana.  

Lisätiedot: 

Opiskelija: Jussi Leino, 0295 025 197, jussi.leino@ely-keskus.fi 

Ohjaaja: Harri Mattila, Hämeen ammattikorkeakoulu, harri.mattila@hamk.fi