Hyppää sisältöön

Marina Weck

Marina Weck

Tutkijayliopettaja

Tietoa minusta

Toimin tutkijayliopettajana HAMK Smart -tutkimusyksikössä. Olen väitellyt tekniikan tohtoriksi opiskeltuani Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksessa. Olen myös rakennusalan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri. Minulla on vankkaa kokemusta yliopisto- ja yksityiseltä sektorilta, joissa olen työskennellyt muun muassa tutkimuspäällikkönä, projektipäällikkönä, kehittämispäällikkönä, tutkijana, lehtorina, insinöörinä ja konsulttina. Olen työskennellyt myös projektipäällikkönä ja vanhempana tutkijana lukuisissa EU:n rahoittamissa kansainvälisissä ja alueellisissa kehittämis- ja tutkimusprojekteissa. Viime vuosina olen toiminut projektipäällikkönä ja tutkijana useissa senioritalouteen ja älykään ikäystävälliseen asuinympäristöön sekä liiketoimintaan ja kiertotalouteen keskittyneissä projekteissa. Minulla on laajaa kokemusta laadullisesta tutkimuksesta sekä vuorovaikutteinen/osallistava päätöksenteko ja ongelman strukturointi -metodeista. Keskeisiä tutkimuskohteitani ovat olleet riskit ja luottamus kansainvälisissä liikesuhteissa, luottamus digitaalisessa toimintaympäristössä, teknologian hyväksyminen & käyttöönotto, kiertotalouden liiketoiminta sekä ikäystävällinen, älykäs ja kestävä asuinympäristö.

Osaaminen

projektinhallinta (suunnittelu ja toteutus), tutkimus- ja kehitystoiminta, laadulliset tutkimusmenetelmät, kansainväliset verkostot ja liiketoiminta, yritysten kansainvälistyminen, luottamus ja riskit liiketoimintasuhteissa, innovaatiotoiminta ja -verkostot, kiertotalouden liiketoiminta, YAMK -opinnäytetyön ohjaus

Hankkeeni ja projektini

KIITO – Kiertotalousosaamisella uudistuvaa liiketoiminta, OSIRIS (Interreg BSR): Supporting Smart Specialization Approach in Silver Economy for Increasing Regional Innovation Capacity and Sustainable Growth, Research Project: Desirable Future for Ageing People: Perspectives and Business Opportunities for the Assistive Technology, Erikoistumiskoulutus nykyteknologian hyväksikäytöstä ikäihmisten kotihoidossa (KOTEK-ERKO), Innostu työssä! Työhyvinvointia ja tuottavuutta – työinnostusta parantamalla, Energian ja ravinteiden kierrätyksen uudet mahdollisuudet vesihuollossa (KEHÄ), Cooperation between Nordic and Russian Institutions and Enterprises in the Innovation Management and Transfer Processes: Developing Online Practices and Training Services (INNOVA), Terveysteknologian toimiala liiketoimintana (INKA-TELI), Higher Education and University-Business Cooperation in International Construction (UNICO), Development of Cooperation Networks for Finnish Organisations with the Countries of the Baltic Sea Region (BOAT), Development of Finnish Universities Network Supporting Companies’ Innovation Activities and Internationalisation (ROCKET), STROI-network – BUSINESS NETWORKS IN RUSSIA, METNET: European Network of R&D and Training Organisations in Metal Branch, KV –profile: Profiling business networks oriented to Russia, TEMPUS Programme (Education): a member of the experts’ team for the European Commission to assist in the evaluation of project proposals, OSI Mentor Programme – Open Society Institute Projects: small-scale international projects financed by George Soros, TACIS MTP Managers’ Training Programme (Phases 1 – 4): TACIS – Technical assistance programme stimulating partnerships between the EU and the Community of Independent States (CIS)