Hyppää sisältöön
Home Biopohjaista pinnoitetutkimusta leväkasvustojen hillitsemiseksi

Biopohjaista pinnoitetutkimusta leväkasvustojen hillitsemiseksi

HAMK Tech -tutkimusyksikkö selvittää parhaillaan, kuinka biologisen kasvuston kuten levän aiheuttamia ongelmia voitaisiin vähentää ja ehkäistä uudenlaisilla pinnoitteilla ja pintamateriaaleilla. 

HAMK Tech kehittää yhdessä kumppaniensa kanssa uudenlaisia ohutlevytuotteiden, kuten kattojen pinnoitteita ja pintamateriaaleja, joiden päällä levät eivät viihdy. Tällä hetkellä selvitetään muun muassa, miten levä kasvaa biomaaleilla pinnoitettujen ohutlevytuotteiden pinnoilla. 

Suuri osa tutkimuksesta on tehty laboratoriossa. Toiminnallisuuksien todentamiseksi näytteet on viety myös HAMK Techin ulkotestikentälle Mustialan metsään. Siellä näytteet joutuvat rankkaan koetukseen – ne ovat varjossa useiden eri puulajien alla keräämässä kaiken niistä varisevan biologisen massan. 

Tutkimuksessa tarkastellaan myös pintojen puhdistettavuutta. Levä kasvaa ja leviää nopeammin huokoisilla ja epätasaisilla pinnoilla kuten tiilen ja puun päällä, mutta viihtyy myös muilla pinnoilla sopivien olosuhteiden vallitessa. Liukkailta pinnoilta levä on kuitenkin huomattavasti helpommin poistettavissa kuin huokoisilta pinnoilta. 

Tutkimusta tehdään Biopohjaiset pinnoitetut ohutlevytuotteet (BIOPPO) -hankkeessa, jossa on mukana asiantuntijoita myös kuudesta yrityksestä.  

Aiheesta lisää myös blogissa.

Lisätietoja: 

Tiina Vuorio 
tutkimuspäällikkö, HAMK Tech -tutkimusyksikkö 
Hämeen ammattikorkeakoulu 
Puh. +358 40 053 6612 
tiina.vuorio@hamk.fi