YAMK-tutkinto kehittää johtamisosaamista sote-alan muutoksissa

Jonna Kuosmanen valmistui keväällä 2024 Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen (Ylempi AMK) -koulutuksesta. Koulutus syvensi ymmärrystä johtamisesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä. Tulevaisuudessa hän haluaa rakentaa inhimillisempää ja reilumpaa työelämää.
Millainen tausta sinulla oli, kun lähdit opiskelemaan YAMK-tutkintoa?
Pohjakoulutukseltani olen lähihoitajapohjainen sairaanhoitaja. Hoitajana olin kartuttanut työkokemusta monipuolisesti erilaisten työtehtävien kautta, joten minulla oli jo vahva käytännön kokemus sosiaali- ja terveysalalta. Tällä hetkellä työskentelen Kanta-Hämeen keskussairaalassa nuorisopsykiatrialla.
Mikä sai hakeutumaan juuri tähän koulutukseen?
Hain koulutukseen, koska halusin edetä urallani eteenpäin ja koin, että koulutuksen myötä minulla olisi enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa alaan omien arvojeni ja käytännön kokemuksen kautta. Koulutussisältö kuulosti monipuoliselta ja kiinnostavalta kokonaisuudelta, josta uskoin saavani juuri sellaista tietoa ja osaamista, joita sillä hetkellä tavoittelin.
Millaista opiskelu oli? Mitä taitoja tai osaamista se kehitti?
Opiskelu oli innostavaa ja todella antoisaa. Koulutus tarjosi paljon uusia näkökulmia ja teoreettista pohjaa tämän päivän asiantuntijatyöhön. Moduulit olivat hyvin käytännönläheisiä ja kehittivät erityisesti johtamisosaamista ja itsereflektointikykyä, jotka vahvistivat olemassa olevaa osaamista ja vahvuuksia toimia muuttuvassa toimintaympäristössä. Opinnot lisäsivät myös ymmärrystä moniammatillisen yhteistyön johtamisesta ja viestinnän merkityksestä sekä siitä, mitä kaikkea johtaminen ja palveluiden kehittäminen pitää sisällään.
Mukavinta opiskelussa oli ehdottomasti se, että pääsi opiskelemaan aihetta, joka aidosti kiinnosti ja josta halusin oppia.
Opiskeluryhmän ja opettajien tuki oli korvaamatonta koko opiskelun ajan ja yhteydenpito opettajiin oli vain yhden sähköpostin päässä.
Kysymyksiin vastattiin aina nopeasti ja tarvittaessa opettajan kanssa sovittiin tapaaminen etäyhteyksin, jossa sai selkeitä ohjeita työstää tehtäviä eteenpäin. Ryhmätöitä oli paljon ja nämä onnistuivat myös etänä, mikä helpotti paljon, koska vuorovaikutus muiden kanssa säilyi, vaikka ei aina oltukaan samassa paikassa.
Omat opinnot osuivat juuri aikaan, jolloin Suomessa muodostettiin hyvinvointialueet ja sosiaali- ja terveysalalla elettiin uudistuksen myötä suurta muutosta. Tämä oli huomioitu myös opinnoissa. Moduulien sisältö rakentui niin, että minun oli helppo ymmärtää, miten rakenteelliset muutokset vaikuttavat käytännön työhön sekä johtamiseen.
Kaikki luennoitsijat olivat myös hyviä ja mielenkiintoisia, joten luennoille oli aina mukava osallistua ja välillä jopa odotti jotakin tiettyä päivää. Pidin myös siitä, että moduuleissa oli aina valmiina lähteitä aihepiirin mukaan, jolloin tehtäviä pääsi työstämään heti eikä lähteiden etsimiseen mennyt aikaa. Lähdekirjallisuus oli myös hyvissä ajoin tiedossa kuten koulupäivätkin, jolloin esimerkiksi kirjojen varaamiseen oli hyvin aikaa.
Oliko opinnot helppo yhteensovittaa muun elämän kanssa?
Kokonaisuudessaan opinnot olivat aika hyvin sovitettavissa muun elämän kanssa. Elämäntilanteet huomioitiin yksilöllisesti, ja tarvittaessa tehtäville sai lisäaikaa. Itse tein lähes koko opiskeluajan vuorotyötä, mikä toi toki omat haasteensa. Päivistä tuli välillä hyvin pitkiä, kun työpäivän jälkeen illalla piti monesti tehdä vielä tehtäviä. Opinnäytetyön kohdalla päätinkin lopulta hakea opintovapaata, jotta pystyin keskittymään vain ja ainoastaan opinnäytetyöhön, joka oli kuitenkin iso kokonaisuus opinnoissa. Vaikka tulot hetkellisesti tippuivatkin opintovapaan aikana, niin koen, että se oli ehdottomasti hyvä päätös ja panostus tulevaisuuteen ja tuki omaa jaksamista opintojen lopussa.
Miten koulutus on tukenut ammatillista kehitystäsi?
Koulutus on ollut merkittävä osa ammatillista kasvuani, sillä se syvensi ymmärrystäni johtamisen haasteista ja siitä, miten sosiaali- ja terveyspalveluita tulisi kehittää tulevaisuudessa.
Eniten opinnot antoivat kuitenkin itsevarmuutta apulaisosastonhoitajan sijaisuuteen, jonka sain opintojen aikana. Tehtävässä pääsin soveltamaan oppimaani käytännössä ja huomaamaan, että johtaminen ei ole vain asioiden hallintaa vaan se on myös vuorovaikutuksen mahdollistamista, tukemista ja läsnäoloa. Sijaisuus vahvistikin kiinnostustani esihenkilötehtäviin ja haluani kehittää inhimillisempää ja reilumpaa työelämää. YAMK-opintojen jälkeen olen jatkanut itsenäistä oppimista erilaisten lisäkoulutusten ja kurssien kautta, jotka ovat edelleen syventäneet asiantuntijuuttani.
Tällä hetkellä toimin yhä apulaisosastonhoitajan sijaisuudessa ja katson luottavaisesti tulevaan ja odotan, miten koulutus tukee ammatillista kehitystäni ja avaa uusia mahdollisuuksia esihenkilö- ja johtotehtävissä.
Kenelle suosittelisit näitä YAMK-opintoja?
Suosittelen näitä opintoja kaikille, jotka haluavat kehittää ja syventää osaamistaan ja kasvaa kohti asiantuntija- tai esihenkilötehtäviä ja jotka tähtäävät esimerkiksi projektitöihin.
Koulutus antaa erinomaiset opit ymmärtää organisaation toimintaa, johtamista ja palveluiden kehittämistä, varsinkin nyt kun työelämässä eletään muutosten aikaa.
Mitä vinkkejä antaisit YAMK-opintoihin tähtäävälle?
Suosittelen miettimään jo etukäteen, mikä aihealue itseä eniten kiinnostaa. Erityisesti jos työskentelee jo jollakin osaamisalalla, oma ammattiala tai erityisosaaminen kannattaa ottaa selkeäksi näkökulmaksi opintoihin ja tehtäviin. Kun tehtävät rakentuvat oman osaamisen ympärille, aiemmista töistä on helppo ottaa hyötyä seuraaviin ja opinnot etenevät luontevammin. Parhaimmillaan opintojen aikana voi kehittää jotakin uutta vaikkapa omaan työpaikkaan!