Hyppää sisältöön
Home Tutkimus Hankkeet Open merkit – osaamismerkkijärjestelmä

Open merkit – osaamismerkkijärjestelmä

Open merkit -hankkeessa luotiin valtakunnallinen ammatillisen opettajan uran ja opettajaopintojen aikaisen osaamisen tunnistamisen sekä tunnustamisen digitaalinen osaamismerkistö opettajan työn kehittämisen tueksi.

Taustaa

Open merkit -verkostohankkeen tavoitteena oli luoda valtakunnallinen ammatillisen opettajan uran ja opettajaopintojen aikaisen osaamisen tunnistamisen sekä tunnustamisen digitaalinen osaamismerkistö opettajan työn kehittämisen tueksi.

Hankkeessa luotiin valtakunnallinen osaamismerkkijärjestelmä opettajan osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Järjestelmä tekee näkyväksi ammatillisen koulutuksen opettajan osaamisen sekä tekee mahdolliseksi näyttöön perustuvan tavan osoittaa opettajuuteen liittyvää osaamista ja sen kehittymistä.​

Perustiedot

Open merkit

Open merkit -hankkeessa luotiin valtakunnallinen ammatillisen opettajan uran ja opettajaopintojen aikaisen osaamisen tunnistamisen sekä tunnustamisen digitaalinen osaamismerkistö opettajan työn kehittämisen tueksi.
Open merkit oli opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama valtakunnallinen verkostohanke (27.12.2017-31.3.2020), jossa olivat mukana kaikki ammatillista opettajankoulutusta tarjoavat ammattikorkeakoulut sekä vastaavaa koulutusta tuottavat ruotsinkieliset koulutuksen tarjoajat.

  • Toteuttajat:
    • Hämeen ammattikorkeakoulu, Open merkit-hankkeen koordinaattori
    • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
    • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
    • Oulun ammattikorkeakoulu
    • Tampereen ammattikorkeakoulu
    • Yrkesakademin i Österbotten
    • Åbo Akademi
  • Kokonaisrahoitus: 370 000 €

Seuraa meitä: Open merkit Facebook

Osaamismerkistö

Ammatillisen opettajan valtakunnallinen osaamismerkistö

Ammatillisen opettajan valtakunnallinen osaamismerkistö

Hankkeen aikana syntyneessä osaamismerkistössä (osaamismerkkikonstellaatio) näkyvät kuusi yhteisesti tunnistettua osaamisaluetta: työelämä ja verkostot, työyhteisö, kehittäminen, moninaiset oppijat, arviointi sekä lärande och handledning (oppiminen ja opetus). Osaamisalueiden ympärillä näkyvät metatason osaamismerkit, jotka ovat hyväksyttyjä osaksi valtakunnallista osaamismerkistöä.

Tästä löydät organisaatiokohtaiset yhdyshenkilöt ja tarkemmat ohjeistukset valtakunnallisten osaamismerkkien suorittamiseen:

Hallintamalli

Uusia osaamismerkkejä on mahdollisuus esittää otettavaksi mukaan valtakunnalliseen osaamismerkistöön. Kannattaa tällöin olla ensimmäisenä yhteydessä oman alueen yhteyshenkilöön, jolta saa tarkempaa ohjausta osaamismerkin laatimiseen.

Alueelliset yhteyshenkilöt ovat:

Osaamismerkin hyväksyminen valtakunnalliseen osaamismerkistöön tapahtuu pääpiirteittäin seuraavan prosessin mukaisesti. Alueelliset yhteyshenkilöt ovat myös ohjausryhmän jäseniä ja siten mukana päättämässä uusien merkkien mukaan ottamisesta sekä vanhojen päivittämisestä.

Osaamismerkistön hallinnan prosessikuva:

Merkkiwebinaari

Merkkiwebinaarit

Open merkit -hanke tuottaa merkkiwebinaarisarjan, jonka tavoitteena avata osaamismerkkien maailmaa

Merkkiwebinaarien aikataulu ja sisältö:

23.4.2019 klo 14-15: Osaamismerkit henkilöstön kehittämisessä. Muuttuva toimintaympäristö muuttaa toimintatapoja ja opimme huomaamatta työtä tehdessämme arjen keskellä. Osaamismerkit tukevat osaamisen osaamispuhetta ja mahdollistavat yhteisten osaamistavoitteiden kirkastaminen. Webinaarissa lähestytään arkioppimisen valjastamista henkilöstön kehittämisen osaksi ammatillisen opettajuuden osaamismerkistön avulla. Onko merkki merkityksellinen?Webinaarin järjestää Satu Aksovaara, JAMK AOKK.
Linkki tallenteeseen: https://youtu.be/NEViyhYJoX8

21.3. klo 15-16: Lärarens kompetensmärken. Yrkesakademin i Österbotten och Åbo Akademi (yrkeslärarutbildningen) lanserar inom projektet Open Merkit två pedagogiska kompetensmärken på svenska (Hantering av teknologisk verksamhetsmiljö och Digitala resurser för lärande). Utvecklingsarbetet sker i nära samarbete med Jyväskylä Yrkeshögskola.
Mera information om kompetensmärken på svenska och webinariets innehåll hittar du på adressen http://bit.ly/2HJuCTT.
Välkommen att delta via Zoom: https://zoom.us/j/299907546.

12.3.2019 klo 14-15. Osaamismerkkien yhteisöllinen tuottaminen. Webinaarissa esitellään opetussuunnitelman kehittämisprosessia, jossa koko opettajayhteisö osallistettiin mukaan osaamismerkkien suunnitteluun. Miten osaamismerkit jäsentävät ammattitaitovaatimuksia? Millaisia hyötyjä osaamismerkkien yhteissuunnittelu tuo tiimiopettajuutena toteutettavaan koulutukseen? Mitä haasteita yhteisöllisen prosessin vetämisessä on? Webinaarin järjestää Katri Aaltonen, Haaga-Helia AOKK.
Linkki tallenteeseen: Osaamismerkkien yhteisöllinen tuottaminen

11.2.2019 klo 10-11: Merkityksellistä vai merkillistä? Ammatillisten opettajaopiskelijoiden kokemuksia osaamismerkeistä. Webinaarin järjestää Hanna Teräs, TAMK AOKK
Linkki tallenteeseen: Merkityksellistä vai merkillistä?

8.1.2019 klo 15-16: Osaamismerkkikonstellaatiot. Webinaarissa tarkastellaan osaamismerkkikonstellaation eri tasoja ja selvitetään miten perusmerkit, metamerkit ja merkkiperheet liittyvät toisiinsa ja mitä niiden suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon. Webinaarin järjestää lehtori Sanna Brauer, OAMK AMOK.
Linkki tallenteeseen: https://connect.funet.fi/p3f78fl02qh5/

1.11.2018 klo 15-16: Digitaaliset osaamismerkit kansainvälisillä areenoilla. Pariisissa 24-26.10.2018  järjestetyn ePIC-konferensin kokemuksia ja tunnelmia. Vuoden teema: Osaamisen tunnustamisen ekosysteemeihin. Webinaarin järjestävät lehtorit Sanna Brauer, OAMK, Anne-Maria Korhonen, HAMK ja Saija Heinonen, Metropolia.
Linkki tallenteeseen: https://connect.funet.fi/p741d0c4uind/

4.4.2018 klo 15-16.30: Osaamismerkein ohjautuva oppiminen. miten osaamismerkit motivoivat opiskelijaa, missä vaiheessa opintoja ja minkä muotoisina, osaamismerkkikonstellation suunnittelun tasot ja eri toiminojen soveltaminen käytäntöön. Webinaarin järjestää väitöskirjatutkija, lehtori Sanna Brauer, OAMK AMOK. 
Linkki tallenteeseen: https://connect.funet.fi/pni040u5sh8h/

Open merkit suosittelee seuraavia webinaareja:

16.4.2019 klo 14-15: ESCO -Eurooppalainen osaamisen luokittelujärjestelmä. ESCO-luokituksessa tunnistetaan ja luokitellaan työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmien kannalta merkittäviä taitoja, osaamista, pätevyyttä ja ammatteja. ESCO-luokitus on käytössä monessa kansallisessa palvelussa kuten ePerusteet ja Koski. KM Lotta Pakanen toimii Opintokeskus Siviksessä järjestöllisen aikuiskoulutuksen asiantuntijana. Pakasen osaamisalueisiin kuuluvat erityisesti osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen liittyvät prosessit sekä digitaaliset osaamismerkit. Opintokeskus Sivis edistää osaltaan epävirallisen ja arkioppimisen tunnustamista ja osaamismerkit ovat keskeinen osa tätä työtä.
Linkki tallenteeseen: https://connect.funet.fi/pxhmp056lyhi/

13.3.2019 klo 14-15: Pelialan osaamismerkit. Badge Finland järjestää keväällä 2019 webinaareja liittyen Open Badge -merkkeihin. Webinaarit ovat maksuttomia, mutta vaativat ilmoittautumisen. https://badgefinland.fi/tapahtumat/
Kevään toisessa webinaarissa Saija Heinonen Metropolia ammattikorkeakoulusta kertoo pelialan osaamismerkeistä. Osaamisen pelimerkit -projektin yhtenä tavoitteena oli luoda koko pelialan kattava, valtakunnallinen osaamismerkkijärjestelmä kaksivuotisen projektin aikana. Merkkejä suunnitellaan niin nuorille, alalle aikoville, kuin ammattilaistenkin käyttöön. Hanke on nyt hieman yli puolivälissä, tule kuulemaan missä merkkien osalta mennään ja mistä löytyivät suurimmat haasteet. Lisätietoja: https://pelimerkit.metropolia.fi

Merkillistä 11.2.2020

Merkillistä, merkityksellistä vai merkittyä? -osaamismerkit osaamista kehittämässä

Open merkit -hanke kokosi talviseen Pasilaan ajankohtaisimmat tiedot ammatillisten opettajien osaamisen kehittämisestä osaamismerkein. Päivän kattauksena oli uusinta tutkimustietoa, valtakunnallisten toimintamallien esittelyä sekä digitaalisten osaamismerkkien hyödyntämiseen liittyviä käytännön kokemuksia. 

TALLENTEET JA ESITYKSET:

Seminaarin yhteisen aamupäivän tallenne

Mika Tammilehto, OKM

Päivän esitykset 

Tiistai 11.2.2020 klo 9.00-15.15 ohjelma: 

9.00-9.15 Osaamista vai merkillistä osaamista? Tervetulosanat Tiina Kauma AMKE HRMD-verkosto ja Sanna Ruhalahti HAMK

9.15-9.45 Osaamismerkein ohjautuva oppiminen – ammatillinen opettaja oman osaamisensa kehittäjänä
Sanna Brauer OAMK

9.45-10.15 Ammatillisen opettajan valtakunnallinen osaamismerkki-konstellaatio
Kati Korento OAMK

10.15-10.30 Tauko

10.30-11.00 Kontinuerligt lärande-erfarenheter av kompetensmärken i yrkesutbildningen
Harriet Bystedt YA, Kim Vesterbacka YA, Petri Salo ÅA

11.00-11.30 OKM:n puheenvuoro
Mika Tammilehto, Opetus- ja kulttuuriministeriö

11.30-12.15 Opettajien osaamisen systemaattinen kehittäminen osaamismerkein
Jukka Orava, Helsingin kaupunki 

12.15-13.15 Omakustanteinen lounas

13.15-14.00 ja 14.15-15.15   Teemapajat

Voit osallistua, valintasi mukaan, kahteen seuraavista teemapajoista:

Digitaitojen valtakunnalliset osaamismerkit
Sanna Brauer, Merja Sjöblom, Kirsi Ek, Taru Koivisto, Osuvat taidot -hanke
klo 13.15- 14.00 Digimerkillinen Sedu – osaamismerkki kaikille!
Minna Haasio, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu
klo 14.15- 15.00 HAMKilaista merkillisyyttä – osaamismerkit henkilöstön osaamisen kehittämisessä ja hallintamalli
Sanna Ruhalahti, HAMK Edu
Osaamismerkein ohjattua opettajaksi oppimista
Merja Alanko-Turunen ja Katri Aaltonen, Haaga-Helia AOKK
Tehtailetko paljon? Apua osaamismerkkiohjelmiston valintaan ja käyttöön
Tiina Rusanen, OAMK AMOK ja Henry Paananen, HAMK Edu

Lisätietoja: Open merkit -hankkeen projektipäällikkö, Sanna Ruhalahti (etunimi.sukunimi@hamk.fi)

Julkaisut

Aaltonen, K. & Alanko-Turunen, M. (2019). Osaamismerkkejä – merkkejä arvioidusta osaamisesta. Haaga-Helia. eSignals. Luettavissa: https://esignals.haaga-helia.fi/2019/04/11/osaamismerkkeja-merkkeja-arvioidusta-osaamisesta/  

Aaltonen, K. & Alanko-Turunen, M. (2019). Osaamisia digisalkussa. Haaga-Helia. eSignals. Luettavissa:  https://esignals.haaga-helia.fi/2019/04/16/osaamisia-digisalkussa/  

Aaltonen, K. & Alanko-Turunen, M. (2019). KEHOn koko kuva – osaamismerkkien kehittämistyö terävöittää ammatillisen opettajan osaamisvaatimuksia. Haaga-Helia. eSignals. Luettavissa: https://esignals.haaga-helia.fi/2019/04/25/kehon-koko-kuva-osaamismerkkien-kehittamistyo-teravoittaa-ammatillisen-opettajan-osaamisvaatimuksia/ 

Aaltonen, K., Alanko-Turunen, M. & Sairanen,P. 2020.  Miten minä näytän tämän ymmärrettävästi. osaamismerkein ohjattua osaamisen osoittamista ammatillisen opettajan pedagogisissa opinnoissa. eSignals Research.  Luettavissa https://esignals.fi/research/2020/08/28/miten-mina-taman-naytan-ymmarrettavasti-osaamismerkein-ohjattua-osaamisen-osoittamista-ammatillisen-opettajan-pedagogisissa-opinnoissa/#c06e7af5

Aksovaara, S. (2020). Osaamista on vaikea puhua – osaamismerkit osaamispuheen perustana. eAMK. Luettavissa: https://www.eamk.fi/fi/digipolytys/osaamista-on-vaikea-puhua–osaamismerkit-osaamispuheen-perustana/ 

Brauer, S., Ruhalahti, S. & Pakanen, L. Digitaaliset osaamismerkit – osaamisella on väliä. Luettavissa:  https://pelimerkit.metropolia.fi/2018/05/07/digitaaliset-osaamismerkit-merkilla-on-valia/

Brauer, S. (2019). Digital Open Badge-Driven Learning – Practical Applications to Support Validation of Prior Learning. Chapter in a book. BERLIN DECLARATION of Validation of Prior Learning: TheVPL Biennale Book. (Käsikirjoitus jätetty arvioitavaksi)

Brauer, S. (2019). Digital Open Badge-Driven Learning –  Gamified Progress and Inspiring Assessment. In Elbæk, L., Majgaard, G., Valente, A., & Khalid, M. S. (Eds.). Proceedings of the 13th International Conference on Game Based Learning, ECGBL 2019. 3 – 4 October 2019, Odense, Denmark. 110-118. DOI: 10.34190/GBL.19.015

Brauer, S. & Talonen, E. (2019). The Concept of Desired Competences in Digital Open Badge-Driven Learning/ Konceptet för Önskad Kompetens i Kompetensmärkesstyrt Lärande. Conference proceedings in NordYrk, Arcada 12.-14.6.2019 Helsinki, Finland. 121-122. http://nordyrk.net//data/wordpress/htdocs/wp-content/uploads/2019/06/Abstracts-2019-list-of-all.pdf

Brauer, S. (2019). Osaamismerkein ohjautuva oppiminen – innostavat tukirakenteet pelillistettyyn oppimiseen. SeOppi, 1, 8-9.

Brauer, S. (2018). Theoretical Framework of Digital Open Badge-Driven Learning – Practical Applications to Support Emerging Ecosystems. Presentation in The 16th International Conference on Open Recognition and Learning, Trust, Identity and their technologies. 22.-26.10.2018. Paris. France. DOI:10.13140/RG.2.2.15642.08640

Eskola-Salin, N., Lehtonen, P. & Sintonen, S. (2020). Osaamismerkit – kirsikkana kakun päällä vai todistuksen korvaajana opettajan osaamisen osoittamisessa. TAMK-journal. Tampereen ammattikorkeakoulu 2020. ISSN 2342-9879 (verkkojulkaisu) Luettavissa: http://tamkjournal.tamk.fi/osaamismerkit-kirsikkana-kakun-paalla-vai-todistuksen-korvaajana-opettajan-osaamisen-osoittamisessa/

Korhonen, A-M., Ruhalahti,S. & Niinimäki, J. (2020). Vocational teachers’ competences visible by open badges. INTED2020 Proceedings, pp. 1406-1411. Luettavissa: https://library.iated.org/publications/INTED2020

Korhonen, A-M., Ruhalahti, S. & Niinimäki, J. (2020). Finnish Vocational Teachers’ Competences Made Visible by Open Badges. Journal of Higher Education Theory and Practice, 20, 6. DOI:https://doi.org/10.33423/jhetp.v20i6.3138

Kullaslahti, J., Ruhalahti, S., & Brauer, S. (2019). Professional development of digital competences: standardised frameworks supporting evolving digital badging practices. Journal of Siberian Federal University. Humanities and Social Sciences, 12(2), 175-186. DOI: 10.17516/1997-1370-0387.

Niinimäki, J., Korhonen, A.-M. & Ruhalahti, S. (2019). Osaamismerkein ohjautuvasti TKI-osaajaksi ammatillisessa opettajankoulutuksessa. HAMK Unlimited Professional 9.9.2019. Luettavissa: https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/osaamismerkein-ohjautuvasti-tki-osaajaksi

Paananen, H. & Rusanen, T. (2019). Osaamisperusteisuutta tukevan osaamismerkkiohjelmiston valinta. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 84. Luettavissa: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2019102434660

In English

Open merkit – Teacher’s Badges

The aim of the Open merkit (teacher’s badges) project is to create and establish a national digital badges system to support the recognition and acknowledging of professional competences of vocational teachers during their teacher studies as well as their entire professional career. Until now, there has been no uniform badges system or process in Finland; instead, different organizations have launched several parallel badges systems for different purposes. A uniform system will provide a comparable basis and clear criteria for the recognition of vocational teachers’ professional competences.

The project is connected to the national reform of vocational education, supporting the changing role of a teacher. The project is conducted in collaboration between all schools of professional/vocational teacher education in Finland. The method used is based on an iterative process of agile development, comprising of quick prototyping and piloting, and continuous feedback and modification.

The digital badges system is piloted in the project, and it will be implemented in relevant educational institutions and educational administration.

The system to be created will consist of:

  • a shared administrative model which is applicable across educational sectors.
  • a shared structure, model, and awarding criteria for badges.
  • a quality assurance model.
  • a piloted and implemented badges collection for digital competencies.
  • shared guidelines for future expansion of the badges system.
  • guidelines for graphical design
  • a shared network-based process model
  • a national badges portal
  • guidelines for resourcing, responsibilities, assessment and guidance.

The project is conducted in collaboration between all schools of professional/vocational teacher education in Finland, together with the Vocational College of Ostrobothnia and Åbo Akademi University.

På Svenska

Målet för projektet Open merkit (Lärarens kompetensmärken) är att skapa och införa ett nationellt system för kompetensmärken som ges digitalt och som stöder identifiering och erkännande av professionella kompetenser för yrkeslärare i samband med deras pedagogiska studier och under hela deras yrkesmässiga karriär”.

Open merkit – Lärarens kompetensmärken

Hittills har det inte funnits en enhetlig modell för kompetensmärken i Finland. Istället har olika organisationer lanserat flera olika parallella modeller för kompetensmärken för olika ändamål. En enhetlig modell kommer att förse jämförbara och klara kriterier för att identifiera yrkeslärares professionella kompetenser.

Projektet är kopplat till den nya yrkesutbildningen och stöder lärarens nya roll i denna. Projektet genomförs i samarbete mellan alla yrkeslärarhögskolor i Finland. Metoden baseras på en iterativ (upprepad) process av smidig utveckling, uppgörande av modell och pilotering av denna, samt kontinuerlig utvärdering och utveckling.

Kompetensmärkena som ges digitalt piloteras inom projektet och kommer att implementeras hos utbildningsanordnare.

Kompetensmärkena som görs upp innehåller:

  • en gemensam administrativ modell som är användbar inom alla utbildningssektorer
  • en gemensam struktur, modell och kriterier för hur kompetensmärken tilldelas digitalt
  • en modell som är kvalitetssäkrad
  • en piloterad och implementerad samling av kompetensmärken som ges digitalt
  • gemensamma riktlinjer för hur systemet med kompetensmärken kan utvidgas i framtiden
  • riktlinjer för grafisk design
  • en för nätverket gemensam processmodell
  • en nationell portal över kompetensmärken
  • riktlinjer för resursering, ansvar, bedömning och handledning

Projektet genomförs i samarbete mellan alla yrkeslärarhögskolor i Finland, tillsammans med Yrkesakademin i Österbotten och Åbo Akademi.

Yhteystiedot

Sanna Ruhalahti

  • Projektipäällikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Katri Aaltonen

Satu Aksovaara

Hanna Teräs

  • Yhdyshenkilö, Tampereen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu
  • hanna.teras@tamk.fi

Harriet Bystedt

OAMK, Oulun Ammattikorkeakoulu.OAMK kirjoitettu oranssilla. Loput mustalla.