Vuosikertomus 2025
Vuonna 2025 HAMKissa kehitettiin vaikuttavuutta monella saralla.
Johdanto
Esillä olivat uuden strategian valmistelu, ammatillinen tohtoritutkinnon ehdotuksen julkistus, kaksi uutta yksikköä, uusien kampusten kehittäminen sekä RUN-EU:n laajeneminen.
Vuosi 2025 oli Hämeen ammattikorkeakoululle merkittävää kehittämisen ja vaikuttavuuden aikaa. Strategian uudistaminen käynnistyi laajalla yhteistyöllä henkilöstön, hallituksen, sidosryhmien ja opiskelijoiden kanssa. Vastuullisuustyö konkretisoitui vastuullisuuden periaatteiden ja tavoitteiden valmistumisena sekä uudenlaisen kestävyysraportin laatimisena.
Aloite ammatillisen tohtoritutkinnon perustamiseksi puolestaan eteni marraskuussa, kun 12 ammattikorkeakoulua julkisti ehdotuksensa ammatilliseksi tohtoritutkinnoksi eduskunnan Pikkuparlamentissa. Esitys sai myönteisen vastaanoton.
Kehittämisen kulttuuri toteutui myös uusien yksiköiden perustamisessa. Toukokuussa perustettu Korkeakoulupedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö (HEPeda) kehittää opetusta ja oppimista vahvasti tutkimusperustaisesti. Lokakuussa puolestaan otettiin askel kohti entistä vaikuttavampaa tutkimus- ja innovaatiotoimintaa, kun uusi Innovaatioyksikkö aloitti toimintansa.
Uusien kampusten kehittäminen eteni Riihimäellä ja Hämeenlinnassa ja Hämeen ammatti-instituutin siirtoa Tavastiaan valmisteltiin. RUN-EU-verkosto laajeni kahden uuden kumppanikorkeakoulun myötä.
Vuosi oli täynnä tulevaisuuteen suuntaavia päätöksiä ja uudistuksia, jotka vahvistavat HAMKin asemaa sekä alueellisesti, kansallisesti että kansainvälisesti.
Avainlukuja

Osaamisesta
Tekoälyn käyttöön liittyvän osaamisen kasvattaminen oli vuoden tärkeimpiä teemoja.
Lisäksi keskityimme muun muassa ohjauksen kehittämiseen sekä tuimme laadukasta oppimateriaalituotantoa tutkintokoulutuksen tarpeiden lisäksi jatkuvan oppimisen tarjontaan.
Toukokuussa perustimme
Korkeakoulupedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön (HEPeda), joka kehittää opetusta ja oppimista vahvasti tutkimusperustaisesti.
Yksikkö vastaa ajankohtaisiin haasteisiin, kuten koulutuksen
ja työelämän vuorovaikutukseen, opiskelijoiden hyvinvointiin
ja sujuvaan valmistumiseen sekä koko korkeakouluyhteisön
hyvinvointiin. Vuoden
2025 aikana aloitimme myös pedagogisen ohjelman suunnittelun
HEPedan johdolla.
Lisäksi laadimme pitkän tähtäimen suunnitelman Design Based Education -mallin käyttöönotolle. Koulutimme opetushenkilöstöä ja keräsimme piloteissa
tutkimustietoa mallin kehittämistä varten. Kaikissa koulutusyksiköissämme tehtiin useita DBE-toteutuksia.
Kansainvälisyydestä
Meillä HAMKissa on n. 1800 kansainvälistä opiskelijaa. Englanninkielisen koulutuksen tarjontamme kattaa kaikki koulutusalat kaikilla seitsemällä kampuksella. Vuonna 2025 tarjonnassa oli 14 Bachelor- (AMK) ja kolme Master-tasoista
(YAMK) tutkintoon johtavaa koulutusta.
RUN-Eurooppa-yliopistossa tuotettu
opetustarjonta lisääntyi ja monipuolistui, ja HAMKin
opiskelijat hakeutuvat opintoihin aktiivisesti. RUN-yhteistutkintoja
kehitetään European Degree Label -kriteerien mukaisesti
täydentämään entisestään opiskelijoille kohdennettua tarjontaa.
RUN-Eurooppa-yliopisto laajeni kahdella uudella yliopistolla: Liberecin yliopisto (TUL) Tšekistä ja Dunărea de Jos -yliopisto Galațissa (UGAL) Romaniasta. RUN-EU kokoaa nyt yhteen kymmenen korkeakoulua eri puolilta Eurooppaa.


Tutkimuksesta
HAMK jatkoi määrätietoisesti tutkimustoiminnan vahvistamista vuonna 2025. Tutkimustoiminnan volyymi kasvoi 17 milj. euroon.
Tiivistimme yritysyhteistyötä, kehitimme palvelutarjontaa ja osallistumismahdollisuuksia erilaisten koulutus- ja tutkimusympäristöjen kautta. Teimme lähes 600 tuktimus- ja kehitysprojektia yritysten kanssa vuoden aikana. Yritysten kiinnostus projektiyhteistyöhön on selvästi kasvanut ja etsimme aktiivisesti uusia tapoja ja aihioita tukea yritysten menestystä.
Vastuullisuudesta
Vuoden 2025 aikana laadimme HAMKille vastuullisuuden periaatteet ja vastuullisuusohjelman, jotka antavat työllemme selkeät tavoitteet ja suunnan. Meillä on ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan keskittyvät ESG-ryhmät, jotka kehittävät, koordinoivat ja seuraavat vastuullisuustyötämme ja vastaavat raportoinnin toteutumisesta.


Taloudesta
Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n toimintavuoden 2025 liikevaihto oli yhteensä 77,5 (73,2) miljoonaa euroa.
Vuoden kohokohdat





