Hyppää sisältöön
Home HAMKin toiminta ja laatujärjestelmä auditoidaan keväällä 2022 

HAMKin toiminta ja laatujärjestelmä auditoidaan keväällä 2022 

Auditoinnit ovat osa suomalaista korkeakoulujärjestelmää. Korkeakoulujen toiminta auditoidaan kuuden vuoden välein kehittävän arvioinnin periaatteiden mukaisesti. HAMKin koko toiminta ja laatujärjestelmä auditoidaan tänä keväänä. Edellisen kerran HAMK on auditoitu vuosina 2010 ja 2016.

Auditoinnin toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi. Kansainvälinen ryhmä tutustuu toimintaan itsearviointiraportin, muun aineiston, opiskelijoiden työpajojen sekä sidosryhmien ja henkilökunnan haastattelujen avulla. Työpajoihin ja haastatteluihin osallistuu lähes sata henkilöä. 

Auditoinnissa varmistetaan, että HAMK täyttää eurooppalaisen korkeakoulualueen kriteerit. Auditointiraportista HAMK saa ulkopuolisen arvion toiminnan kokonaisuudesta, ja raportin sisältämä tieto kehitysehdotuksineen auttaa omalta osaltaan suuntaamaan työtä. Auditoinnin tulos julkistetaan kesällä 2022.  

Ammattikorkeakoululaissa on velvoittavat säädökset korkeakoulun osallistumisesta toimintansa ja laatujärjestelmänsä ulkopuoliseen arviointiin.

“Velvoitteen lisäksi HAMKissa on aina haluttu osallistua laajasti muihinkin auditointeihin, esimerkkeinä erilaiset kohdennetut työelämäauditoinnit tai vertaisten kanssa tehdyt ristiinarvioinnit. Karvin auditoinnissa katsotaan HAMKin toiminnan kokonaisuutta. Prosessin aikana tunnistetaan mm. hyviä käytäntöjä, joita pystytään levittämään koko organisaatioon. Auditointiraportti käydään tarkasti läpi HAMKin johdon ja laatutoimijoiden kanssa, ja analyysien perusteella päätetään toimenpiteistä”, rehtori Pertti Puusaari kertoo.

Arvioinnit osa hamkilaista laatukulttuuria 

Auditoinnit ja arvioinnit ovat olleet osa hamkilaista laatukulttuuria toiminnan alusta alkaen. Työelämä ja opiskelijat osallistuvat palautejärjestelmän ja arviointien kautta jatkuvasti HAMKin toiminnan kehittämiseen: Työelämän edustajat ovat arvioineet kaikki HAMKin tutkimusyksiköt sekä valikoidut koulutusmoduulit (n. 50 kpl) edellisen kerran v. 2019. Palautteen antaminen niin opinnoista kuin oppimisesta ja hyvinvoinnista on rakennettu sisään opiskelijan työhön. Eri tavoin kohdennetut itsearvioinnit ja vertaisarvioinnit ovat säännöllinen osa laadunvarmistusta niin koulutuksessa, tutkimuksessa kuin tukipalveluissa. HAMK osallistuu myös kansainvälisiin rankingeihin, esim. kestävän kehityksen tai koulutuksen laadun osalta.  

Lisätietoja: