Hyppää sisältöön
Home RUN-EU-verkostossa edistetään sukupuolten tasa-arvoa ja yhteisön monimuotoisuutta

RUN-EU-verkostossa edistetään sukupuolten tasa-arvoa ja yhteisön monimuotoisuutta

HAMK kuuluu eurooppalaiseen korkeakouluallianssiin, RUN-EU:hun. Tässä verkostossa on perustettu ”lähettiläsryhmät” kolmelle aiheelle; tasa-arvolle, avoimelle tieteelle sekä tutkimukselle ja innovaatioille.

Lähettiläs- eli ambassador-ryhmien toiminta on tapa oppia toisilta ja kehittää yhdessä jotain uutta.

Varsinaiseen vauhtiin on päästy tämän vuoden alkupuolella. Käytännössä lähettiläät tapaavat Teams-kokouksissa noin kerran kuukaudessa. Jokaiselle tapaamiselle määritellään etukäteen teema ja mahdolliset ennakkovalmistautumiset, joten pelkästä keskustelukerhosta ei ole kyse – toki myös vapaamuotoiselle kuulumisten vaihdolle ja ihmisten väliselle verkostoitumiselle on sijansa.

Mitä käytännön työtä lähettiläät tekevät?

Alkuvuodesta tasa-arvoryhmä selvitteli sitä, olisiko RUN-EU-korkeakouluilla tarvetta tai mahdollisuutta kerätä tutkijoista yhteistä taustadataa, joka liittyisi tutkimuksen sukupuolittumiseen. Keskusteltiin siitä, miten sukupuolen merkitys voisi näkyä eri maissa ja eri korkeakouluissa tehtävässä tutkimuksessa ja tutkijakunnassa. Tietosuoja- ja muista syistä tästä taustatiedon yhteisestä keräämisestä luovuttiin. Korkeakouluilla on kullakin omat käytäntönsä tiedonkeruuseen ja sen julkaisemiseen; HAMKilla mm. BI-aineisto.

Toisaalla RUN-EU:ssa tehdään yhteistä tutkijan itsearviointityökalua. Se on kysymyspatteristo, jolla tutkimuksen eri tehtävissä toimivat henkilöt voivat arvioida itseään esim. tutkimus- tai viestintäosaamisen, omien työskentelytapojen, verkostoitumistaitojen, urasuunnittelun tai tutkimusympäristön näkökulmista. Tasa-arvolähettiläät antoivat omat kommenttinsa tutustuttuaan työkaluun ensin itsenäisesti ja sen jälkeen yhdessä näkemyksistä ja ehdotetuista lisäyksistä keskustellen.

Seuraavan kokouksen asialistalla ovat eri korkeakoulujen yhdenvertaisuuslinjausten eli politiikkapapereiden vertaileminen. Itse odotan istunnolta paljon: osana saavutettavuussuunnitelmaa HAMKin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat päivitetään, ja on hyvä päästä kurkistamaan kumppanikorkeakoulujen lähestymis- ja toteutustapoihin. Toivon, että seuraava versio meidän kirjauksestamme kannustaa entistä enemmän työyhteisön monimuotoisuuden rakentamiseen kuin vain ei-sallittujen tai syrjivien toimintatapojen poistamiseen.

Lotta Linko toimii myös HAMKin toisena saavutettavuuskoordinaattorina.