Hyppää sisältöön
Home Suoritettujen tutkintojen määrä nousi

Suoritettujen tutkintojen määrä nousi

Poikkeuksellinen vuosi ei ole näkynyt Hämeen ammattikorkeakoulussa tehtyjen tutkintojen määrässä muuten kuin positiivisella tavalla. Viime vuonna HAMKista valmistui viime vuosiin verrattuna eniten tutkintoja, 1 344 kappaletta.

Suoritettujen tutkintojen määrää seurataan vuosittain. Vuonna 2020 Hämeen ammattikorkeakoulussa valmistui 1 344 tutkintoa, joista 839 on päivätoteutuksissa opiskeltuja AMK-tutkintoja, 317 monimuoto-opintoina suoritettuja AMK-tutkintoja ja 188 ylemmän korkeakoulututkinnon (YAMK) -tutkintoja. Päivätoteutuksissa opiskellaan päätoimisesti ja kokopäiväisesti, kun taas monimuotototeutukset on suunniteltu työssäkävijän aikatauluihin.

Vuonna 2019 vastaava tutkintojen yhteismäärä oli 1 293, ja noin kymmenen viime vuoden ajan luku on vaihdellut reilusta tuhannesta hieman alle 1 300:aan, ollen kuitenkin hienoisesti nousujohteinen. Luvuissa ei ole huomioitu HAMKin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa suoritettuja pätevyyksiä.

Viime vuoden ennätysluku ilahduttaa aikana, jolloin pandemia on vienyt opetuksen nopeasti lähes pelkästään verkkoon ja on tuonut muutenkin haasteita opiskelijoiden jaksamiseen. Vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälä huomauttaa, että valmiudet siirtyä verkkoon olivat HAMKissa kuitenkin hyvät, sillä digipedagogiikkaan ja etäopetuksen kehittämiseen on panostettu jo vuosia.

”Luvuissa näkyy varmasti opiskelijoiden keskittyminen entistä enemmän opiskeluun, kun muita aktiviteetteja ei ole ollut niin paljoa tarjolla. Joka tapauksessa olemme iloisia tutkintomäärän kasvusta erittäin haasteellisen vuoden jälkeen.”

Lisätietoja