Kaksi tutkintoa Euroopasta – kerralla - Hämeen ammattikorkeakoulu
Kaksi tutkintoa Euroopasta – kerralla
maapallo, jolla valmistuneen hattu päässä

Kaksi tutkintoa Euroopasta – kerralla

02.02.2022 07:45

Kaksoistutkinto on vaihtoehto vaihto-opiskelulle. Se on samassa opiskeluajassa hankittu tutkinto kahdesta korkeakoulusta, Suomesta ja ulkomaiselta kumppanilta. Juuri nyt ovat loppusuoralla neuvottelut kolmesta uudesta kaksoistutkintomahdollisuudesta.

Array

Teksti: Jaana Siljamäki Kuva: Adobe Photostock

Kaksoistutkinnossa suoritetaan nimensä mukaisesti kaksi erillistä tutkintoa kahdesta eri korkeakoulusta, tässä tapauksessa HAMKista ja jostain sen ulkomaisesta kumppanikorkeakoulusta. HAMKissa tietyissä koulutuksissa opiskeleva voi tällä hetkellä saada tutkintotodistuksen myös Saksassa, Tshekissä, Sveitsissä tai Belgiassa sijaitsevasta korkeakoulusta. Vastaavasti näistä maista opiskelijat voivat tulla tekemään kaksoistutkinnon HAMKiin.

Käytännössä opiskelija suorittaa molemmissa korkeakouluissa ennalta sovitun osuuden opinnoistaan. Tavalliseen opiskeluvaihtoon verrattuna suoritettavat kurssit on määritelty tarkemmin ja vaihtojakso on aina vähintään vuoden. Opinnot pitää hyväksyä kummassakin koulussa.

Tavalliseen vaihtoon verrattuna voi olla jopa helpompaa lähteä suorittamaan kaksoistutkintoa ulkomaille.

”Tavalliseen vaihtoon verrattuna voi olla jopa helpompaa lähteä suorittamaan kaksoistutkintoa ulkomaille, sillä kummankin maan opinto-ohjaajat ja koulutuspäälliköt ovat tehneet opiskelijan puolesta sen aika isonkin työn, jossa suunnitellaan opintojen sisällöt ja selvitetään korvaavuudet”, HAMKin kansainvälisten asioiden päällikkö Kati Heikkinen huomauttaa.

Heikkisen mukaan kaksoistutkinnon suorittaneet erottuvat työmarkkinoilla. Erilaiset kansainväliset vaihdot ja harjoittelut ovat työnantajien silmissä plussaa, ja ulkomailla suoritettu tutkinto vielä isompi plussa.

Uusi mahdollisuus sote-koulutukselle

Kaksoistutkinnon voi tehdä nyt liiketalouden, tietojenkäsittelyn ja International Business (IB) -koulutuksen opiskelija. Uusien neuvotteluiden myötä IB-koulutukseen tulee todennäköisesti kaksi kaksoistutkintoa lisää ja yksi sellainen saadaan nyt myös HAMKin hyvinvointiosaamisen yksikköön, sosiaali-  ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen -koulutukseen (YAMK).

Neuvotteluja on käyty irlantilaisen Technological University of Shannon -yliopiston kanssa.

”Kaksoistutkinnon suorittaminen Irlannissa tarjoaisi opiskelijoillemme hoitotieteellisen näkökulman johtamiseen. Se mahdollistaisi myös alan tohtoriopintoihin hakeutumisen”, sosiaali- ja terveysalan YAMK-koulutusten koulutuspäällikkö Merja Salminen kertoo.

Tällä hetkellä tehdään selvitystyötä osaamistavoitteiden yhteensopivuudesta. Salminen on toiveikas, että mahdollisuus kaksoistutkintoon hakeutumiseen aukeaa jo ensi syksynä.

RUN -Eurooppa-yliopisto lisää kaksoistutkintoja

Kun kaksoistutkintoja perustetaan ja kumppaneita valitaan, vaikuttavia tekijöitä on useita. Ensinnäkin ulkomaisen tutkinnon tulee tarjota jotain, mitä HAMKista ei saa. Toisekseen vaikuttavat koulutuksen sisällöt: tarjonnassa korostuu nyt liiketalousala, sillä siihen on ollut helpompi löytää vastaavuuksia muiden maiden korkeakouluista. Esimerkiksi tekniikan ja sote-alan AMK-tason koulutuksissa maittain erilaiset ammatilliset pätevyysvaatimukset aiheuttavat omat rajoitteensa.

Nyt käytävissä neuvotteluissa puolestaan yhteinen nimittäjä on se, että neuvotteluja käydään RUN -Eurooppa-yliopistoon kuuluvien kumppanikorkeakoulujen kanssa.

”Kaksoistutkintojen ja yhteistutkintojen lisääminen ja kehittäminen on yksi RUN-allianssin tärkeistä tavoitteista. Allianssin ensimmäisen kolmen vuoden aikana tulisi syntyä 24 uutta kaksoistutkintomahdollisuutta RUN-korkeakoulujen kesken. Tavoite on erittäin kunnianhimoinen, mutta olemme hyvässä vauhdissa”, Kati Heikkinen kertoo.

Myös International Business -koulutuksen uudet avaukset ovat RUN-kumppanikorkeakouluihin, eli mainittuun Shannonin yliopistoon ja Vorarlbergin ammattikorkeakouluun Itävallassa. Shannonissa olisi mahdollisuus syventää data-analytiikkaosaamista ja johtajuutta, Vorarlbergin osalta profilointikeskustelu on vielä kesken.

”Pidän realistisena, että meillä on kaksoistutkintosopimus heidän kanssaan toiminnassa viimeistään syksyllä 2023”, koulutuspäällikkö Merja Helin arvioi.

”Kolmen maan kansalaisia”

Kaksoistutkinnot ovat myös vetovoimatekijä HAMKiin hakeville, ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille. Heidän osuutensa onkin ollut suhteellisen iso HAMKissa kaksoistutkinnon suorittaneista.

”Onhan se houkuttelevaa, jos tulet Suomeen opiskelemaan esimerkiksi Vietnamista, mutta sinulla on samalla mahdollisuus saada tutkinto vaikka Saksasta”, Kati Heikkinen sanoo.

Periaatteessa kaksoistutkinto on mahdollista tehdä etänä, ja etenkin korona-aikana käytännöissä on joustettu. Käytännössä valtaosa lähtee paikanpäälle, sillä kokemus ulkomailla olemisesta koetaan merkittäväksi tekijäksi omalla opinpolulla.

Faktaa ja taustaa kaksoistutkinnosta

  • Kaksoistutkintoa voi lähteä suorittamaan, jos opiskelija on tehnyt kahden vuoden opinnot, menestynyt niissä ja hänellä on riittävä suullinen ja kirjallinen opetuskielen taito.
  • AMK-tutkinnossa ulkomailla suoritetaan 60 opintopistettä, YAMK-tutkinnossa 30 opintopistettä.
  • HAMKin ensimmäinen kaksoistutkintosopimus solmittiin tiettävästi 2000-luvun alussa tanskalaisen korkeakoulun (Vitus Bering, nyk. VIA University College) kanssa rakennustekniikan alalla.
  • Vuodesta 2016 lähtien ainakin 70 HAMKin opiskelijaa on suorittanut kaksoistutkinnon, ja HAMKissa kaksoistutkinnon on suorittanut 38 ulkomaista opiskelijaa. Edellä mainitut luvut ovat arvioita, sillä tilastointia ei ole koko ajalta, jolloin kaksoistutkintoja on ollut olemassa.
  • Sopimuksissa on tyypillisesti mahdollisuus kaksoistutkintopaikkaan 3–5 opiskelijalle vuosittain koulutusta kohti.
  • HAMKilla on tällä hetkellä kaksoistutkintomahdollisuus kahdeksassa ulkomaisessa korkeakoulussa. Lisätietoja verkkosivuillamme
  • HAMKilla on kiinnostusta lisätä kaksoistutkintomahdollisuuksia jatkossa edelleen RUN-allianssin korkeakouluihin ja Aasian maihin.

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU