Karri Koskelo on HAMKin vuoden alumni - Hämeen ammattikorkeakoulu
Karri Koskelo on HAMKin vuoden alumni
karri koskelo

Karri Koskelo on HAMKin vuoden alumni

01.12.2022 07:15

Lundian toimitusjohtajana hiljattain aloittanut Karri Koskelo on Hämeen ammattikorkeakoulun vuoden 2022 alumni. Hän on syntyperäisenä kantahämäläisenä hyödyntänyt kotiseutunsa opiskelumahdollisuudet ja edettyään uralla jakanut osaamistaan myös HAMKin nykyisille opiskelijoille.

Array

Karri Koskelo (s. 1987) valmistui HAMKin liiketalouden koulutuksesta vuonna 2012. Hän pääsi valmistumisensa jälkeen myyjäksi Lundialle. Perinteikäs huonekalu- ja sisustusalan yritys Lundia tarjosi Koskelolle vaihtelevia työtehtäviä, ja edesauttaakseen uralla etenemistä Koskelo opiskeli myös ylemmän korkeakoulututkinnon, englanninkielisen MBA:n (Master of Business Administration and Entrepreneurship) HAMKissa. Osaamisen vahvistaminen ja menestyminen työtehtävissä johtivat Koskelon valintaan yrityksen toimitusjohtajaksi syyskuussa 2022.

Vuoden alumni -tunnustus myönnetään forssalaislähtöiselle Koskelolle, sillä hän on hienosti hyödyntänyt kotiseutunsa opiskelumahdollisuudet ja on esimerkki siitä, että tavoitteellinen opiskelu ja ahkera työskentely voivat avata hienoja työmahdollisuuksia. Lisäksi hänen Lundian hiilijalanjälkeä koskeva opinnäytetyönsä sekä nykyisessä johtamisessa tärkeä vastuullisuuden periaate kuvastavat arvoja, jotka ovat myös HAMKille tärkeitä. Valintaan vaikutti myös Koskelon aktiivisuus alumnina. Hän on käynyt jakamassa tietoa ja kokemuksiaan HAMKin opiskelijoille vierailevana luennoitsijana.

”Olen kiitollinen ja yllättynyt tunnustuksesta. Muistan lämmöllä HAMKin opettajia ja vaikutusta, mikä heillä oli minuun opiskellessani ja osa vaikutuksesta näkyy edelleenkin”, Karri Koskelo sanoo.

Koskelon viesti opiskelijoille on, että työ kannattaa etsiä oman kiinnostuksen pohjalta niin, että siitä saa muutakin kuin tuloa. Silti työelämässä eteen voi tulla tilanteita, joista ei nauti, mutta niistä voi oppia.

”Menestys saattaa seurata perässä, jos on yhteistyökykyinen, valmis oppimaan ja mieleltään avoin.”

Lue myös henkilöhaastattelu Karrista.

Lisätietoja:

Mari Kamaja
strategisen viestinnän päällikkö
Hämeen ammattikorkeakoulu
0405254405
mari.kamaja@hamk.fi

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU