Hyppää sisältöön
Home Roboteilla kokeillaan seuraavaksi mansikanpoimintaa 

Roboteilla kokeillaan seuraavaksi mansikanpoimintaa 

Hämeen ammattikorkeakoulussa on kehitetty ja testattu robottia tomaatinpoiminnassa, ja ensi keväänä vastaava kokeilu alkaa mansikoilla. Alueen marjanviljelijät ovat kyselyn perusteella kiinnostuneita robotiikan mahdollisuuksista. 

Hämeen ammattikorkeakoulun HAMK Tech -tutkimusyksikön SatoBotti –hankkeessa on kerrytetty nyt vuoden verran tietoa robottien käyttökelpoisuudesta sadonkorjuussa. Testausta on tehty tomaateilla HAMKin Lepaan kampuksen kasvihuoneilla. Toistaiseksi näyttää siltä, että robotti osaa valikoida kypsät tomaatit hyvin (onnistumisprosentti 90) mutta robottikäden koordinaatiossa on vielä kehittelemistä.  

Aika on kuitenkin kypsä sille, että vastaavaa prototyyppiä kokeillaan seuraavaksi myös mansikanpoiminnassa. Kehitystyön alla oleva robotiikkaratkaisu liikkuu kiskoilla ja sen ensisijaisena tavoitteena on tunnelissa viljeltävien hedelmien ja marjojen poiminta.

”Konenäköohjelmaan voi vaihtaa tunnistettavaksi kohteeksi mansikan tomaatin sijaan. Robotin käsivarsi on sama, mutta tartuntaote erilainen, koska on kyse hyvin erityyppisestä hedelmästä”, kertoo SatoBotti-hankkeessa robotin kehitystyötä johtava Francois Christophe.  

Kokeilua on pohjustettu alueen marjanviljelijöille (8 kpl) teetetyllä kyselyllä, jossa kartoitettiin viljelijöiden suhtautumista ja tarpeita robotiikan mahdollisuuksien näkökulmasta. Kiinnostusta robotiikkaa kohtaan näyttäisi lisäävän kasvava epävarmuus etenkin ulkoimaisen työvoiman saatavuudesta. Vastaajista vain neljäsosa pitää ulkomaista työvoimaa kestävänä ratkaisuna tulevaisuudessa, loput suhtautuivat kysymykseen kielteisesti tai epävarmuudella. Valtaosa vastaajista kertoi myös jatkossa käyttävänsä automatiikkaa viljelmillään melko tai hyvin todennäköisesti. 

”Kyselyssä selvisi myös, että ihminen voi poimia kymmenenkin kiloa mansikkaa tunnissa, ja se on robotille haaste. Toisaalta poimijoiden saatavuus on viljelijöille iso epävarmuustekijä.” 

Kuten tomaattien osalta, myös mansikanpoiminnassa robotin onnistumista arvioidaan nopeuden ja laadun perusteella, eli osaako robotti poimia vain kypsät marjat vahinkoa aiheuttamatta.  

SatoBotti-hanke on käynnissä vielä vuoden verran. Sen tavoitteena on edistää luonnonvara-alan yritysten digitalisoitumista, TKI-toimintaa ja -yhteistyötä. Konkreettisina tavoitteina on mm. kehittää robotin prototyyppi, jota voi käyttää viljeltävien kasvien sadonkorjuussa sekä jakaa tietoa olemassa olevista robotiikan ratkaisuista. Ajatuksena on mahdollistaa marja- ja maatiloille sekä kasvihuoneille robotisoituja ratkaisuja, joilla voidaan tehostaa tuotantoa, vähentää riippuvuutta kausityövoimasta, nostaa tuotannon hygieniatasoa sekä parantaa työergonomiaa. Hankkeessa tehdään yhteistyötä alan merkittävien yritysten (Machine Tools, Robot, Sick Oy), paikallisten viljelijöiden sekä Luonnonvarakeskuksen ja Oulun yliopiston kanssa.  

Lisätietoa: