Afrikan internet tuntuu erilaiselta kuin arjen työkalu ja viihdyttäjä, johon olemme tottuneet

Turhauttaa kun ei vaan onnistu, hermostuttaa kuinka tässä oikein käy, jännittää menetänkö jotain, ja tuntuu pahalta niiden puolesta, joille tämä on arkea. Internet ei toimi monissa Afrikan maissa siihen malliin mihin me olemme Pohjoismaissa tottuneet.

Sain puheenvuoron hankkeen verkkokokouksessa. Yritän olla lyhytsanainen ja jo olen puheenvuoroa odottaessani miettinyt, kuinka sanon asiani mahdollisimman tiiviisti. Ehdin tervehtiä kuulijoita linjoilla ja puhua ilmoille pari ensimmäistä lausetta. Sitten yhteys katkeaa. Odotan, että yhteys palaisi, mutta lopulta käyn pyytämässä kollegalta viereisestä seminaarihuoneesta voisiko hän jakaa minulle internetin omasta puhelimestaan. Ratkaisu toimii hetken, mutta sitten hänen puhelinliittymänsä tiedonsiirtokiintiö loppuu kesken.

Olen Malawissa, Lilongwen maataloustieteiden ja luonnonvarojen yliopistossa (Lilongwe University of Agriculture and Natural Resources, LUANAR) HAMKin koordinoiman Erasmus+ / AgrGROW-hankkeen (AgrGrow, 2024) verkko-opetuksen työpajassa. Sillä aikaa, kun minä yritän osallistua tämän toisen hankkeen verkkokokoukseen, seminaarihuoneessa yritetään kiivaasti saada etäyhteyttä toimimaan niille, jotka nyt eivät päässeet paikan päälle.

Työpajan ensimmäinen aamupäivä on tunteita herättävä kokemus kollegoiden arjesta. Verkko ei kanna, yritetään uudelleen, kokeillaan toista verkkoa, haetaan lisälaitteita. Itse kunkin keskittyminen hajoaa, työpajan järjestäjät ovat kiusaantuneita, joku kävelee turhautuneena ulos huoneesta.

LUANARin 14 000 opiskelijasta jo liki 4 000 opiskelee verkkoyhteyden välityksellä. Näiden koulutusohjelmien opiskelijamäärä on kasvanut nopeasti ja verkkokoulutuksen määrää halutaan yhä lisätä nopeasti. Etäopetuksen kehittymistä on tuettu useilla isoilla projekteilla, ja toinen syy on meille kaikille tuttu: koronan aikana muita vaihtoehtoja ei ollut.

Saan taas omassa kokouksessani puheenvuoron. Nyt yhteys ei katkea kesken puheenvuoron, ja saan pakattua sanottavani lyhyeen. Kun suljen suuni, puheenjohtaja toteaa, että osallistujat eivät saaneet selvää mitä sanoin, koska ääni pätki ja he kuulivat sanan tai tavun sieltä täältä. Helpotus vaihtuu tuskaantumisen tunteeseen.

Selvittelemme LUANARin verkko-opetuksen haasteita. Heillä on neljä alueellista toimistoa, joissa tuetaan verkko-opiskelijoita, ja joissa verkkotentit käydään tekemässä. Epävakaa verkkoyhteys ja internetin käytön kalleus ovat kaikkein vaikein haaste opiskelijoille. Verkko-opiskelijat eivät nykyisen lainsäädännön mukaan saa hallituksen lainaa tai stipendejä opiskelunsa rahoittamiseksi samalla tavalla kuin lähiopetuksessa olevat opiskelijat. Verkko-opintoihin hakeutuu pääosin kahdenlaisia opiskelijoita: lukiosta valmistuneita nuoria, joiden arvosanat eivät riitä lähiopiskelupaikan saamiseen, ja työelämässä olevia aikuisia, joiden on helpompi sovittaa verkko-opinnot yhteen työn ja perheen kanssa.

Malawin yliopistoissa on panostettu verkko-opiskelun tukemiseen. Opettajille on laadittu selkeät ja monipuoliset ohjeet siitä, kuinka käyttää Moodlea. Lyhyet videot opastavat teknisissä haasteissa, tukihenkilöstöä löytyy, ja verkkokursseille on laadittu yhtenäinen ilme ja rakenne. Meiltä ja tanskalaisilta kumppaneiltamme kysytään, montako studiota meillä on luentojen nauhoittamiseen. Tästä lähteekin paljastumaan teknisten haasteiden lisäksi verkko-opetuksen toinen haaste: opettajat haluavat luentonauhoitteistaan hyvälaatuisia. Linjojen kautta toisen yhteistyöyliopiston edustaja kertoo, kuinka liki 10 uutta studiota oli saatu rakennettua jonkin hankkeen rahoituksella.

Kyselemme millaista palautetta opiskelijat antavat verkko-opetuksesta. Kuulemma opettajan haluttaisiin olevan enemmän läsnä. Herättelemme kumppaneitamme pohtimaan sitä, kuinka paljon opiskelijat haluavat kuunnella luentoja, olivatpa ne kuinka hyvälaatuisia tahansa.

Oma kokoukseni kestää kokonaisuudessaan vajaat pari tuntia, ja sen aikana putoan linjoilta yhteensä yli 15 kertaa. Välillä pääsen mukaan nopeasti, välillä kestää useita minuutteja ennen kuin pääsen takaisin. AgrGROW-hankkeen kokouksissa tilanne on monesti sama. Malawilaisten hankekumppanien läsnäolo onnistuu joskus hienosti, mutta monesti keskustelu ei etene yksinkertaisesti jatkuvien yhteyskatkosten vuoksi.

Hankkeessa olemme kouluttaneet kumppaneitamme siinä, kuinka opiskelijoita voi osallistaa, innostaa ja motivoida verkossa, ja kuinka voi luoda opiskeluyhteisöä, jossa oppijat tuntevat toistensa ja opettajan läsnäolon, vaikka eivät aina samaan aikaan linjoilla olisikaan. Olemme myös rohkaisseet luopumaan pitkistä luennoista. Tämän työpajan tarkoitus on sama – keskustella ja pohtia yhdessä mikä on laadukasta verkko-opetusta. Omassa kokouksessani meidän pitäisi vielä tehdä asioita yhdessä hankeen verkkoalustalla. Hikikarpalot nousevat jo pintaan, kun saksalaisten koordinoiman hankkeen sivusto ei laske minua sisälle. Eteläafrikkalaisella kollegallani on sama ongelma. Lopulta selviää, että sivusto oli sulkenut meiltä kummaltakin sisäänpääsyn. Yhteydenotto tukipalveluun ratkaisi tämän muutamassa tunnissa, mutta hyvätkin systeemit ovat välillä oikukkaita. Yritämme vielä sopia seuraavaa kokousaikaa. Ehdotan seuraavaa viikkoa, jolloin olisin kotona, turvallisesti oman kahden ruutuni ääressä ja luotettavan internetin ympäröimänä. Tähän suostutaan epäröimättä. Tämän jälkeen palaan työpajaan, jossa Kööpenhaminan yliopiston kollega kertoo, että hänen käsityksensä mukaan hänen yliopistollaan ei ole yhtään studiota luentojen nauhoittamiseen. Seuraavaksi siirrymmekin sitten yhdessä pohtimaan mitä vaihtoehtoisia verkko-opetustapoja voisimme käyttää.

Kirjoittajat