Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. HAMK Pilkku

Kiusallinen kaupunkirotta kuvastaa kestävyysongelmiamme

  • Nina Nygren
Kuva © Juha Suonpää. Artikkelin lisenssi ei koske tätä kuvaa.

Mitä tuholaisena pidetty eläin voi opettaa meille kaupunkien kestävyydestä? Kaupunkirottia voi olla äkkiseltään hankala liittää kestävyysajatteluun. Rotta ei ole uhanalainen laji, se ei ole tuotantoeläin eikä villinä eläessään lemmikkikään, ja yleensä kaupunkirotista pyritään pääsemään eroon mahdollisimman nopeasti ja pysyvästi. Kaupunkirotta ja uusi, monilajinen kestävyysajattelu kuitenkin paljastavat meille asioista meistä itsestämme, kaupungeistamme ja niiden materiaalivirroista tavoilla, joita emme tule ajatelleeksi. Tämä kirjoitus perustuu englanninkieliseen artikkelikäsikirjoitukseemme (Nygren & Väkkärä, 2026), jossa olemme tutkineet kaupunkirottien hallinnan verkostoja

Monilajiset kaupunkimme

Elämme monilajisissa yhteisöissä – kaupunkien elintilaa käyttää hyväkseen koko joukko erilajisia olentoja. Osa näistä on meidän ihmisten kanssa eläviä ja meidän varta vasten tuomiamme ja kasvattamiamme erilajisia asukkaita, kuten lemmikkieläimiä, puistopuita ja puutarhakasveja. Toisiin suhtaudumme usein vähemmän myötämielisesti, kuten hyttysiin, puutiaisiin (Lillbroända-Annala, 2023) tai ampiaisiin (Santaoja ym., 2023), toisiin suhtautumisemme riippuu tilanteesta ja yksilöstä. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi hämähäkit, oravat, varikset, lokit tai kauriit. Välittömien kohtaamisten lisäksi kaupunkiyhteisöt ovat riippuvaisia monilajisista yhteisöistä muualla – esimerkiksi kaupunkeihin tuodaan ruokaa pelloilta, kasvihuoneista, navetoista, meristä ja metsistä, kotimaasta ja ulkomailta (esim. Broto ym., 2012; Heynen ym., 2006; Thomson & Newman, 2018).

Tästä moninaisuudesta johtuu, että meillä ihmiskaupunkilaisilla ei ole vain yhdenlaista luonto- tai eläinsuhdetta. Viimeaikainen tutkimus usealla eri tieteenalalla on alkanut tarkastelemaan tutkimuskohteitaan monilajisuuden tai posthumanismin/jälkihumanismin teorioiden kautta, myös Suomessa (esim. Konst & Koivunen, 2023; Nygren, 2017; Tammi ym., 2020; Valtonen, 2022). Monilajisen teorian linssillä näemme ihmisen yhtenä lajina muiden lajien joukossa ja osana monilajisia yhteisöjä, joista olemme monin tavoin riippuvaisia. Mutta toisin kuin esimerkiksi ekosysteemipalveluiden käsitettä käytettäessä monilajisessa ajattelussa ihminen siirretään pois jalustalta. Ekosysteemit eivät ole olemassa meidän palvelemiseksemme, vaan me olemme kiinteä osa ekosysteemeitä, joiden toiminnasta omakin olemassaolomme ja hyvinvointimme on riippuvaista. Monilajinen teoria uudistaa myös tapaamme puhua – voisimme sanoa ”muunlajinen luonto” tai ”muunlajinen eläin”, kun tarkoitamme muita kuin ihmisiä, ja puhua monilajisista kaupungeista eikä ”ihmisistä ja ympäristöstä”.

Jälkihumanistisessa tutkimuksessa ja kirjallisuudessa on tarkasteltu paljon sellaisia monilajisia suhteita, joihin on helppo suhtautua myönteisesti, kuten lemmikkieläimiä (esim. Haraway, 2003, 2008), ja tavattu suositella monilajisten suhteiden syvempää syleilemistä. Kaupunkirotta on kuitenkin, monien muiden hankalien lajien tavoin, kiinnostava yhteiskunnallisen ja jälkihumanistisen tutkimuksen kohde, koska sen syleily ei ole monesta syystä suositeltavaa. Rotat lisääntyvät nopeasti, jos niille on tarjolla ravintoa ja suojaa (Feng & Himsworth, 2014). Rotta aiheuttaa erilaisia tuhoja muun muassa rakennuksille ja muille ihmisten tekemille rakenteille (Feng & Himsworth, 2014; Pimental, 2007), ja se voi pilata ruokaa ja toimia tautienvälittäjänä (Feng & Himsworth, 2014; Himsworth ym., 2013).

Myös meistä aiheutuu rotille vaaraa – esimerkiksi ihmisten ruokajäte ei ole välttämättä terveellistä ravintoa rotille, viemäreissä elävät rotat altistuvat ihmisistä leviäville taudinaiheuttajille ja rottien määrää hallitaan ansoilla ja myrkyillä. Rotta on yleinen urbaaneilla alueilla koko Suomessa, mutta sen roolia kaupunkiekologiassa tai sen aiheuttamien ongelmien laajuutta ei tiedetä (Nygren & Aivelo, 2022).

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun rotat ovat varsin terveitä, minkä merkitys avautuu one health -ajattelun avulla. Sen avulla ymmärretään, että ihmisten, muiden lajien ja yhteisen ympäristömme välillä on monenlaisia vuorovaikutussuhteita, jotka vaikuttavat meidänkin terveyteemme monin tavoin – vauraassa, tasa-arvoisessa kaupungissa taudit eivät juuri leviä rottiinkaan.

Rotat ruokavirtojemme äärellä

Kaikesta huolimatta torjunta on varsin vakiintunut tapa suhtautua rottiin, eikä näköpiirissä ole, että siitä pystyttäisiin nopeasti lisääntyvän ja monilukuisena, usein tuhoja aiheuttavan eläimen kohdalla luopumaan. Rotan torjuntaa säädellään monilla eri lailla ja säännöksillä. Rotta on vieraslaji kansallisessa strategiassa (Maa- ja metsätalousministeriö, 2012), mutta ei lainsäädännössä (Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta, 704/2019). Terveydensuojelulaki säätelee terveysviranomaisten toimivaltaa ja kiinteistön omistajan vastuuta rottien torjunnasta (Terveydensuojelulaki, 1994). Eläinsuojelulaki ja metsästyslaki säätelevät suojelemattomien eläinten tappamista, ja kemikaalilaki (599/2013) ja biosidiasetus (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 528/2012) säätelevät biosidivalmisteiden käyttöä. Biosidit ovat valmisteita, joita käytetään ihmisten, eläinten, materiaalien tai esineiden suojaamiseen haitallisilta eliöiltä valmisteen sisältämien tehoaineiden avulla (TUKES, 2017). Jyrsijöidentorjunnasta nämä kemikaalit ovat Suomessakin levinneet huolestuttavasti muidenkin lajien kehoihin. Biosidien käyttöä sääntelevä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on julkaissut Suomen ensimmäisen jyrsijätorjunnan hyvän käytännön ohjeen vuonna 2020 (Tukes, 2020).

Toisaalta rotta tiedetään älykkääksi ja tuntevaksi olennoksi, eivätkä kaikki pidä kaupunkirotan kohtaamista kammottavana tapahtumana (Österdahl ym., 2023). Rottia pidetään myös lemmikkeinä, niitä palvotaan joissakin kulttuureissa, ja tieteessä rottia on käytetty pitkään mallintamaan ihmiskehonkin toimintaa erilaisissa kokeissa.

Olemme Helsinki Urban Rats -hankkeessa tutkineet, millainen kaupunkilainen rotta on, haastattelemalla pääkaupunkiseudun rotantorjuntaan liittyviä toimijoita (Nygren & Väkkärä, 2026). Ensimmäinen havaintomme oli se, että kaupunkirotan ja rotantorjunnan kokonaiskuvan muodostaminen on yhtä hankalaa kuin rotan jallittaminen ansaan – se karkaa käsistä ja rönsyää eri puolille. Toisin sanoen rotantorjunta on piiloutunut lukuisiin erilaisiin kaupunkien ja kuntien arkipäiväisiin toimintoihin niin ammattilaisten kuin asukkaidenkin elämässä – jätehuoltoon, puistojen hoitoon, kiinteistöjen hoitoon ja viemäriverkostoon. Suurimmalla osalla haastateltavista rotta olikin vain pieni osa työtehtäviä. (Nygren & Väkkärä, 2026)

Rottien torjunnassa käytetään akronyymiä FWAH, ”food, water and harborage”, mikä tarkoittaa sitä, että rottien pääsy ravinnon ja veden lähteille sekä suojapaikkoihin pyritään estämään. Suomen oloissa kriittisin tekijä näistä vaikuttaa olevan ruoka, sillä vettä ja suojaa rotta löytää suomalaisesta kaupungista, jos vain ravintoa on saatavilla. Ruokaa löytyy kaupunkirotalle esimerkiksi jätekatoksista, puistoroskisten ja katuruokakojujen läheltä, viemäreistä, talvilinturuokinnoilta, marketeista ja ravintoloista.

Toinen havaintomme olikin, että rottien torjunta on kuin jäävuori. Pinnalla näkyvät ansat ja torjuntaa tekevät ammattilaiset, mutta kaupunkirotan esiintymiseen vaikuttavat tekijät ovat syvällä kaupunkielämässä ja sen verkostoissa. Jos tarkasteluun otetaankin kaikki ne seikat, miten ihminen vaikuttaa rottien esiintymiseen tai niiden poissa pysymiseen, tulee näkyviin valtava pinnanalainen jäävuoren osa. Rotta on riippuvainen ns. urbaanista metaboliasta eli kaupungin aineenvaihdunnasta (ks. esim. Broto ym., 2012), erityisesti ruokiin ja jätteisiin liittyen. Tuomme kaupunkeihin valtavia määriä ruokaa niin ihmisille kuin muillekin eläimille kuten lemmikeille ja linnuille, josta osa päätyy jätteeksi ja loput viemäriin, mutta ei aina oikeisiin paikkoihin. Ihmisellä ei ole aina viitseliäisyyttä, taitoja tai mahdollisuuksia lajitella jätteitään oikein, huomata rotan mentäviä koloja tai ruokkia lintuja niin, että rotta ei pääse ruokaan käsiksi.

Artikkelissamme katsomme, että näitä seikkoja – ihmisten ruokiin ja jätteisiin liittyviä käytäntöjä – pitää tarkastella yhteiskuntatieteellisesti. Jos halutaan vaikuttaa siihen, miten ihminen tarjoaa ravintoa kaupunkirotalle, täytyy ymmärtää kaupunkiyhteisöjen tapoihin ja käytäntöihin käyttää, ostaa, kuljettaa, käsitellä, myydä ja syödä ruokaa. Unohtamatta tietenkään tästä koituvaa ruokaan tai ruoansulatukseen liittyvää jätettä. Kaupunkirotat ovat onnistuneet jo satojen vuosien ajan hyödyntämään tätä ihmisten järjestämään materiaalivirtaa, joka kuljetetaan kaupunkeihin, kaupungeissa ja kaupungeista pois erilaisilla tavoilla. Artikkelissa kuvaamme, miten rottien ja ihmisten välistä rajapintaa pyritään hallinnoimaan esimerkiksi ohjeistamalla ihmisasukkaita laittamaan jätteensä oikeisiin astioihin, rakentamalla jyrsijöiden kestäviä jäteastioita, kompostoreja ja rakennuksia ja keskittämällä jätehuoltoa suuriin yksiköihin. Ja suhteellisen hyvinhän tässä on Suomessa onnistuttukin (Nygren & Aivelo, 2022).

Rikkaiden länsimaisten kaupunkien ruoka- ja jätevirtojen kokonaiskuvaa katsomalla on kuitenkin helpompaa nähdä, että ”rottaongelma” ei ole huonosti käyttäytyvien yksittäisten asukkaiden tai viekkaiden rottien vika. ”Kaupunkirotta” (ja moni muukin kaupunkieläin) on väistämätön seuraus siitä, että ihminen kanavoi valtavia määriä ruokaa ja jätettä kaupunkien kautta ja jättää sitä talviaikaan ulos aivan tarkoituksella esimerkiksi lintujen syötäväksi. Kaupunkirotta on meidän peilimme, joka muistuttaa meitä jatkuvasti siitä, että emme koskaan onnistu täydellisesti jätteiden lajittelussa ja muun luonnon sulkemisessa itsemme ulkopuolelle.

Hankalat naapurit: uteliaisuutta, etäisyyttä ja ruoan rajoittamista?

Miten siis suhtautua hankaliin kanssakaupunkilaisiimme rottiin, mutta myös esimerkiksi puluihin, lokkeihin, variksiin? Kestävän yhdessäolon rakentaminen edellyttää ristiriitaisilta vaikuttavia ajatusmalleja. Ensinnäkin kiusalliset kaupunkieläimet tulisi nähdä ihmisten rakentamien kaupunkien peilikuvana, kiinteänä osana kaupunkielämää, johon olemme itse luoneet niille ekologiset lokerot. Voisimmeko siis suhtautua kaupunkitilassa liikkuviin yksilöihin ymmärtäväisesti ja uteliaasti? Toisaalta kohteliaan etäisyyden pitäminen on monista syistä tärkeää, sekä ihmisten että muunlajisten kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta. Hankalien muunlajisten ravinnonsaantia tulisi rajoittaa esimerkiksi jätteitä lajittelemalla ja ruokintaa vähentämällä, jotta torjunnassa ei jouduttaisi lopulta käyttämään tappavia ja kivuliaita keinoja. Kaupunkirotta laittaakin meidät pohtimaan kestävän tulevaisuuden kaupunkirakennetta ja sen ruoka- ja jätevirtoja.

Lähteet

Broto, V. C., Allen, A. & Rapoport, E. (2012). Interdisciplinary Perspectives on Urban Metabolism. Journal of Industrial Ecology, 16(6), 851–861. https://doi.org/10.1111/j.1530-9290.2012.00556.x

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 528/2012 biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä, Pub. L. No. 528/2012, 167 OJ L (2012). http://data.europa.eu/eli/reg/2012/528/oj/fin

Feng, A. Y. T. & Himsworth, C. G. (2014). The secret life of the city rat: A review of the ecology of urban Norway and black rats (Rattus norvegicus and Rattus rattus). Urban Ecosystems, 17(1), 149–162. https://doi.org/10.1007/s11252-013-0305-4

Haraway, D. J. (2003). The Companion Species Manifesto: Dogs, People, and Significant Otherness. Prickly Paradigm Press. https://press.uchicago.edu/ucp/books/book/distributed/C/bo3645022.html

Haraway, D. J. (2008). When species meet (Vol. 224). U of Minnesota Press.

Heynen, N., Kaika, M. & Swyngedouw, E. (2006). In the Nature of Cities: Urban Political Ecology and the Politics of Urban Metabolism. Taylor & Francis.

Himsworth, C. G., Parsons, K. L., Jardine, C. & Patrick, D. M. (2013). Rats, Cities, People, and Pathogens: A Systematic Review and Narrative Synthesis of Literature Regarding the Ecology of Rat-Associated Zoonoses in Urban Centers. Vector-Borne and Zoonotic Diseases, 13(6), 349–359. https://doi.org/10.1089/vbz.2012.1195

Kemikaalilaki 599/2013, Pub. L. No. 599/2013, 599/2013 (2013). https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2013/20130599

Konst, T. & Koivunen, T. (2023). Monilajisuus korkeakoulujen kestävyys- ja vastuullisuustyössä. Teoksessa T. Konst, M. Kantola, M. Friman, & A. Mutanen (toim.), Kestävä elämänmuoto (ss. 110–125). Turun Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-216-849-8

Lillbroända-Annala, S. (2023). When Nature Becomes a Risk: Solastalgia and Entanglement in Human-Tick Relations. Cultural Analysis, 21(2), 76–96. https://www.ocf.berkeley.edu/~culturalanalysis/volume21_2/vol21_2_Nature.html

Maa- ja metsätalousministeriö. (2012). Kansallinen vieraslajistrategia. Maa- ja metsätalousministeriö. https://mmm.fi/documents/1410837/1801192/Kansallinen+vieraslajistrategia/4b9af08c-8150-4adb-ade1-8fabdc4cd6ed/Kansallinen+vieraslajistrategia.pdf

Nygren, N. V. (2017). Monilajinen, oppiva kaupunki. Teoksessa P. Bäcklund, J. Häkli, & H. Schulman (toim.), Kansalaiset kaupunkia kehittämässä (ss. 161–180). Tampere University Press. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0623-6

Nygren, N. V. & Aivelo, T. (2022). Rotta kuntalaisena – rottien esiintyminen ja hallinta. Suomen Eläinlääkärilehti, 128(6), 331–337. http://hdl.handle.net/10138/349747

Nygren, N. V., & Väkkärä, V. (2026). The iceberg of urban rat management: Metabolism, infrastructures and practices of more-than-human urban life. Journal of Urban Affairs, 1–16. https://doi.org/10.1080/07352166.2026.2739952

Pimental, D. (2007). Environmental and economic costs of vertebrate species invasions into the United States. Managing Vertebrate Invasive Species. https://digitalcommons.unl.edu/nwrcinvasive/38

Santaoja, M., Torniainen, J. & Komonen, A. (2023). Developing response-ability in human-wasp encounters. TRACE ∴ Journal for Human-Animal Studies, 9, 120–146. https://doi.org/10.23984/fjhas.120353

Tammi, T., Leinonen, R.-M., Hohti, R. & Rautio, P. (2020). Monilajiset kanssalaiset: Lasten ja eläinten kohtaamisia arjessa. Teoksessa T. Räsänen & N. Schuurman (toim.), Kanssakulkijat. Monilajisten kohtaamisten jäljillä (ss. 158–184). Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Terveydensuojelulaki, 763/1994, 763/1994 (1994). https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940763#L7P31

Thomson, G. & Newman, P. (2018). Urban fabrics and urban metabolism – from sustainable to regenerative cities. Resources, Conservation and Recycling, 132, 218–229. https://doi.org/10.1016/j.resconrec.2017.01.010

TUKES. (6.8.2017). Biosidit. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). https://tukes.fi/kemikaalit/biosidit

TUKES. (2020). Jyrsijätorjunnan hyvän käytännön ohje. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). https://tukes.fi/tietoa-tukesista/materiaalit/biosidit/jyrsijatorjunnan-hyvan-kaytannon-ohje

Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta, 704/2019, 704/2019 (2019). https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190704

Valtonen, V. (2022). Kanssakuljeskelua : Monilajisen kasvatuksen teoreettisia ja pedagogisia lähtökohtia. http://hdl.handle.net/10138/348017

Österdahl, V., Valtonen, V. & Nygren, N. V. (2023). Tahmeat rottakohtaamiset. TRACE ∴ Journal for Human-Animal Studies, 9, 34–56. https://doi.org/10.23984/fjhas.121716

Kirjoittaja

Julkaisun tiedot

Pysyvä osoite

https://doi.org/10.63777/e32e

Lisenssi

CC BY-NC-SA 4.0

Avainsanat

, , , , , ,

Viittausohje

Nygren, N. (2026). Kiusallinen kaupunkirotta kuvastaa kestävyysongelmiamme. HAMK Pilkku.

https://doi.org/10.63777/e32e