Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. HAMK Pilkku

Opiskelijoiden aktiivinen rooli yrittäjyystoiminnassa teki vaikutuksen TULissa

  • Joanna Löfman
  • Marika Tamminen
Kuvassa vasemmalta oikealle: Petra Voplakalová, Markéta Rous, Joanna Löfman ja Marika Tamminen. Kuva © Petra Voplakalová. Artikkelin lisenssi ei koske tätä kuvaa.

Mikä tekee korkeakoulun yrittäjyysyhteisöstä aktiivisen ja elinvoimaisen? Tätä kysymystä lähdimme selvittämään henkilöstövaihtoon Tšekkiin Technical University of Libereciin (TUL), jossa tutustuimme yrittäjyyttä, innovaatio- ja teknologiakehitystä tukeviin palveluihin ja käytäntöihin sekä opiskelijoiden rooliin niiden toteuttamisessa.

Regional University Network European University (RUN-EU) on kymmenen eurooppalaisen korkeakoulun verkosto, jonka tarkoituksena on yhteistyöllä jakaa tietoa, sekä kehittyä alueellisesti ja kansainvälisesti (RUN-EU, n.d.). RUN-EU-yhteistyötä tehdään monella tavalla, ja tietoa korkeakoulujen välillä jaetaan muun muassa luomalla yhteisiä oppikokonaisuuksia, tapahtumia ja verkostoja. RUN-EU-verkosto mahdollistaa Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) henkilöstölle myös tilaisuuden lähteä henkilöstövaihtoon.

Huhtikuussa 2026 HAMKin Liiketalouden, muotoilun ja tekniikan -yksikön yhteisistä palveluista lähti kaksi projekti-insinööriä, Joanna Löfman ja Marika Tamminen, tutustumaan TULiin, joka sijaitsee Tšekeissä, Liberecin kaupungissa. Viikon aikana tutustuimme toimintaan, joka osoitti, kuinka vahva rooli opiskelijoilla voi olla korkeakoulun yrittäjyysyhteisön rakentamisessa.

 Avoimin mielin kohti Tšekin Liberecia

Ennen matkaa toiveenamme oli päästä tutustumaan RUN-EU-korkeakoulujen yrittäjyyden, innovoinnin ja teknologiakehityksen palveluihin ja käytäntöihin sekä peilaamaan niitä HAMKin toimintaan. Kohteeksi valikoitui TUL, joka on yksi RUN-EU-verkoston uusimmista jäsenistä. Halusimme tutustua uuteen kumppanikorkeakouluun, luoda yhteyksiä sen henkilöstön kanssa ja samalla nähdä käytännössä, millaisia ratkaisuja siellä on kehitetty meille tuttujen teemojen ympärille.

Ajankohta osui hyvin yhteen niiden teemojen kanssa, joihin halusimme vierailulla tutustua. Viikolle osui muun muassa yrittäjyyteen ja innovointiin liittyviä tapahtumia, kuten Pitch Day Start-up Fair ja Ideathon.

Viikon ohjelma vaikutti tiiviiltä, mutta aikaa jäi myös nähtävyyksien kiertelyyn sekä Liberecin opiskelijaelämään tutustumiseen. Emme kuitenkaan ennen reissua osanneet odottaa, kuinka paljon viikossa ehtii nähdä ja kokea ja ennen kaikkea tutustua uusiin ihmisiin, niin kollegoihin, opiskelijoihin kuin ulkopuolisiin toimijoihin.

Matkalle lähdimme kuitenkin avoimin ja odottavaisin mielin, sillä tämä oli meille molemmille ensimmäinen ulkomaille suuntautunut työmatka. Meitä kiinnosti nähdä, kuinka TULin arki ja toimintatavat eroavat omistamme, vai eroavatko lopulta kovinkaan paljoa.

Toimintatapojen vertailun lisäksi odotimme uusia näkökulmia omaan työhömme, kohtaamisia eri tehtävissä työskentelevien kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa sekä mahdollisuuksia rakentaa uusia kansainvälisiä kontakteja. Samalla henkilöstövaihto tarjosi mahdollisuuden tutustua tšekkiläiseen kulttuuriin ja paikalliseen korkeakouluyhteisöön.  

Yrittäjähenkistä toimintaa, pitch-kilpailuja ja tšekkiläistä tekemisen meininkiä

Pääsyy, miksi lähdimme henkilöstövaihtoon TULiin, oli se, että keskusteluissamme vastaanottavan tiimin kanssa ilmeni, että TULissa on hyvin aktiivista yrittäjyyttä tukevaa toimintaa. Pääsimme vierailullamme kuulemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kokemuksia TULin innovaatio- ja yrittäjyystoiminnasta sekä tutustumaan merkittäviin tapahtumiin.

Erityistä oli nähdä, miten henkilökunta ja opiskelijat tekevät yhteistyötä tukeakseen TULin yrittäjyysyhteisöä. Tämä näkyi muun muassa siten, että siellä järjestetään vuosittain START-UP TUL -kilpailu, jossa kilpailevat joukkueet luovat idean ja kehittävät siitä mentorien avulla startup-konseptin ja pitchin eli myyntipuheen.

Kilpailu on järjestetty jo 12 kertaa, ja pääsimme seuraamaan 12. vuoden semi-finalisteja Pitch Day Start-up Fair -tapahtumassa. Tapahtuman järjesti Student Business Club, joka on TULin yrittäjyyttä boostaava opiskelijaklubi, ja tapahtumaa tukemassa oli myös TULin henkilökuntaa. Pitch Day Start-up Fair -tapahtumassa joukkueet pitchasivat omia yritysideoitaan siten, että heillä oli omat pisteet yrityksilleen ja tuomaristo kiersi eri pisteillä kuulemassa kunkin pitchauksen. Tuomareina toimi Student Business Clubin tiimi, mentorit, neuvonantajat ja kumppanit. (SBC TUL, n.d.)

Tapahtuma oli avoin yleisölle, ja jokainen vierailija pääsi olemaan osana arviointia siten, että he saivat jakaa ”boosteja” eli kilpailuvaluuttaa, jotka vaikuttivat arviointiin ja siihen, pääsikö joukkue finaaliin. (SBC TUL, n.d.) Tapahtuma osoitti, kuinka vahvasti yrittäjyystoiminta on integroitunut osaksi korkeakouluyhteisöä ja kuinka opiskelijat ovat keskeisessä roolissa sen toteuttamisessa, niin järjestäjinä kuin osallistujinakin.

Loppuviikosta pääsimme vielä osallistumaan toiseen alueellisen innovaatiotoiminnan kehityksen kannalta merkittävään tapahtumaan Ideathoniin (kuva 1). Ideathon on 24 tunnin hackathon, eli tiimeille annetaan 24 tuntia aikaa vastata johonkin haasteeseen omalla ideallaan, minkä jälkeen se pitchataan tuomaristolle ja parhaat ideat palkitaan. Kilpailijoita olivat toisen ja kolmannen asteen opiskelijat. Tapahtuman järjesti aluekehitysvirasto yhteistyössä alueellisten toimijoiden ja yrityksien kanssa. (Smart Akcelerator II Libereckého kraje, n.d.)

Ideathonissa haasteita, joista opiskelijat saivat valita, oli neljä: ”Terveyslukutaidon vahvistaminen”, ”Linserka – Paikka, joka herää eloon”, ”Jablonec nad Nisou – 160 vuotta kaupunkina”, sekä ”Älykkäät opiskelijat, rikkaampi alue”. Älykkäät opiskelijat, rikkaampi alue -haaste oli TULin järjestämä, ja osa RUN-EU Innothonin haastetta Älykkäät kaupungit, älykkäät kylät (eng. Smart Cities, Smart Villages). RUN-EU Innothonin tarkoituksena oli käsitellä kestävää kehitystä, digitaalista muutosta, älykästä liikkuvuutta, ympäristönsuojelua, yhteisöjen hyvinvointia ja aluekehitystä. Älykkäät opiskelijat, rikkaampi alue -haaste herätti paljon mielenkiintoa, ja yli neljäsosa osallistuvista tiimeistä oli valinnut juuri tämän haasteen. Tehtävänä oli suunnitella digitaalinen ratkaisu, joka auttaa nuoria löytämään tietoa, koulutusmahdollisuuksia ja oman urapolkunsa. Tavoitteena oli todistaa ideallaan, miten teknologia voi tukea oppimista, henkilökohtaista kasvua ja alueen tulevaisuuden kehitystä. (RUN-EU, 2026)

Kuva 1. Ideathon-tapahtuma täydessä vauhdissa. Kuvassa työskentelypisteitä salissa, joissa kilpailijat työskentelevät omien haasteiden parissa. Kuva: Marika Tamminen.

Pitch Day Start-up Fairin ja Ideathonin kaltaisissa tapahtumissa korostui erityisesti opiskelijoiden aktiivinen rooli. Opiskelijat eivät olleet pelkästään toiminnan kohderyhmä, vaan keskeinen osa yhteisön rakentamista ja kehittämistä. Erityisen kiinnostavaa oli nähdä, kuinka yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta näyttäytyi TULissa yhtenäisenä kokonaisuutena, jossa opiskelijat, henkilökunta ja alueelliset toimijat työskentelivät yhteisten tavoitteiden eteen. Vierailu herätti pohtimaan, miten opiskelijoiden omaa toimijuutta ja vastuuta voitaisiin vahvistaa myös HAMKin yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnassa sekä miten olemassa olevia vahvuuksia, kuten yrittäjyysyhteisöjä, innovaatioympäristöjä ja muuta yrittäjyyttä tukevaa toimintaa, voitaisiin kytkeä entistä tiiviimmin yhteen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

TUL tutuksi HAMKin silmin

Vierailuviikon aikana pääsimme yrittäjyysnäkökulman lisäksi tutustumaan TULiin laajasti myös muun henkilökunnan, opiskelijoiden ja palveluidenkin kautta. Technical University of Liberecissä opiskelee noin 7 000 opiskelijaa sekä henkilökuntaa on noin 1 200.

Yliopisto muodostuu seitsemästä tiedekunnasta sekä tutkimukseen ja innovaatioihin keskittyvästä CXI-instituutista. CXI-instituutti on nanomateriaaleihin, kehittyneisiin teknologioihin ja innovaatioihin keskittyvä tutkimuslaitos TULissa. Tiedekuntarakenne näkyy TULissa vahvasti: koulutukset sijoittuvat selkeästi omiin tiedekuntiinsa, joilla on myös omat visuaaliset ilmeensä osana yhteistä TUL-brändiä. Yksi vierailun aikana toistuvasti esiin noussut havainto oli opiskelijoiden aktiivinen rooli korkeakouluyhteisössä. Se ei rajoittunut TULissa vain yrittäjyystoimintaan, vaan sama tekemisen kulttuuri näkyi myös innovaatio- ja teknologiakehityksessä. Tutustuimme vierailun aikana esimerkiksi TULLabiin (kuva 2), joka on monialainen tekemisen ja kokeilemisen ympäristö. Siellä opiskelijat voivat kehittää omia ideoitaan käytännössä ja hyödyntää eri alojen osaamista niiden toteuttamisessa. Toiminnassa tunnistimme paljon samaa kuin HAMKin Design Factoryssa: tarkoituksena on tuoda yhteen eri alojen osaamista, kokeilemista ja konkreettista tekemistä.

Kuva 2. Monialainen tekemisen ja kokeilemisen ympäristö TULLab. Kuva: Joanna Löfman.

Käytännön tekemisen ja opiskelijoiden osallistumisen merkitys näkyi myös CXI-instituutissa, jossa tutustuimme tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä laboratorioympäristöihin. Näimme esimerkiksi materiaalien ja kosmetiikkatuotteiden kehittämistä sekä opiskelijoiden ajoneuvoprojekteja. Yhdessä ajoneuvoprojektissa uudet opiskelijaryhmät jatkavat aiempien ryhmien työtä ja kehittävät projektia eteenpäin vuodesta toiseen. Näin opiskelijoiden työ ei jää yksittäiseksi harjoitukseksi, vaan rakentuu osaksi pidempää kehittämisprosessia.

Myös yritysyhteistyö näkyi konkreettisesti TULin toimintaympäristössä. Esimerkiksi tšekkiläisellä autovalmistaja Skodalla on korkeakoulun yhteydessä yhteistyöhön liittyvä laboratorio (kuva 3).

Kuva 3. TULin Škoda-labra. Kuva: Joanna Löfman.

TULLabissa ja CXI-instituutilla tekemämme havainnot täydensivät yrittäjyystapahtumista syntynyttä kuvaa. Opiskelijoille tarjotaan erilaisia ympäristöjä, joissa he voivat siirtyä ideoista kokeiluihin ja käytännön kehittämiseen. Henkilöstövaihdon näkökulmasta oli kiinnostavaa peilata näitä toimintatapoja HAMKin omiin innovaatioympäristöihin ja pohtia, miten opiskelijoiden aktiivista roolia voidaan vahvistaa entisestään myös meillä.

Vierailuviikon anti ei rajoittunut vain yrittäjyys- ja innovaatioteemoihin ja -ympäristöihin. Yksi henkilöstövaihdon kiinnostavimmista puolista oli mahdollisuus keskustella oman työn kannalta tutuista teemoista TULin asiantuntijoiden kanssa. Esimerkiksi markkinoinnin ja viestinnän tapaamisissa huomattiin nopeasti, että korkeakoulut pohtivat pitkälti samoja kysymyksiä: miten tulevat opiskelijat tavoitetaan, miten yhteinen brändi rakentuu eri alojen ympärille ja miten viestintää kehitetään muuttuvassa mediaympäristössä.

TULissa oli hiljattain toteutettu brändiuudistus, ja seuraavana suurena kehityskohteena ovat verkkosivut. Keskusteluissa nousivat esiin myös erot eri sosiaalisen median kanavien käytössä. Esimerkiksi Snapchatilla ei ole Tšekissä samanlaista asemaa nuorten keskuudessa kuin Suomessa, eikä TikTok kuulu TULin markkinoinnin keskeisiin kanaviin.

Samalla kun meitä kiinnosti tutustua TULin toimintatapoihin, myös TULin henkilöstö halusi kuulla HAMKista ja meidän työstämme. Saimmekin tilaisuuden esitellä omaa työtämme ja HAMKin toimintaa laajemmin. Positiivista palautetta sai esimerkiksi HAMKin brändi-ilme. Henkilöstövaihto ei siis ollut vain mahdollisuus kerätä uusia ideoita, vaan myös tilaisuus tunnistaa oman organisaation vahvuuksia, ja jakaa niitä TULin suuntaan.

Keskeiset havainnot henkilöstövaihdosta

Henkilöstövaihdon aikana pääsimme tutustumaan Libereciin opiskelijakaupunkina, Technical University of Libereciin korkeakouluna, ja sen tarjoamiin palveluihin ja tapahtumiin. Vierailun aikana huomasimme, että TULissa on vahvaa yrittäjyyttä tukevaa toimintaa, sekä innovaatio- ja teknologiakehitystä. TULissa on myös vahvaa alueellista yhteistyötä eri sidosryhmien, rahoittajien, lähikaupunkien ja yrityksien, kanssa.

TULissa yrittäjyysyhteisö on aktiivinen ja opiskelijoilla on merkittävä rooli toiminnan kehityksessä, joka näkyy etenkin erilaisten start-up tapahtumien järjestämisessä. Yhteinen kampusalue, sekä yhteiset opiskelijapalvelut tuovat eri tiedekunnat yhteen.

Vierailun aikana havaitsimme, että HAMK ja TUL jakavat monia samoja haasteita ja tavoitteita. Samalla vierailu vahvisti ymmärrystä HAMKin omista vahvuuksista, toi uusia näkökulmia kehittämistyöhön ja loi kansainvälisiä verkostoja. Toiminta TULissa osoitti, että opiskelijoiden aktiivinen rooli yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnassa voi olla merkittävä voimavara korkeakoulun kehittämisessä.

Henkilöstövaihto TULissa antoi meille paljon, mutta ennen kaikkea se osoitti, ettei kansainvälisen yhteistyön aloittamisen tarvitse olla monimutkaista. Viikko toisessa korkeakoulussa tarjosi mahdollisuuden irrottautua oman työn tutuista ympyröistä ja nähdä asioita uusista näkökulmista ja tutustua uusiin ihmisiin. RUN-EU tarjoaa valmiin verkoston, mutta mahdollisuuksiin tarttuminen voi lähteä yksinkertaisesti omasta kiinnostuksesta: mitä haluaisin nähdä, keneltä voisin oppia ja kenen kanssa voisin vaihtaa ajatuksia? RUN-EU-henkilöstövaihto tarjoaa mahdollisuuden rakentaa kansainvälisiä verkostoja, saada uusia näkökulmia omaan työhön ja jakaa osaamista yli korkeakoulu- ja maarajojen.

Lähteet

Kirjoittajat

Julkaisun tiedot

Pysyvä osoite

https://doi.org/10.63777/aa57

Lisenssi

CC BY-NC-SA 4.0

Avainsanat

, , , , , ,

Viittausohje

Löfman, J. & Tamminen, M. (2026). Opiskelijoiden aktiivinen rooli yrittäjyystoiminnassa teki vaikutuksen TULissa. HAMK Pilkku.

https://doi.org/10.63777/aa57