Suomen kieli osana vieraskielisen opiskelijan korkeakouluharjoittelua

Kesällä 2026 toteutettiin Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) ja Riihimäen kaupungin yhteistyöllä työharjoittelukokonaisuus, johon osallistui kymmenen HAMKin englanninkielisellä koulutuslinjalla opiskelevaa tutkinto-opiskelijaa. HAMKin opiskelijat sijoittuivat kolme kuukautta kestäneen työharjoittelujakson ajaksi Riihimäen kaupungin viidelle eri toimialalle, ja heidän tehtävänään oli tarkastella kaupungin palveluita ja ympäristöjä maahanmuuttajan silmin.

Osallistuin toteutukseen Momentti – vaikuttavaa uraohjausta ja vahvistavaa virettä -hankkeen (HAMK, n.d.) mahdollistamassa S2-uraohjaajan roolissa tukien opiskelijoiden työelämälähtöisen suomen kielen oppimista ja käyttämistä. Tavoitteenani oli lisätä opiskelijoiden mahdollisuuksia sekä ymmärtää että tulla ymmärretyksi suomenkielisessä työympäristössä. Opiskelijat toimivat tehtävissä, joissa taito käyttää suomen kieltä olisi heille eduksi, joten kielituen elementti löysi vaivattomasti luontevan paikkansa opiskelijoiden harjoittelujaksolta.

Tässä artikkelissa tarkastelen työharjoittelujakson aikaista kielitukea toisaalta yhteisöllisen oppimisen ja toisaalta itsenäisen tekemisen näkökulmasta. Vieraskielisten tutkinto-opiskelijoiden työharjoittelukäytännöt ovat muutoksessa ja kesällä toteutettu kielituki on osaltaan tukemassa myönteistä käytäntöjen muutosta.

Yhteisöllisyyttä ja suomen kieltä

Ohjasin ja innostin opiskelijoita sekä pyrin vahvistamaan heidän uskoaan suomen kielen oppimisessa halki kesän lähes viikoittain toteutetuissa, työharjoittelupäiviin sisällytetyissä ryhmätapaamisissa. Suomen kieltä kuljetettiin mukana erilaisin tavoin, jotta mahdollisimman moni osallistuja saisi onnistumisen kokemuksia suomen kielen opettelemisessa.

Kielenopetuksen tutkimus osoittaa, että kieltä opitaan muun muassa visuaalisesti, kinesteettisesti, auditiivisesti ja sosiaalisesti (Juurakko & Airola, 2002, ss. 65–66; Niitemaa, 2014, s. 148). Kesän aikana tuotetussa kielituessa huomioitiin erilaiset oppimistyylit: ryhmätapaamisissa hyödynnettiin kuvakortteja, sanakortteja ja videoita sekä selitettiin sanoja ja käytiin lyhyitä keskusteluja joko pareittain, pienryhmissä tai koko ryhmän kesken.

Ryhmämuotoisten tapaamisten rooli onnistuneessa kielen oppimisessa on tärkeä, sillä kuten Miao (2023, s. 210) ja Päivänsalo (2020, s. 266) toteavat, yhdessä koetut onnistumiset lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä puolestaan lisää motivaatiota oppia lisää. Ryhmätapaamisten aikana pyrittiinkin yhdessä toimien kasvattamaan, laajentamaan ja hallitsemaan työelämässä hyödyllistä sanastoa, sillä kuten Niitemaa (2014, ss. 141–142) toteaa, sanavaraston laajuus ja taito ymmärtää kieltä kulkevat yhdessä. Juurakko ja Airola (2002, s. 151) korostavat sanaston kerryttämisen yhteydessä kielen oppijan kykyä sekä tuottaa että tunnistaa sanoja. Harjoittelujakson aikaisessa sanaston kerryttämisessä olikin tavoitteena auttaa opiskelijoita oppimaan sekä passiivista että aktiivista sanastoa, eli lisätä ymmärretyksi tulemisen lisäksi kykyä ymmärtää ympäristön viestejä erityisesti työharjoitteluympäristössä.

Sanaston kerryttämisen lisäksi ryhmätapaamisissa harjoiteltiin toistuvasti asioiden selittämistä toisin, koska esimerkiksi Päivänsalon (2020, s. 158) mukaan juuri asioiden selittäminen itselle tai toiselle tuo tehoa kielen oppimiseen. Vaikutus syntyy siitä, että selittäminen edellyttää oman, jo kerrytetyn, sanavaraston hyödyntämistä kerrottaessa asiasta omin sanoin.

Kimmokkeita omatoimiseen kielen haltuun ottamiseen

Ryhmätapaamisten lisäksi opiskelijat saivat suomen kielen oppimisen tukemiseksi tehtävän, jossa tuli koota harjoittelujakson ajalta suomen kielen portfolio. Neljä tehtävää sisältäneen kieliportfolion tarkoituksena oli korostaa opiskelijan omaa vastuuta kielen oppimisessa ja kuljettaa suomen kieltä mukana myös aikoina, kun en ollut itse paikalla ohjaamassa ja auttamassa.

Ryhmätapaamisten tavoin myös portfoliossa kielen oppimista tuettiin erilaiset oppimisen tavat huomioiden. Visuaalista oppimista tukemassa olivat sekä miellekartan avulla toteutettava tehtävä, jonka tavoitteena oli kerryttää ammattisanastoa, että kielen valokuvaamisen tehtävä. Niitemaan (2014, s. 145) mukaan sanojen järjesteleminen ja yhdisteleminen auttaa kielen oppijaa hallitsemaan uutta sanastoa, ja tämän vuoksi opiskelijat saivatkin tehtävän kerryttää ammattisanastoa kesän aikana erityisesti miellekartan muotoon.  

Kielen valokuvaamiseen ohjaavan tehtävän tavoitteena oli puolestaan tukea opiskelijoita näkemään ja hyödyntämään kieltä kaikkialla ympärillään. Otettuja valokuvia katseltiin myös ryhmätapaamisessa, ja näin opiskelijat pääsivät näkemään, mihin suomenkielisiin kyltteihin, mainoksiin ja muunlaisiin viesteihin muut olivat ympäristössään kiinnittäneet huomiota.

Kielellistä oppimista tukivat tehtävät, joissa tuli päiväkirjamaisesti pohtia ja kuvailla suomenkielisiä kohtaamisia työharjoitteluympäristössä ja sitä, millaisena suomen kieli opiskelijoiden mielestä näyttäytyy esimerkiksi palvelumuotoilun näkökulmasta. Suhdetta opeteltavaan kieleen voi käsitellä vaikkapa luokittelemalla ja arvottamalla sen suhteen, mitkä tilanteet tuntuvat helpoilta ja mitkä vaikeilta, mitkä tilanteet jännittävät ja missä tilanteissa suomen kieltä on rentoa käyttää.

Harjoittelujakson päätteeksi opiskelijat esittivät kieliportfolionsa muulle ryhmälle, suomen kielellä tietenkin. Ryhmässä esitetyt esitykset summasivat mukavasti sen, mistä harjoittelun aikaisessa kielituessa on ollut kyse: yhdessä onnistumisesta.

Kohti seuraavia harjoittelujaksoja

Miaon (2023, ss. 48–49) mukaan yksilön ymmärrys oppimisen arvokkuudesta ja oman toimintansa merkityksellisyydestä on olennaista uuden oppimisessa. Työharjoittelujaksoon sisällytetty kielituki voi parhaimmillaan synnyttää ymmärryksen suomen kielen oppimisen arvokkuudesta ja tuki, joka on sopivasti painotettu työharjoittelun sisältöön nähden, voi vahvistaa tunnetta kielen opettelemisen merkityksellisyydestä. Työharjoitteluympäristö onkin opiskelijalle juuri oikea kielen käytön ympäristö aina arjen työtilanteista kahvitaukokeskusteluihin. Kesän aikana opin, että sopiva tasapaino kielen käyttämiseen kannustamisen ja toivon ylläpitämisen välillä voi kielen oppimisen lisäksi muuttaa kielen opettelijan suhteen kieleen tyystin. Opiskelijoiden rohkeus käyttää kieltä näytti harjoittelujakson aikana lisääntyvän huomattavasti ja myös opiskelijat itse kuvasivat oppimatkaansa suomen kielen osalta siten, että erityisesti itsevarmuuden ja uskalluksen lisääntyminen tuntui korostuvan. Kun virheiden pelkääminen vaihtuu kasvavaksi uteliaisuudeksi ja onnistumisista iloitsemiseksi, on tie kielen kanssa vapaampi.

Kirjoittaja