Oppimispäiväkirjassa opiskelija kirjoittaa oman oppimisensa kehittymisestä, mitä ja miten on oppinut, mukana toki myös itsereflektointia eli omien ajatusten ja osaamisen tietoista tarkastelua ja arviointia. Muutama vuosi sitten kirjoitin oppimispäiväkirjoista oppimistyökaluna (Paajanen, 2022), miten oppimispäiväkirjat soveltuvat eri opintojaksoille ja minkälaista palautetta opiskelijat olivat prosessista antaneet. Mitä tapahtuu, kun kuvioon tulee mukaan viime vuosina suurella vauhdilla yleistynyt tekoäly ja sen käyttö?
Tekoälyn mahdollisuuksista opetuksessa ja työnteossa on kirjoitettu paljon. Tekoäly on toki hyvä mahdollisuus etsiä ja jäsennellä tietoa. Mutta miten tekoäly soveltuu prosessiin, missä haetaan opiskelijan eli yksilön oppimisen kehittymisen kuvausta? Ollaanko samanlaisessa tilanteessa kuin vanhan sananlaskun kohdalla: tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä?
Monilla opiskelijoilla on ymmärrettävästi suuri mielenkiinto käyttää tekoälyä myös oppimispäiväkirjaa tehdessä. Kumpi vie ja kumpi vikisee, opiskelija vai tekoäly? Tekoälyä voi toki käyttää tiedon etsimiseen, mutta kuinka usein opiskelija kritiikittömästi vain suoraan kopioi kaikki tekoälyn tarjoamat tekstit oppimispäiväkirjaansa? Pahimmillaan käy esimerkiksi niin kuin eräälle opiskelijalle joku vuosi sitten. Hän käytti englanninkielistä tekoälyä ja automaattikääntäjää sillä seurauksella, että muurauksesta tuli tekstiin ammattinimike (olisi toki pitänyt olla muurari). Olisipa edes lukenut tekstin ja tarkistanut ettei tekstiin jää käännöskukkasia. Toisessa työssä oli kiitettävää palautetta tunneilla tehdyistä työmaavierailuista, vaikka kyseisellä toteutuksella ei tehty yhtään työmaakäyntiä. Tekoäly oli jostain keksinyt sellaiset asiat.
Oppimispäiväkirjan tavoitteisiin kuuluu muun muassa, että opiskelija pystyy näyttämään, miten hän ymmärtää asioita, pystyy käyttämään oppimaansa ja pystyy luomaan ajatuksia sekä kokonaisuuksia. Jos opiskelija jättää kaiken tekoälyn vietäväksi, jää tekstistä pois opiskelijan oma näyttö. Tekoälyn käyttö vaatii taitoa, että ei tule viedyksi vanhan sananlaskun mukaisesti kuin pässi narussa.
Tekoälyteksti on ilmauksiltaan usein hyvinkin ympäripyöreää ja neutraalia. Jos käytetään tekoälyä, niin varsinkin hyvissä oppimispäiväkirjoissa esille tuleva opiskelijan persoonallinen tarkastelutapa ja kielenkäyttö jäävät uupumaan. Oppimispäiväkirjassa prosessikuvaus eli oppimisen kehitys on tärkeää. Miten ja mitä on matkan varrella oppinut, mitä on tapahtunut. Tekoälyä käytettäessä prosessista jää ihmisen itsensä osuus pois. Ihmisen ajattelun näyttöä juuri kuitenkin haetaan oppimispäiväkirjoissa. Opiskelijan oma potentiaali jää hyödyntämättä, vanha sananlaskukin sen osuvasti sanoo: kynttilä tulee kätketyksi vakan alle.
Aiemmin työskentelimme viestinnän opettajan kanssa yhdessä, jos opintojaksomme sattuivat samaan moduuliin. Kehitimme hänen kanssaan prosessin niin, että minä ammattiaineopettajana luin oppimispäiväkirjan asiasisällön osalta ja viestinnän opettaja viestinnän osalta. Kun eteemme alkoi tulla liian paljon tekoälyn tuottamaa valmiiksi pureksittua ympäripyöreää tekstiä, jouduimme miettimään arvioinnin toteutustapoja uudelleen. Oppimispäiväkirjatyön tavoitteet eivät toteutuneet. Vaihtoehdoksi tuli monessa opintojaksossa perinteinen tentti.
Tekoäly toimii hyvin tiedon etsimisessä. On toki monia opintojaksoja tiedonhakemisen tehtävineen, joihin tekoälyn käyttö soveltuu hyvin. Korostettakoon, että en ole tekoälyä itsessään vastaan. Kysymys on vain siitä, miten ja missä sitä käytetään.
Parin vuoden takaisessa kirjoituksessani (Paajanen, 2022) viittasin taiteilija Johannes Itteen, miten hän kirjassaan Värit taiteessa siteeraa intialaisen Vedan ajatusta, että ”kaikki mikä opitaan kirjoista tai opettajalta on kuin vaunut. Vaunut ovat hyvät tietä kuljettaessa, mutta kun tie loppuu, on niiltä noustava ja jatkettava jalan.” (Itten, 2004, s. 7) Ehkä voimme laajentaa tulkintaa siten, että tekoäly on osa tuota vaunua? Tekoäly on hyvä apuväline, mutta sekään ei auta kaikissa tilanteissa. Kommentoin jo vuonna 2022, että meidän tulee antaa opiskelijoille eväitä myös siihen hetkeen, kun tie loppuu ja on noustava vaunuilta ja jatkettava eteenpäin jalkaisin. Miten pystymme tarjoamaan opiskelijoille taitoja selvitä taipaleellaan eteenpäin? Aina ei todellakaan voi turvautua ulkopuoliseen apuun, esimerkiksi tekoälyyn, vaan on ajateltava omilla aivoillaan. Meidän on vaadittava opiskelijan omaa ajattelua, ohjattava opiskelijaa tuomaan oppimispäiväkirjaan esille oman oppimisensa prosessi. Tekoäly on varmasti, kuten tulikin, hyvä renki, mutta huono isäntä. Tekoälyn käyttö vaatii meiltä itse kultakin taitoja toimia ja valita, emmehän halua olla narussa vedettävä pässi. Nostetaan ja vaaditaan opiskelijan oma persoona esille esimerkiksi oppimispäiväkirjatyössä eikä kätketä kynttilää vakan alle.
Lähteet
- Itten, J. (2004). Värit taiteessa. (Suomentanut Antero Kare, 4. muuttamaton painos). Kustannus Oy Taide. (suomennos saksankielisestä alkuteoksesta Die Kunst der Farbe, julkaistu 1961)
- Paajanen, I. (10.8.2022). Oppimispäiväkirjojen kiehtova maailma oppimistyökaluna. HAMK Beat. https://blog.hamk.fi/hamk-beat/oppimispaivakirjojen-kiehtova-maailma-oppimistyokaluna/
Kirjoittaja
