Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. HAMK Pilkku

Yhdessä kohti hyvää kotiarkea – teknologia ja palvelut ikääntyneiden tukena

  • Janette Kiikeri
  • Elli Lukkarinen
  • Hanna Naakka
Kuva © C Davids/peopleimages.com / Adobe Stock. Artikkelin lisenssi ei koske tätä kuvaa.

Kasvava ikääntyvän väestön osuus koko väestöstä sekä samanaikaisesti tiukentuvat sosiaali- ja terveysalan resurssit edellyttävät uusia, kestäviä ratkaisuja ikääntyneiden hoivaan ja huolenpitoon. Yksi keskeisistä ratkaisuista on digitaalisuuden ja teknologian hyödyntäminen palveluiden tukena (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2023). Uusien laitteiden ja digitaalisten ratkaisujen käyttöönotto voi kuitenkin tuntua haastavalta niin ikääntyneiden kuin hoitohenkilöstön näkökulmasta. Tämän vuoksi on tärkeää, että teknologioihin on mahdollista tutustua ja muodostaa käsitys niistä jo ennen varsinaista käyttötarvetta.

InnoHoivaHub-hankkeessa vastattiin tähän tarpeeseen järjestämällä tapahtuman Hyvää elämää kotona – palveluiden ja teknologioiden kohtaamispäivät (HAMK, n.d.-a; HAMK, n.d.-b). Tapahtuma tarjosi ikääntyneille, heidän läheisilleen, hoitoalan ammattilaisille, opiskelijoille sekä muille aiheesta kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua kotiin vietäviin palveluihin ja hyvinvointi- ja ikäteknologioihin. Esillä oli muun muassa robotiikkaa, tekoälyteknologioita ja kotihoivan palveluita.

Hyvää elämää kotona -tapahtumapäivien toteutus ja palaute

ensimmäinen päivä järjestettiin Hämeenlinnan keskustassa, mikä houkutteli mukaan erityisesti alueen ikääntyviä asukkaita. Toinen päivä toteutettiin Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella, ja sen kohderyhmänä olivat erityisesti opiskelijat sekä hoitotyön ammattilaiset. Tapahtumassa oli mukana yhteensä 14 näytteilleasettajaa. Näytteilleasettajien esittelypisteillä kävijöillä oli mahdollisuus keskustella suoraan yrittäjien kanssa sekä kokeilla erilaisia teknologiaratkaisuja käytännössä. Tapahtuman toteutukseen osallistuivat myös hoitotyön opiskelijat osana projektiharjoitteluaan, mikä vahvisti opiskelijoiden käytännön osaamista ja työelämäyhteyksiä.

Tapahtumapäivien yhteydessä kerättiin anonyymiä, vapaaehtoisuuteen perustuvaa kävijäpalautetta. 36 kävijää antoi palautetta ja sen perusteella tapahtuma lisäsi merkittävästi kävijöiden tietoa hyvinvointi- ja ikäteknologiasta (keskiarvo 4,4/5) sekä kotihoidon ja kotiavun palveluista (keskiarvo 4,5/5). Lisäksi vastaajat kokivat, että tapahtuma lisäsi heidän ymmärrystään siitä, miten teknologia ja yritysten tuottamat palvelut voivat tukea kotona asumista (keskiarvo 4,5/5). Tulokset osoittavat, että tapahtuma vastasi hyvin sille asetettuihin tavoitteisiin.


Yhteinen keskustelu ja testaus vie palveluita eteenpäin

Teknologioiden ja kotiin vietävien palveluiden kehittämiseen on tarpeen kutsua mukaan ikääntyneitä ihmisiä palveluiden ja teknologioiden mahdollisina käyttäjinä. Ikääntymiseen liittyvät muutokset, kuten fyysisen toimintakyvyn ja kognitiivisten toimintojen heikkeneminen (Jyväkorpi ym., 2020), vaikuttavat teknologian käyttöön. Tämän vuoksi on tärkeää, että tuotteita ja palveluja kehitetään yhdessä niiden suunniteltujen käyttäjien kanssa. Myös hoitotyön ammattilaisten näkemykset teknologian toimivuudesta arjessa sekä työn sujuvuuteen vaikuttavista tekijöistä ovat arvokkaita teknologiayrityksille. Hyvää elämää kotona -tapahtumapäivät mahdollistivat merkityksellisen vuoropuhelun ikääntyvien, hoitotyön ammattilaisten sekä yrittäjien välillä.

Tapahtuma tuki osaltaan myös InnoHoivaHub-hankkeen keskeisiä tavoitteita. Se edisti Kanta-Hämeen alueelle rakentuvaa yhteiskehittämisen verkostoa tuomalla yhteen eri toimijaryhmiä yhteisen teeman äärelle. Samalla tapahtuma loi konkreettisen alustan uusien palvelukonseptien kehittämiselle tarjoamalla yrityksille mahdollisuuden esitellä ratkaisujaan, pyytää käyttäjäpalautetta ja kehittää toimintaansa vastaamaan paremmin kotona asuvien iäkkäiden käyttäjien tarpeita. Myös yritysten välinen yhteistyö vahvistui osana tapahtumia ja uudenlaiset yhteistyökuviot saivat alkunsa. Näin tapahtuma toimi paitsi tiedon jakamisen foorumina myös aktiivisena yhteiskehittämisen tilana, joka edisti sekä alueen koti- ja etähoidon palveluiden uudistumista että yritysten liiketoimintamahdollisuuksia.

Lähteet

Kirjoittajat

Hankkeen tiedot

InnoHoivaHub-hankkeen tavoite on kehittää kotiin vietäviä palveluja iäkkäille ihmisille. Hanke toetutetaan yhdessä Kanta-Hämeen alueen kotihoidon ja muiden kotiin vietävien palveluiden edustajien, teknologiayritysten, asukkaiden ja oppilaitosten kanssa.

Julkaisun tiedot

Pysyvä osoite

https://doi.org/10.63777/6eff

Lisenssi

CC BY-NC-SA 4.0

Avainsanat

, , , , ,

Viittausohje

Kiikeri, J., Lukkarinen, E. & Naakka, H. (2026). Yhdessä kohti hyvää kotiarkea – teknologia ja palvelut ikääntyneiden tukena. HAMK Pilkku.

https://doi.org/10.63777/6eff