Hyppää sisältöön
Etusivu SCEC-seminaari ’Rakennetun ympäristön vihreät rakennuspalikat’ järjestetään 8.–9. marraskuuta 2022

SCEC-seminaari ‘Rakennetun ympäristön vihreät rakennuspalikat’ järjestetään 8.–9. marraskuuta 2022

SCEC-seminaari järjestetään 8.–9.11. Kaksipäiväisessä seminaarissa käsitellään muun muassa materiaalien elinkaarta, terästä sekä biopohjaisia toiminnallisia materiaaleja. Paikan päälle tulevat pääsevät myös tutustumaan HAMK Techin Visamäen kampusalueella sijaitseviin laboratorioihin.

SCEC-seminaari ‘Rakennetun ympäristön vihreät rakennuspalikat’ järjestetään 8.–9. marraskuuta 2022. Seminaaripäivien teemat pyörivät teräksen, materiaalien elinkaaren, tutkimustoiminnan ja monen muun aiheen ympärillä.

Tiistain 8.11. ohjelma pidetään suomeksi, ja päivän aikana keskitytään muun muassa kansallisiin yhteistyö- ja kehittämismahdollisuuksiin. Keskiviikon 9.11. ohjelma on englanniksi, ja puheenvuoroissa käsitellään mm. kansainvälisten kumppaneiden viimeaikaista tutkimustoimintaa ja yhteistyömahdollisuuksia.

Ilmoittautuminen tapahtuu seminaaripäivien nettisivuilla: 

Seminaari pidetään Hämeen ammattikorkeakoulun Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella. Jos et pääse tulemaan paikan päälle, ohjelmaa on mahdollista seurata myös etänä Microsoft Teamsin kautta. Etäosallistumislinkki jaetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

8.11.2022 Ohjelma

9:00 Seminaarin avaus, Jarmo Havula, HAMK Tech ​ 
9–11 Teema: Kehitysnäkymät ja osaaminen​ 

11–13:30 Teema: Teräs​ 

12:00-13:00 Lounas​ 
13:30–15 Teema: Pinnoitteet​ 

15–16 Tutustuminen tutkimuslaboratorioihin 

Aikatauluun voi vielä ennen tapahtumaa tulla muutoksia. 

9.11.2022 Program

9:30 Seminar opening, Jarmo Havula, HAMK Tech ​ 
9:40–12:30 Theme: Selected blocks towards resource-wise built environment​ 

12:30-13:30 Lunch 
13:30–16:00 Theme: Steel & hybrid construction 

16–17 Visiting the research laboratories 

Changes may be done to the program before the event.

Tervetuloa kuuntelemaan mielenkiintoisia esityksiä!