RUN-Eurooppa-yliopisto laajenee  - Hämeen ammattikorkeakoulu
RUN-Eurooppa-yliopisto laajenee 
RUN-EU map 2023

RUN-Eurooppa-yliopisto laajenee 

04.05.2023 11:30

Burgosin yliopisto Espanjasta ja Howestin ammattikorkeakoulu Belgiasta ovat RUN-Eurooppa-yliopiston uudet kumppanit. RUN-EU:hun kuuluvat lisäksi korkeakoulut Portugalista, Alankomaista, Irlannista, Itävallasta, Unkarista sekä Suomesta HAMK. 

Array

RUN-Eurooppa-yliopiston ensimmäinen kolmivuotiskausi on päättymässä tänä vuonna ja jatkorahoitusta on haettu. Toisen RUN-EU-kauden tavoitteena on luoda uusia ja syventää jo aloitettuja yhteisiä käytänteitä sekä vahvistaa entisestään kumppanikorkeakoulujen yhteistyötä. 

Uudet kumppanit Burgosin yliopisto (UBU) ja Howestin ammattikorkeakoulu (HOWEST) on jo kutsuttu osallistumaan RUN-EU:n toimintoihin ja kehittämään nykyistä ja tulevaa opetus- ja tutkimustoimintaa, kuten kaksoistutkinto-ohjelmia ja tutkimusprojekteja. 
 
“Odotamme innolla UBU:n ja HOWESTin saamista mukaan täysipainoisina kumppaneina ja rikastuttamaan Eurooppa-yliopistoamme”, sanoo Carlos Rabadão, Leirian ammattikorkeakoulun, RUN-EU:n koordinoivan korkeakoulun, rehtori. 
 
Myös Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) toivottaa uudet kumppanit lämpimästi tervetulleiksi. 

”HAMKin mahdollisuudet koulutuksen ja tutkimuksen saroilla laajentuvat. On ilo huomata, että henkilökuntamme on jo aloittanut yhteyksien luomisen UBU:n ja HOWESTin kanssa”, toteaa HAMKin RUN-EU projektipäällikkö Toni Leander. 

Strategisesti merkittävä allianssi

Kaikki RUN-EU-korkeakoulut sijaitsevat pääkaupunkiseutujen ulkopuolella ja niillä on tärkeä rooli alueillaan. RUN-EU on Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittama ja se sai Eurooppa-yliopiston statuksen vuonna 2020.  

HAMKille RUN-EU on strategisesti merkittävä allianssi ja vahvistaa HAMKin kansainvälistymistä. RUN-Eurooppa-yliopisto ilmentää kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja osallisuutta edistäviä arvoja kaikessa työssään. Painopisteenä on tarjota opiskelijoillemme ja alueellisille sidosryhmillemme tarvittavat taidot vastata menestyksekkäästi tulevaisuuden haasteisiin ja vaikuttaa siten myönteisesti yhteiskuntaan. 

Vuodesta 2020 lähtien Europpa-yliopiston korkeakoulut, HAMK mukaan lukien, ovat yhdessä toteuttaneet lyhyitä ja joustavia opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuuksia, luoneet tutkimusyhteistyötä ja tutkimusryhmiä, ottaneet käyttöön tohtoripolkuja, suunnitelleet ja lanseeranneet kaksois- ja yhteistutkintoja sekä alkaneet rakentaa yhteisiä hallintorakenteita. RUNin ensimmäinen kausi on tulossa päätökseen tänä vuonna, mutta työtä on tarkoitus jatkaa ja syventää haetulla jatkokaudella. 
 
Lisätiedot: 
 
Toni Leander 
RUN-EU projektipäällikkö 
Hämeen ammattikorkeakoulu  
0469225452 
toni.leander@hamk.fi 

RUN-EU verkkosivu 
RUN-EU HAMKin verkkosivu 
 

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU