3D-mallinnusprojekti vei pienyrityksen ajatukset konkretiaksi

AutoGear Oy:n käytännön työssä tunnistettu tarve johti yhteistyöhön HAMKin kanssa. Opiskelijaprojektissa yritykselle suunniteltiin ja 3D-mallinnettiin prototyyppi työkalusta, joka helpottaa automaattivaihteistojen purkamista. Samalla yhteistyö avasi uusia ajatuksia 3D-teknologian mahdollisuuksista yrityksen toiminnassa.
Forssassa toimivan, automaattivaihteistojen purkuun ja kunnostamiseen erikoistuneen AutoGear Oy:n toiminta perustuu kestävään toimintaan: sen sijaan, että vanha ja hajonnut päätyisi romuksi, sillä voi vielä olla käyttöarvoa ja käyttötunteja edessään. Kun yrityksessä oli kiinnostusta uudelle näkökulmalle ja tarve suunnitella vaihteiston purkamista helpottava työkalu, ratkaisu löytyi yhteistyöstä HAMKin kanssa osana DAVEn-ekosysteemitoimintaa.
Yhteistyö AutoGearin ja HAMKin välillä käynnistyi yrityshaastattelusta. Ensimmäisten keskustelujen jälkeen tehtiin yritysvierailu, jonka aikana projekti-idea alkoi hahmottua. Keskusteluissa nousi esiin, että vaihdelaatikon purkamiseen liittyvään käytännön haasteeseen ja sitä helpottavan työkalun suunnitteluun kannatti lähteä etsimään ratkaisua yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Varsinainen 3D-mallinnusprojekti pääsi vauhtiin, kun AutoGearin toimitusjohtaja Jaro Pennanen esitteli haasteen HAMKin Tieto- ja viestintätekniikka, kiertotalous -koulutuksen opiskelijatiimeille. Projektissa oli mukana korjausta vailla olevan vaihdelaatikon runko, jonka avulla opiskelijat pystyivät tutkimaan rakennetta ja testaamaan prototyyppejään koko projektin ajan. Opiskelijat esittelivät projektin alkuvaiheessa suunnitelmiaan ja myöhemmin työn etenemistä, joten AutoGear pystyi kommentoimaan ratkaisuja ja ohjaamaan niiden kehittämistä. Projektia vietiin eteenpäin toimeksiantajan, opetushenkilöstön ja opiskelijoiden yhteistyönä hyödyntäen kaikkien osapuolten näkökulmia ja asiantuntemusta.
Projekti oli motivoiva ja mielenkiintoinen, sillä se tehtiin oikealle asiakkaalle.
3D-Welehot opiskelijatiimi (Sanni Aaltonen, Joel Jallinoja, Eemil Jokela, Kalle Kujala ja Elmeri Reinikainen) kommentoi projektia seuraavasti: ”Projekti oli motivoiva ja mielenkiintoinen sillä se tehtiin oikealle asiakkaalle. Työkalun todellinen käyttötarve lisäsi työn merkitystä ja projekti sisälsi monipuolisesti kaikkea kurssiin liittyvää, kuten esimerkiksi suunnittelua, 3D-mallinnusta ja skannausta. Opimme asiakaslähtöistä työskentelyä, ongelmanratkaisutaitoja, työelämäkeskeisiä perustaitoja, kuten aikataulutusta ja organisointia, insinöörimäistä ajattelutapaa sekä uusien näkökulmien löytämistä”

Opiskelijatiimi korostaa, että suunnittelun ja teknisen ongelmanratkaisun lisäksi insinöörin työssä tarvitaan asiakaslähtöistä työskentelyä. Asiakkaan tarpeiden huomioiminen on tärkeää projektissa.
Prototypointi auttaa viemään ideaa eteenpäin ja löytämään uusia mahdollisuuksia. Jaro Pennanen AutoGearilta kuvaakin projektia tapana viedä ajatuksia kohti konkreettista muotoa: ”Projekti oli mielenkiintoinen tapa lähteä luomaan ajatuksia konkreettiseksi malliksi: sai tiettyihin juttuihin selkeyttä ja vahvistusta.” Hänen mukaansa yhteistyö avasi myös laajemman näkökulman 3D-teknologian hyödyntämiseen yrityksen toiminnassa jatkossa.
Tämäkin projekti tuo jälleen esiin yrityksen ja korkeakoulun välisen yhteistyön merkityksen. Tuoreen osaamisen ja uusien näkökulmien avulla voidaan ratkoa käytännön haasteita tai löytää kokonaan uusia ratkaisuja tarpeeseen. Samalla on tärkeää hyödyntää eri osapuolten asiantuntemusta ja kokemusta, kuten tässä projektissa yrittäjän omaa vahvaa osaamista.

Lähteet
DAVE. (n.d.). Datavetoisen kiertotalouden TKI-ekoinnovaatiosysteemi ja demonstraatioympäristö. Haettu 9.6.2026 osoitteesta https://www.hamk.fi/projektit/dave-datavetoisen-kiertotalouden-tki-ekoinnovaatiosysteemi-ja-demonstraatioymparisto/
DAVE – Datavetoisen kiertotalouden TKI-ekoinnovaatiosysteemi ja demonstraatioympäristö -hanke
Teksti on kirjoitettu osana Euroopan unionin osarahoittamaa DAVE-hanketta, jonka tavoitteena on luoda datavetoisen kiertotalouden innovaatioympäristö, joka kehittää ympäristöystävällisiä ratkaisuja tehostamaan materiaalien ja resurssien käyttöä digitalisaation avulla koko arvoketjun huomioiden. Yritykset pääsevät testaamaan ja mallintamaan ratkaisuja käytännön kokeiluissa, mikä tukee siirtymää kestävämpiin toimintatapoihin.

Lisätietoja



