Hyppää sisältöön
Etusivu HAMK Pilkku Kestäviä ratkaisuja rakennuttajalle – Helsingin Mustikkamaan liikuntapuiston saneeraukseen tutustumassa
  • HAMK Pilkku -Verkkolehti

Kestäviä ratkaisuja rakennuttajalle – Helsingin Mustikkamaan liikuntapuiston saneeraukseen tutustumassa

  • Vesa Vuorinen

Hämeen ammattikorkeakoulun rakennettu ympäristö -koulutuksen hortonomiopiskelijat vierailivat elokuun lopussa Helsingin Mustikkamaan liikuntapuistossa. Heidän opintoihinsa kolmannella vuosikurssilla kuuluu rakennuttamisen moduuli eli koulutuskokonaisuus. Moduulissa opiskelijat tutustuvat viheralan rakennushankkeiden tilaamiseen ja soveltavat oppimaansa harjoitustyön kohteena olevaan liikuntapuiston perusparannushankkeeseen. Mustikkamaan liikuntapuiston seuraavan osan rakennusurakan kilpailutuksessa voidaan hyödyntää opiskelijoilta saatuja ideoita. Tehtävän ydin on löytää kohteeseen sopivia kestäviä ratkaisuja, joita rakennuttaja voi kilpailutuksessa urakoitsijalta vaatia ja edellyttää.

Kaupungin strategiat toiminnan ohjaajana

Mustikkamaan liikuntapuisto on yksi Helsingin suosituimmista ulkoliikuntapaikoista. Suuren käytön ja alueella todettujen hulevesiongelmien takia sen peruskorjaaminen on ajankohtaista.

Hankkeen tilaaja on Helsingin kaupungin Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ja saneerauksen rakennuttajana Kaupunkiympäristön toimiala. Kaupungin toimintaa ohjaavat monet strategiat, kuten Hiilineutraali Helsinki 2030, Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma 2021–2028, Hulevesiohjelma sekä kulloisenkin valtuuston vahvistamat tavoitteet.

Käytännössä nämä strategiat ja ohjeet toimivat opiskelijoiden harjoitustyön aineistona, joihin tutustumalla he saivat käsityksen esimerkiksi millainen vaikutus rakentamisen kuljetusten päästöillä tai työmaan aikaisilla hulevesillä on.  Samat strategiat ja ohjeet ovat osa urakan kilpailutuksen valmistelua: miten nämä asiat esitetään tarjousta laskevalle urakoitsijalle parhaan lopputuloksen varmistamiseksi?

Kestävän rakennuttamisen teemat

Moduulin opiskelijat saivat ryhmilleen kukin oman teeman, jonka näkökulmasta he lähestyivät kohteen rakennuttamista. Teemat olivat 1) rakentamisen aikaiset hulevedet, 2) luonnon monimuotoisuus, 3) vähäpäästöinen työmaa ja päästöjen vähentäminen, 4) kierrätysmateriaalit ja uusiokäyttö, 5) hiilinielujen säästäminen ja luominen sekä 6) työmaakokemus, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, miten ihmiset kokevat työmaan läheisyydessä liikkumisen, osallisuuden sekä melun ja pölyn vaikutukset.

Moduulin alussa järjestetty vierailu harjoitustyön kohteeseen ajoittui sopivasti hankkeen aikataulun vaiheeseen, jossa kaupunki on aloittamassa hankkeen seuraavan vaiheen kilpailutusta. Tässä vaiheessa opiskelijat näkivät kohteen siitä lähtökohdasta, josta uudistuksen suunnitelmat tehtiin ja josta kilpailutettava urakoitsija tulee aloittamaan saneerauksen.

Työelämälähtöinen harjoitustehtävä

Opiskelijoiden tehtävänä moduulissa on tuottaa niitä keskeisiä asiakirjoja, joilla kilpailutus tehdään. Juuri näissä asiakirjoissa, joita ovat esimerkiksi tarjouspyyntö, urakkaohjelma ja turvallisuusasiakirja, on tärkeää ilmaista tilaajan tahtotila siitä, miten toimintaa ohjaavia strategioita toteutetaan juuri tässä kohteessa. Helsingin kaupunki myös haastoi opiskelijoita miettimään hullujakin ideoita urakka-asiakirjoihin uusista näkökulmista. Ryhmät etsivät esimerkkejä muualla tehdyistä ratkaisuista, arvioivat niiden toteutuskelpoisuutta Mustikkamaalla ja jalostavat niitä edelleen. Kestävät ratkaisut, joista ryhmien teemat nousivat, ovat paitsi Helsingin kaupungin strategioiden mukaisia, myös globaalisti merkittäviä. Rakennuskohteen rakennuttajan työtehtävissä ja asiakirjoissa korostuu hallinnollinen ja tekninen osaaminen ja juuri tätä moduulissa harjoitellaan.

Tästä lähtökohdasta HAMKin opiskelijat pääsevät eturivin paikalle osana opintojaan. Soveltamalla aikaisemmin opinnoissa hankittuja viheralan taitoja ja rakennuttamisen moduulin oppeja kehittyy opiskelijoiden taidot rakennusurakan kokonaisuuden hahmottamisesta. Opiskelija toimii moduulissa kuin projektinjohtaja, joka yhdistää suunnitelmat julkisen hankinnan tekemiseen kilpailutuksella, jonka lopputuloksena on maaliin viety rakennusurakka. Yhteistyön sujuvuuden tärkeyttä ei suotta korosteta alan toimijoiden välillä, jota opiskelijat myös oppivat rakennuttajan roolissa. Hyötyjiä harjoitustehtävästä ovat paitsi Helsingin kaupungin toimialat ja opiskelijat, myös Mustikkamaan liikuntapuiston palveluja käyttävät kaupunkilaiset. Ympäristöä unohtamatta.

Ammattitaidon rakentaminen työelämälähtöisessä projektissa, jonka tuloksia voidaan hyödyntää aidossa kohteessa, on hieno mahdollisuus opiskelijoille kokeilla siipiään ja luoda kontakteja työelämään.

Kirjoittaja

Julkaisun tiedot

Pysyvä osoite

https://doi.org/10.63777/b3a1

Lisenssi

CC BY-NC-SA 4.0

Avainsanat

, , ,

Viittausohje

Vuorinen, V. (2025). Kestäviä ratkaisuja rakennuttajalle – Helsingin Mustikkamaan liikuntapuiston saneeraukseen tutustumassa. HAMK Pilkku. https://doi.org/10.63777/b3a1