Suomen Akatemialta merkittävä rahoitus metsäekosysteemien tutkimusinfrastruktuurin rakentamiseksi Kanta-Hämeessä

Hämeen ammattikorkeakoulu menestyi Suomen Akatemian rahoitushaussa koskien alueellisen T&K-toiminnan vahvistamista ja sai johtamalleen hankkeelle noin 1,1 miljoonan euron rahoituksen. Hankkeessa tavoitellaan parempaa ymmärrystä mm. hiilen sidonnasta metsäekosysteemeissä.
RENNEO-hankkeen tarkoituksena on rakentaa Kanta-Hämeeseen alueellinen luonnon ekosysteemihavaintojen verkosto, jonka tarjoaman tutkimustiedon avulla ymmärretään paremmin metsäekosysteemien hiilen sitomisesta ja maankäytön vaikutuksista siihen. Hankkeessa toteutettava tutkimusinfrastruktuuri toimii kasvihuonekaasulaskennan tutkimus- ja testauslaboratoriona. Sillä halutaan vaikuttaa kansallisen kasvihuonekaasuinventaarion kehittämiseen ja metsien hiilitaselaskennan parantamiseen.
Tutkimusinfrastruktuuri sisältää hämäläisten metsien kasvihuonekaasumittauksia, siirrettäviä mittalaitteita sekä reaaliaikaista mittausdataa hyödyntävän käyttöliittymän, Metsäobservatorion, joka palvelee kerätyn tutkimusdatan tehokasta hyödyntämistä ja yleistajuista havainnollistamista eri sidosryhmille. Vastaavantyyppinen ratkaisu, Pelto-observatorio, on aiemmin tuotettu maaperän hiilensidonnan tutkimiseen.
”Pääsemme hyödyntämään osaamista, jota meillä HAMKissa on erilaisten mittausmenetelmien soveltamisessa ja uusien mittauslaitteiden rakentamisessa. Samalla pääsemme toteuttamaan mittaustoimintaa tukevan avoimen data-infrastruktuurin, joka tekee metsissä tehtävät mittaukset näkyviksi ja kaikkien osapuolten hyödynnettäviksi”, kertoo hanketta vetävä johtava tutkijayliopettaja Iivari Kunttu HAMKilta.
RENNEO: Kanta-Hämeen alueellinen ekosysteemihavaintojen verkosto -hankkeen tutkimusinfrastruktuuri rakennetaan Hämeen ammattikorkeakoulun ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä. Ilmatieteen laitos parantaa hankkeen avulla nykyistä, Kanta-Hämeen alueella sijaitsevaa metsien ja soiden hiilitaseiden mittausverkostoa ja kytkee sen osaksi rakennettavaa Hämeen hiili-innovaatioverkostoa.
”Nyt saatu rahoitus on merkittävä satsaus metsien hiili-inventaarion parantamiseen erityisesti turvemetsissä, ja tukee Ilmatieteen laitoksen tavoitteita maankäytön kasvihuonekaasupäästöjen mittaamisen ja mallintamisen parantamiseksi”, kertoo Ilmatieteen laitoksen osahanketta koordinoiva yksikönpäällikkö Annalea Lohila.
RENNEO: Kanta-Hämeen alueellinen ekosysteemihavaintojen verkosto
- Suomen Akatemia myönsi rahoitusta alueellisen TKI-toiminnan vahvistamiseksi 10 paikalliselle tutkimusinfrastruktuurille ja 18 osahankkeelle. Rahoitus myönnettiin vuosille 2026–2028.
- RENNEO-hankkeelle myönnetystä runsaan 1,1 miljoonan euron kokonaisrahoituksesta HAMKin osuus oli 476 000 euroa ja Ilmatieteen laitoksen osuus oli noin 654 000 euroa.
- RENNEO-tutkimusinfrastruktuurin rakentamisessa tehdään yhteistyötä myös laajan, yrityksiä ja erilaisia muita toimijoita käsittävän verkoston kanssa. Tutkimuksellista yhteistyötä verkosto tekee mm. Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen kanssa.
- HAMKin työ hankkeessa jakautuu HAMK Tech- ja HAMK Bio-tutkimusyksiköiden välille.
- Hanke on käynnissä 1.1.2026-31.12.2028.
Lisätietoja: