Riihimäellä testataan puolustusteknologiaa NATO:n käyttöön – HAMKin laskentapalvelin mahdollistaa tekoälysovellusten tietoturvallisen testaamisen

Riihimäellä järjestettävässä NATO:n tapahtumassa testataan uutta teknologiaa puolustusliiton mahdolliseen käyttöön. Hämeen ammattikorkeakoulun laskentapalvelin mahdollistaa tekoälylaskennan ja tekoälysovellusten testauksen tietoturvallisesti Riihimäen testausympäristössä.
NATO Innovation Range järjestää Suomessa ensimmäistä kertaa puolustusteknologian testaus- ja esittelytapahtuman. Riihimäellä 8.–10. joulukuuta järjestettävä tapahtuma on osa NATO:n hanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa NATO:n itäisen sivustan pelotetta ja puolustusta NATO:n standardien mukaisten uusien järjestelmien avulla.
Kaksoiskäyttöön soveltuvia kyvykkyyksiä testataan Defence Cloud -ympäristössä, jota hallinnoivat RAIN.global ja Millog. Riihimäen testausympäristössä on käytössä Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) laskentapalvelin, joka mahdollistaa tekoälylaskennan ja tekoälysovellusten kehityksen.
Huoltovarmuussyistä tarvitaan myös laskentateholtaan huipputehokasta, mutta paikallista ja tietoturvallista tekoälyä.
HAMKin teknologiaympäristö mahdollistaa tekoälysovellusten testaamisen tarjoten valmiudet uusien kielimallien ja agenttipohjaisten puolustussovellusten kokeiluun tietoturvallisesti. Tämä on kriittistä erityisesti puolustussektorilla, jossa ei voida luottaa ulkopuolisiin pilvipalveluihin.
“Tekoälyä on kaikkialla, mutta huoltovarmuussyistä tarvitaan myös laskentateholtaan huipputehokasta, mutta paikallista ja tietoturvallista tekoälyä. Sen Riihimäen testikeskuksen laitteisto mahdollistaa”, kertoo HAMKin tutkijayliopettaja Timo Hynninen.
“Tyypillisesti tällaiset laskentapalvelimet sijaitsevat konesaleissa ympäri maailmaa. Puolustusalan ja kaksikäyttöteknologian näkökulmasta on kuitenkin tarpeen, että paikallisia laskentakeskuksia on olemassa. Esimerkiksi poikkeustilanteissa, kun tietoliikenneyhteydet ovat katki tai halutaan välttää signaalitiedustelua. Vastaavanlaisten palvelimien käyttö puolustusalaan keskittyvässä testikeskuksessa ja yrityskiihdyttämössä, kuten Riihimäen Definessä, on uutta”, Hynninen kuvailee.
NATO:n testaus- ja esittelytapahtumassa on mukana kaikkiaan 18 yritystä, jotka tarjoavat muun muassa tekoälyn, autonomian, miehittämättömien järjestelmien sekä turvallisten verkkojen ratkaisuja.
NATO Innovation Range kokoaa yhteen Naton Allied Land Commandin (LANDCOM) ja Naton Defence Industry, Innovation and Armaments Divisionin (D2IA) sekä kumppanit, startupit ja teknologiayritykset. Tapahtuman järjestävät DEFINE-ekosysteemi ja Crazy Town.
Lisätietoja: