Hyppää sisältöön

ADmolbio

Anaerobireaktoreiden mikrobikirjon määritys operoinnin tukena

Euroopan unionin osarahoittama
Hämeen liiton logo

Hankkeen tiedot

HankeAnaerobireaktoreiden mikrobikirjon määritys operoinnin tukena – ADmolbio
Kesto1.3.2026–31.12.2028
ToteuttajatHämeen ammattikorkeakoulu
RahoittajatEuroopan Unioni / Uudenmaan liitto ja Hämeen liitto
Budjetti325 485 €

Etsimme uusia älykkäitä keinoja biokaasulaitosten reaktorien prosessien seurantaan yhdessä Kanta-Hämeen biokaasutoimijoiden ja vesiliikelaitosten kanssa.

Biokaasulaitokset ovat osa isompaa biotalouden kokonaisuutta, jolla vahvistetaan kiertotaloutta ja ravinnekiertoa sekä parannetaan energian ja lannoitevalmisteiden omavaraisuutta. Anaerobinen hajotus on tärkeä osa jätehuoltoa ja teollisuuden jätevesien puhdistusta.

Tavoitteenamme on kehittää tietoon perustuvaa ohjausta biokaasureaktorien toiminnan tueksi tunnistamalla anaerobireaktorien mikrobipopulaatiot ja niiden vaihtelu erilaisissa käyttötilanteissa.

Keräämme näytteitä laitos- ja laboratoriomittakaavan reaktoreista sekä toteutamme laboratoriokokeita myös ääriolosuhteissa, jotta saamme esiin tasapainoista ja häiriintynyttä prosessia kuvaavat mikrobisormenjäljet. Näihin perustuen rakennamme sekvenssidataan ja metatietoon pohjautuvan tietokirjaston sekä kehitämme biokaasulaitoksille hyödynnettävän työkalun, jonka avulla laitokset voivat tunnistaa indikaattorimikrobeja ja tukea prosessin nopeaa ja kohdennettua ohjaamista ongelmatilanteissa.

Kohderyhmä

Biokaasu- ja teollisuuslaitokset sekä mädättämöt, biokaasulaitoksia suunnittelevat, rakentavat ja operoivat yritykset sekä analyysipalveluja tarjoavat yritykset

Toiminta-alue

Kanta-Häme

Yhteystiedot