Toistatuhatta opiskelijaa avasi oppimiskokemustaan – uutta tietoa opiskelun tuunaamisesta ja imusta

Opiskelijoiden kokemuksia oppimisympäristöstä ja opiskeluhyvinvoinnista mittaavaan Hämeen ammattikorkeakoulun LearnWell-oppimiskokemuskyselyyn vastasi tänä keväänä lähes 1200 HAMKin ensimmäisen ja toisen vuoden AMK-opiskelijaa. Vuosittain tehtävän kyselyn uusimpina osa-alueina haettiin tietoa opiskelujen tuunaamisesta ja opiskelun imusta.
Tutkimuspohjainen LearnWell-oppimiskokemuskysely mittaa opiskelijoiden kokemuksia oppimisympäristöstä ja opiskeluhyvinvoinnista. Kysely tarkastelee myös opiskelijoiden lähestymistapoja oppimiseen. Kyselyyn vastasi noin kolmannes vuosikurssien opiskelijoista.
Uusimpana opiskeluhyvinvointiin liittyvinä ulottuvuuksina LearnWell on tuonut mukaan mittarit opiskelun tuunauksen ja opiskelun imusta. Näistä keväällä 2025 pilotoiduista ulottuvuuksista saatiin nyt ensimmäistä kertaa iso aineisto.
Kokemus tuunaamisesta ja imusta kohtalaisella tasolla
Opiskelun tuunaus tarkoittaa, että opiskelija muokkaa aktiivisesti omia opiskelutapojaan ja ‑ratkaisujaan tukemaan paremmin omia tavoitteita, kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia. Opiskelun imulla puolestaan tarkoitetaan kokemusta energisestä, innostuneesta ja uppoutuneesta olosta opiskellessa.
Tulokset osoittavat, että kokemukset sekä opiskelun tuunauksesta että opiskelun imusta ovat tällä hetkellä HAMKissa korkeakoulutasolla kohtalaisella tasolla, mutta molempia olisi hyvä kehittää.
“Tämä on tärkeää, koska opiskeluinto on tutkitusti yhteydessä pienempään opintojen keskeyttämisriskiin sekä parempaan opintojen etenemiseen ja jaksamiseen. Vastaavasti korkeammat arvot opiskelun tuunauksessa ovat yhteydessä esimerkiksi korkeampaan opiskelutyytyväisyyteen ja opiskeluhyvinvointiin sekä matalampaan opiskelu-uupumukseen. Opiskelun tuunaus ja opiskelun imu ovat myös yhteydessä toisiinsa”, tutkijayliopettaja Sara Rönkkönen sanoo.
Opiskelijana voi pyrkiä ylläpitämään ja vahvistamaan sekä opiskeluintoa että opiskelun tuunausta esimerkiksi asettamalla omia tavoitteita, opiskelemalla yhdessä muiden kanssa sekä osallistumalla mahdollisuuksien mukaan opiskelijatapahtumiin ja –aktiviteetteihin. Linjakkaalla opetuksella voi tukea opiskelijoiden opiskeluintoa ja opiskelun tuunausta luomalla myönteistä ja kannustavaa oppimisilmapiiriä, tukemalla opiskelijoiden autonomiaa, yhdistämällä opittavia asioita käytäntöön ja opiskelijoiden kiinnostuksen kohteisiin sekä tarjoamalla oppimiselle selkeän rakenteen, realistiset vaatimukset ja riittävää ohjausta.
LearnWell-raportti koulutusten käytössä ja opetuksen kehittämisen tukena
LearnWell-raportti kokoaa keskeiset tulokset puolivuosittain koulutustasolla ja mahdollistaa eri vuosien välisen vertailun. Keskiarvojen lisäksi raportilta voi tarkastella, miten kokemus eri ulottuvuuksista on jakautunut. Kaikista mitatuista ulottuvuuksista on luettavissa kuvaustekstit ja kehittämisvinkit opiskelun ja opetuksen näkökulmista tarkasteltuna.
LearnWell-raporttia voidaan hyödyntää joustavasti koulutuksen henkilökunnan keskusteluissa ja kehittämistyössä, johon se tuo opiskelijoiden äänen kuuluviin tutkimuslähtöisesti. Kyselyyn vastanneet opiskelijat saivat vastaamisen jälkeen sähköpostilla omiin vastauksiinsa perustuvan yhteenvedon, ja useissa koulutuksissa yhteenvetoja tarkasteltiin ryhmätasolla heti vastaamisen jälkeen.
Mikäli olet kiinnostunut LearnWell-kyselystä omassa korkeakoulussa, ota meihin yhteyttä.
HAMKin tutkimuspohjainen pedagoginen kehittäminen ja LearnWell
- LearnWell-kyselyn toteuttaa HAMKin Korkeakoulupedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö (HEPeda) yhteistyössä koulutusten opinto-ohjaajien kanssa.
- LearnWell-kyselyitä on tehty vuodesta 2023 alkaen.
- Kyselyiden tulokset ovat olleet pontimena pedagogisen ohjelman laatimiselle, palaute- ja arviointikulttuurin systemaattiselle kehittämiselle sekä opetussuunnitelmatyön laajemmalle kehittämiselle yhdessä koulutusten kanssa.
Lisätietoja:
Liisa Postareff
Yksikön johtaja, korkeakoulupedagogiikka
Korkeakoulupedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö
Sara Rönkkönen
Principal Research Scientist, tenure track
Korkeakoulupedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö



