Taistelu opiskelijarekrytoinnin villejä agentteja vastaan

Kansainvälinen opiskelijarekrytointi oli aihe, josta harva tiesi vielä muutama vuosi sitten. Nyt mediassa, kuten Helsingin Sanomissa (”Opiskelijoiden haaliminen Aasiasta lähti käsistä”, 2026), on nostettu aihetta yhä useammin esille, mikä on erinomainen asia. Asioita pitää nostaa esiin, jotta niitä voidaan kehittää. Kirjoitan nyt omasta, kansainvälisen markkinoinnin suunnittelijan näkökulmasta. En väitä olevani asiantuntija ilmiön kaikissa ulottuvuuksissa, mutta tunnen oman työni ja haluan tuoda esiin näkökulman, joka mielestäni on jäänyt keskustelussa liian vähälle huomiolle. Tämä näkökulma on villien agenttien vastuu kansanvälisessä opiskelijarekrytoinnissa.

Villi agentti tarkoittaa (oman määritelmäni mukaan) koulutuksen valinnassa, hakemisessa ja aloittamisessa avustavaa tahoa, jolla ei ole korkeakoulun kanssa yhteistyösopimusta mutta joka silti rekrytoi korkeakouluun opiskelijoita. Villin agentin tulot muodostuvat usein hakijalta perityistä maksuista. Muiden tahojen, kuten lainvalvojien tai korkeakoulujen, on erittäin vaikea säädellä näiden agenttien toimintaa tai edes vaikuttaa siihen, koska nämä villit agentit toimivat usein ulkomailla. Osa villeistä agenteista toimii lain väärällä puolella, esimerkiksi luvaten liikoja tai väittäen valheellisesti toimivansa virallisena yhteistyökumppanina korkeakoululle. On myös hyvä tunnistaa, että korkeakoulu ei pysty hakijoitaan kieltämään käyttämästä agenttia, oli se sitten ”villi” tai ei.

Korkeakoulujen vastuu on kiistaton, mutta keskustelusta puuttuu olennainen osa

Aloitetaan asiasta, josta ei pitäisi olla erimielisyyttä. Korkeakoulun toiminnan on oltava eettistä. Hakijoille on annettava rehellinen kuva opiskelusta, työelämästä ja Suomessa asumisesta. Työllisyystilanteesta on kerrottava sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin toivoisimme sen olevan. On tuotava selvästi esiin suomen kielen merkitys niille opiskelijoille, jotka suunnittelevat rakentavansa työuransa Suomeen.

Korkeakoulu vastaa omasta toiminnastaan ja viestinnästään. Korkeakoulu vastaa omista työntekijöistään. Korkeakoulu kantaa vastuun omista agenteistaan. Piste.

Tästä syystä omien agenttien toimintaa on valvottava aktiivisesti. Hämeen ammattikorkeakoulussa agentit koulutetaan vuosittain, heidän toimintaansa arvioidaan jatkuvasti ja heidän viestintäänsä seurataan niin pitkälle kuin se on mahdollista. Lisäksi seuraamme agenttien lähettämien opiskelijoiden kokemuksia ja keräämme palautetta toiminnan laadusta.

Vaikka korkeakoulujen vastuusta keskustellaan paljon, minua kuitenkin häiritsee se, kuinka vähän vastuuta annetaan villeille agenteille. Ne yleensä mainitaan osana ilmiötä esimerkiksi Helsingin Sanomissa (”Halpa maa, johon pääsee helposti”, 2025) ja Ylen uutisessa (”Nämä puhelut paljastavat”, 2025), mutta niiden merkitystä ei juuri avata. Virallista määritelmääkään ei termille ”villi agentti” ole.

Villien agenttien vaikutusten mittakaava

Oman kokemukseni perusteella yhden korkeakoulun oman agentin kautta tulleen opiskelijan rinnalla luokkahuoneessa voi olla jopa yli 20 opiskelijaa, jotka ovat tulleet villien agenttien kautta. En väitä luvun olevan tieteellisesti todistettu tai tarkka, mutta mittasuhde on oman kokemukseni mukaan moninkertainen. Tähän lukuun ei vielä edes sisälly se joukko, joka ei ole koskaan ollut villin agentin asiakkaana, mutta joka on saanut tietonsa heidän markkinoinnistaan, sosiaalisen median julkaisuistaan tai puskaradion kautta leviävistä väitteistä.

Siksi tuntuu epäsuhtaiselta, että julkisessa keskustelussa keskitytään usein korkeakoulun omien agenttien kautta tulleisiin opiskelijoihin, kun samalla huomattavasti suurempi joukko jää tarkastelussa niin vähälle huomiolle.

Tämä ei tarkoita, etteikö myös omien agenttien kautta tulleiden opiskelijoiden tilanteisiin pitäisi puuttua. Tietenkin pitää. Korkeakoulujen oman agenttiverkoston hallinnoiminen on äärimmäisen tärkeää, ja sen eettisyyden pitäisi olla itsestäänselvyys. Tämä on juuri se keskustelu, jota mediassa on viime aikoina käyty paljon erityisesti Ylen MOT-ohjelman Huijaus nimeltä Suomi -dokumentin (Mäntymaa & Hyytinen, 2025) jälkeen. Kuitenkin jos haluamme ymmärtää ongelman todellista mittakaavaa, meidän on katsottava myös sitä joukkoa, joka liikkuu täysin korkeakoulujen omien agenttiverkostojen ulkopuolella.

Miltä ongelma näyttää käytännössä?

Työssäni olen huomannut, että merkittävä osa kansainvälisestä opiskelijamarkkinoinnista ei ole varsinaisesti markkinointia lainkaan. Päinvastoin: se on negatiivista markkinointia. Tällä hetkellä Suomessa suuri osa tästä työstä on väärien käsitysten korjaamista ja realistisen kuvan antamista hakijoille, vaikka se ei olekaan markkinoinnin kannalta ideaalitilanne.

Kerrotaan todellisuus työllisyystilanteesta. Kerrotaan faktat elinkustannuksista. Kerrotaan paikkakunnan haasteet. Iso osa työajastani menee villien agenttien jakaman väärän tiedon korjaamiseen.

Monet hakijat eivät päädy Hämeen ammattikorkeakouluun meidän markkinointimme seurauksena, vaan jonkun muun tahon ohjaamina. Monesti taustalla on villi agentti, joka on luvannut liikoja. Hakija saattaa uskoa saavansa helposti osa-aikatyön heti Suomeen saavuttuaan, löytävänsä oman alansa työpaikan valmistumisen jälkeen ilman suomen kielen taitoa tai pystyvänsä kattamaan elinkustannuksensa ja lukukausimaksunsa vaivattomasti työnteolla opintojen aikana. Kun todellisuus osoittautuu toisenlaiseksi, tästä syntyvät ongelmat ja tietenkin pettymys ovat mittakaavassaan valtavia.

Ongelma, johon korkeakouluilla on rajalliset keinot puuttua

Villien agenttien kanssa suurin ongelma on se, että ne toimivat korkeakoulujen vaikutuspiirin ulkopuolella. Usein ne toimivat myös Suomen viranomaisten ulottumattomissa. Jos jossakin päin maailmaa julkaistaan harhaanjohtavaa markkinointia Suomesta, suomalaisella korkeakoululla on hyvin rajalliset mahdollisuudet puuttua asiaan.

Voimme korkeakouluna käydä ilmoittamassa eri sosiaalisen median alustoille harhaanjohtavasta markkinoinnista tai ottaa näihin villeihin agentteihin itse yhteyttä. Harvoin he reagoivat mitenkään, vaikka korkeakoulun pyyntö tai käsky olisi niinkin yksinkertainen kuin logomme poistaminen heidän sosiaalisen median julkaisustaan luvattoman käytön takia.

Tehokkain keino korkeakoululle vastata disinformaatioon on levittää oikeaa tietoa mahdollisimman laajasti. Hyvässä tilanteessa oikea tieto tavoittaa opiskelijan ennen kuin väärä tieto ehtii vaikuttaa hänen päätökseensä.

Lainsäädännön muutokset apuna taistelussa

Viime aikoina lainsäädäntö on alkanut vastata joihinkin niistä ongelmista, joita kansainväliseen opiskelijarekrytointiin liittyy. Tämä on tervetullut kehityssuunta, koska korkeakoulut eivät voi yksin estää väärän tiedon leviämistä. Tarvitaan sekä toimivaa lainsäädäntöä että viranomaisten kanssa tehtävää yhteistyötä.

Yhtenä esimerkkinä voisi mainita hallituksen esityksen perheenyhdistämisen odotusajasta (Työ- ja elinkeinoministeriö, 2026), jonka mukaan jatkossa opiskelijan perhe voi hakea oleskelulupaa Suomeen vasta sitten, kun opiskelija on ollut Suomessa vuoden. Tämä vetää pohjan villien agenttien lupauksilta siitä, että perheen elättäminen on Suomessa osa-aikatuloilla helppoa tai että puoliso saa helposti kokoaikatyön ilman suomen kielen osaamista. Nyt opiskelijan on pakko asua vuosi ensin yksin Suomessa, jolloin hän pääsee itse ensin näkemään todellisuuden.

Sulkutili olisi seuraava toivottu kehityssuunta, joka estäisi niin sanotun ”Show Money” -ilmiön, jossa raha käväisee opiskelijan tilillä vain maahantulon varmistamiseksi. Tälle tilille opiskelijan elinkustannuksiin tarkoitetut varat talletetaan etukäteen ja josta niitä vapautetaan opiskelijan käyttöön rajoitetusti, tyypillisesti kuukausittain, hänen toimeentulonsa turvaamiseksi. Tähän ei Suomen pankkilaki vielä taivu, eikä korkeakouluilla ole mitään mahdollisuuksia tätä tietenkään ohittaa.

Lopuksi

Median kiinnostus tätä aihetta kohtaan on tervetullutta, ja seuraavaksi toivoisin, että keskustelussa kiinnitettäisiin enemmän huomiota myös villien agenttien rooliin ja siihen, missä suuri osa väärästä tiedosta syntyy.

Tarvitsemme parempia hakumenetelmiä, toimivaa lainsäädäntöä, tarkistuksia ja oikean tiedon aktiivista levittämistä. Ennen kaikkea tarvitsemme sinnikästä työtä disinformaatiota vastaan. Onneksi kehitystä on jo tapahtunut. Aiheesta keskustellaan enemmän kuin koskaan aiemmin, lainsäädäntöä kehitetään ja myös korkeakouluissa kiinnitetään asiaan jatkuvasti enemmän huomiota. Lopulta kyse ei ole korkeakoulujen maineesta eikä opiskelijamääristä. Kyse on ihmisistä, jotka tekevät elämänsä suurimpia päätöksiä sen tiedon perusteella, jonka joku heille antaa. Mitä aikaisemmin pystymme tavoittamaan potentiaaliset opiskelijat oikealla tiedolla, sitä useampi heistä voi saapua Suomeen realistisin odotuksin ja rakentaa täällä onnistuneen tulevaisuuden. Siksi villien agenttien roolia ei pitäisi nähdä tämän keskustelun sivujuonteena, vaan yhtenä niistä haasteista, joiden ratkaiseminen hyödyttää opiskelijoita, korkeakouluja ja koko Suomea.

Kirjoittaja