Ammatillisten opettajien jatkuvalle oppimiselle rakennetaan uusi kansallinen malli



Maaliskuun alussa käynnistynyt VALOHUB-hanke kokoaa Suomen viisi ammatillista opettajakorkeakoulua yhteen tukemaan ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen opettajien osaamista. Hankkeessa luodaan kustannustehokkaita ja valtakunnallisesti yhtenäisiä rakenteita opettajien osaamisen varmistamiseksi muuttuvassa toimintaympäristössä.
VALOHUB (Valtakunnallisen ammatillisen laadukkaan opetuksen hub) -hanke käynnistyi 1.3.2026, ja se jatkuu elokuun loppuun 2028 saakka. Hankkeen keskiössä on viiden ammatillisen opettajakorkeakoulun (AOKK) muodostama verkosto: Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK), Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) ja Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk).
Tarve yhtenäisille malleille on ilmeinen
Ammatillisen koulutuksen kenttä on suuren muutoksen edessä. Opetusalan työolobarometrien mukaan opettajilla on entistä vähemmän aikaa pedagogiseen kehittämiseen, vaikka tarve osaamisen päivittämiselle on jatkuva. Samaan aikaan aiemmat rahoitusmallit, kuten opetustoimen henkilöstökoulutus, ovat poistuneet, mikä pakottaa oppilaitokset etsimään uusia tapoja organisoida ja resursoida osaamisen kehittäminen.
Tähän asti opettajien jatkuvan oppimisen mallit ovat olleet usein alueellisia ja pirstaleisia. VALOHUB-hankkeen tavoitteena onkin rakentaa tutkimusperustainen ja yhteismitallinen malli, joka tukee opettajia uran eri vaiheissa. Erityistä huomiota kiinnitetään niin sanottuun induktiovaiheeseen eli vastavalmistuneiden opettajien tukemiseen.
HAMK on vahvasti mukana urapolkujen kehittämisessä
Hämeen ammattikorkeakoululla on hankkeessa merkittävä rooli, sillä se vastaa opetushenkilöstön jatkuvan oppimisen tarjonnan ja rakenteiden kehittämisestä omalla toiminta-alueellaan yhdessä kumppaniverkostonsa kanssa. HAMKin tavoitteena on luoda urapolkumalli, joka selkeyttää opettajien mahdollisuuksia kehittää osaamistaan joustavasti ja suunnitelmallisesti.
”On hienoa, että saamme kaikki Suomen ammatilliset opettajakorkeakoulut saman pöydän ääreen. Tavoitteenamme on luoda malleja, joilla osaamisen kehittäminen kytketään tiiviimmin oppilaitosten arkeen ja strategiseen johtamiseen”
HAMKin projektivastaava Tuomas Eerola
Hankkeessa hyödynnetään myös pieniä osaamiskokonaisuuksia ja digitaalisia osaamismerkkejä, jotta osaaminen voidaan todentaa entistä joustavammin.
Vaikuttavuutta laajalla yhteistyöllä
Hanke ei ole pelkkää suunnittelua, vaan malleja pilotoidaan yhteistyöoppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Tuloksena syntyy strategisen osaamisen johtamisen suosituksia ja testattuja rakennemalleja oppilaitosten käyttöön. Tavoitteena on varmistaa opetuksen korkea laatu ja oppimistulosten paraneminen koko ammatillisen koulutuksen kentässä.
Tästä on kyse
- Hankkeen nimi: VALOHUB – Valtakunnallisen ammatillisen laadukkaan opetuksen hub
- Toteutusaika: 1.3.2026-31.8.2028
- Toteuttajat: Tampereen ammattikorkeakoulu Oy, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy, Oulun Ammattikorkeakoulu Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy
- Rahoittaja: Euroopan unionin osarahoittama (ESR+), ja rahoittavana viranomaisena toimii Pohjois-Suomen elinvoimakeskus.
Lisätiedot:



