HAMK juhlistaa Pride-viikkoa liputuksin ja osallistuu Hämeenlinna Prideen elokuussa

Kansainvälistä Pride-viikkoa vietetään jälleen juhannuksen jälkeen. Me Hämeen ammattikorkeakoulussa osallistumme juhlaviikkoon nostamalla sateenkaariliput salkoihin kaikilla kampuksillamme.
Olemme myös kumppanina Hämeenlinna Pride -tapahtumassa, joka huipentuu kulkueeseen lauantaina 15.8.2026.
”Osallistuimme kulkueeseen kumppanina myös viime vuonna. Sillä, että HAMKin johto ryhmittyy sateenkaaribanderollin taakse, haluamme kertoa, että yhdenvertaisuus on meidän yhteisöllemme tärkeä arvo”, kertoo HAMKin rehtori Pertti Puusaari.
HAMKin kampuksilla Pride-liputus on järjestetty vuodesta 2019 alkaen. Tänä vuonna liputamme Kanta-Hämeen kampuksillamme 22.–28.6.2026. Valkeakosken kampuksella sateenkaariliputus toteutettiin jo 3.6. Valkeakosken Pride-tapahtuman yhteydessä.
HAMKin toimintaa ohjaavat vastuullisuuden periaatteet, joissa linjataan mm., että arvostamme jokaista ihmistä ja olemme ylpeitä yhteisömme moninaisuudesta. Meillä jokainen voi osallistua omana itsenään, ja odotamme kaikilta toisen ihmisen kunnioittamista. Edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Emme hyväksy häirintää tai syrjintää missään muodossa. Voit lukea aiheesta lisää HAMKin kestävyysraportista


