Hyppää sisältöön
Home HAMKissa kehitetty älyvaate saa lisää kansainvälistä huomiota

HAMKissa kehitetty älyvaate saa lisää kansainvälistä huomiota

Hamkilaisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyön tuloksena syntynyt Spiritus Ludi -niminen älyvaate on herättänyt lisää kiinnostusta maailmalla. Tällä kertaa älyhiha on noteerattu maailman johtavan trendien ennustajan, WGSN:n verkkosivuilla.

E-urheilijoiden tiimihenkeä etäkosketuksilla vahvistava älyhiha on saanut ilahduttavan paljon julkisuutta Alankomaissa järjestetyn kansainvälisen Dutch Design Week -tapahtuman (DDW) osallistumisen myötä. Älyvaatteiden esittely tässä Pohjois-Euroopan suurimmassa tapahtumassa on tuonut näkyvyyttä sekä yhteydenottoja ja älyhihat nousevat edelleen esille merkittävissä kansainvälisissä julkaisuissa. Viimeisimpinä Spiritus Ludi on noteerattu WGSN:n sivustolla.

WGSN on maailman johtava trendien ennustaja ja se tuottaa globaaleille brändeille tuotteisiin sekä kuluttajiin liittyviä ennusteita tukemaan eri toimialojen valmistajien tuotekehitystä ja muotoilua. WGSN on siis ammattilaisten käyttämä alusta ja sillä on merkittävää vaikutusta esimerkiksi siihen, millaisia vaatteita ja mitä värejä kaupoissa on nyt ja tulevaisuudessa. WGSN:n asiakkaat, kuten Puma, LG Electronics ja Google, edustavat eri toimialoja.

WGSN:n sivustolla Spiritus Ludi on nostettu esille artikkelissa (vaatii kirjautumisen), jossa esitellään innovaatioita älykkäistä tekstiileistä ja puettavista älyvaatteista. Artikkelissa viitataan teknologian kehittymisen myötä älykkäiden tekstiilien sovelluksien kasvamiseen ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin uudenlaisiin interaktiivisiin ja reagoiviin vaatteisiin. Artikkelissa on esitelty kuva Spiritus Ludista ja maininta:

Hämeen ammattikorkeakoulun puettavan älykkyyden tiimi suunnitteli Spiritus Ludin, interaktiivisen älyhihan, e-urheilijoille. Hiha sisältää toimintoja, kuten ”digitaalisen vitosen” jakamisen etätiimin sisällä integroitujen haptisten laitteiden avulla.

Menestyneet tiimit esim. NBA-koripallossa kannustavat toisiaan enemmän esim. ylävitosilla ja olalle taputuksilla kuin heikommin suoriutuvat tiimit. Spiritus Ludi on e-urheilijoille kehitetty älyhiha vastaavien tsemppaavien kosketuksien välittämiseen digitaalisesti tiimin sisällä etäolosuhteissa. Pelaajan koskettaessa älyhihaa, lähettää se kannustavan väreilyviestin muille joukkueen jäsenille.  Spiritus Ludi on kehitetty yhteistyössä yli sadan e-urheilijan kanssa ja sitä on testattu useissa e-urheilujoukkueissa. Spiritus Ludin on todettu vahvistavan pelaajien välistä yhteyttä, tiimihenkeä ja myönteisiä tunteita.

Kiinnostus osoittaa, että ihmisten sosiaalista yhteyttä, terveyden edistämistä ja hyvinvointia tukeva puettava älykkyys on osa tulevaisuutta. Puettavan älykkyyden tutkimus- ja kehittämistyötä tullaankin suurella mielenkiinnolla jatkamaan myös tulevissa projekteissa.  

Lisätietoja