Motivaatio ammatillisessa opettajankoulutuksessa muotoutuu pedagogisissa käytännöissä

Ammatillisessa opettajankoulutuksessa opiskelijan oppiminen ja opintojen eteneminen kytkeytyvät läheisesti siihen, miten merkityksellisiksi opinnot koetaan ja miten niihin sitoudutaan. Näitä ilmiöitä tarkasteltaessa motivaatio nousee keskeiseksi oppimista suuntaavaksi tekijäksi. Tutkimukset osoittavat, että opintojen merkityksellisyys ja opiskelijan sitoutuminen ovat yhteydessä siihen, miten opiskelija osallistuu oppimisprosessiin ja etenee opinnoissaan (Salmi, 2022).

Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten ammatillisen opettajankoulutuksen pedagogiset käytännöt voivat tukea opiskelijan motivaatiota ja opettajaksi kasvamista. Painotamme erityisesti opiskelijan toimijuutta, reflektiota, vuorovaikutusta ja yhteisöllistä oppimista osana oppimisprosessia.

Motivaatio syntyy osallistumisesta ja toimijuudesta

Itsemääräämisteoria (Deci & Ryan, 2000) auttaa ymmärtämään motivaatiota ammatillisen opettajankoulutuksen kontekstissa. Teorian mukaan motivaation muodot vaihtelevat sen mukaan, missä määrin toiminta koetaan autonomiseksi. Sisäinen motivaatio liittyy toimintaan, joka koetaan itsessään merkitykselliseksi, kun taas ulkoinen motivaatio perustuu ulkoisiin odotuksiin tai palkkioihin.

Autonomia, pätevyys ja yhteenkuuluvuus ovat psykologisia perustarpeita, joiden täyttyminen tukee sisäistä motivaatiota (Deci & Ryan, 2000). Opettajankoulutuksessa nämä rakentuvat opetuksen käytännöissä ja opiskelijan kokemuksissa oppimisprosessin aikana.

Autonomia näkyy opettajaopiskelijan arjessa konkreettisina vaikutusmahdollisuuksina. Opiskelija voi tehdä valintoja, osallistua oppimistehtävien ja työskentelytapojen suunnitteluun sekä kokea, että hänen näkemyksillään ja kokemuksillaan on merkitystä. Kun opiskelija saa suunnitella, kokeilla ja ottaa vastuuta opetuksesta, hänen pedagoginen toimijuutensa vahvistuu.

Pätevyyden tunne vahvistuu, kun opiskelija kokee oman osaamisensa kehittyvän. Saatu palaute muokkaa opiskelijan käsitystä omista kyvyistään, ja tutkimusten mukaan palaute voi myös vahvistaa luottamusta omaan osaamiseen sekä rohkaista kokeilemaan uutta (Brandmo & Gamlem, 2025). Vuorovaikutus opettajien, ohjaajien ja vertaisopiskelijoiden kanssa auttaa opiskelijaa näkemään, miten hänen pedagoginen ajattelunsa ja toimintatapansa vähitellen kehittyvät.

Yhteenkuuluvuuden kokemus rakentuu opettajankoulutuksen oppimisyhteisöissä, joissa oppiminen tapahtuu yhdessä toisten kanssa. Pienryhmätyöskentely ja yhteiset keskustelut tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden kokemusten jakamiseen ja yhteiseen reflektioon.

Opettajaksi kasvaminen on identiteettityötä. Pedagogisia menetelmiä oppiessaan opiskelija alkaa hahmottamaan omaa opettajuuttaan. Tutkimukset osoittavat, että motivaatio vahvistuu, kun opiskelija kokee voivansa vaikuttaa omaan ammatilliseen kehittymiseensä (Eteläpelto ym., 2014). Tämä edellyttää, että oman toiminnan tarkastelulle, kokemusten käsittelylle ja dialogille on riittävästi tilaa oppimisprosessin aikana.

Yhteisöllinen oppiminen tukee sekä identiteetin että motivaation rakentumista. Wengerin (2004) kuvaamat käytäntöyhteisöt suuntaavat huomion oppimiseen vuorovaikutuksellisena ilmiönä, jossa ymmärrys rakentuu yhteisessä toiminnassa. Kun opettajaopiskelija osallistuu yhteiseen pedagogiseen keskusteluun ja jakaa kokemuksiaan muiden kanssa, oppimisen merkityksellisyys vahvistuu.

Opetusharjoittelu motivaation ja pedagogisen asiantuntijuuden kehittäjänä

Opetusharjoittelu on monelle opettajaopiskelijalle ammatillisen opettajankoulutuksen keskeinen vaihe. Se on prosessi, jossa teoria kohtaa käytännön ja jossa oma opettajuus alkaa hahmottua konkreettisesti. Itsemääräämisteorian näkökulmasta opetusharjoittelu voi vahvistaa motivaatiota erityisesti silloin, kun opiskelija kokee saavansa vastuuta, mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa pedagogisia ratkaisuja sekä tukea toimintaansa (Deci & Ryan, 2000).

Opettajankoulutuksen vastuuopettajalla on keskeinen rooli opettajaopiskelijan oppimisprosessin ja opetusharjoittelun tukemisessa. Vastuuopettaja kulkee opiskelijan rinnalla koko oppimisprosessin ajan, tukee harjoitteluun liittyvien kokemusten reflektointia ja auttaa jäsentämään yksittäisiä opetustilanteita osaksi laajempaa pedagogista ja ammatillista kehitystä. Keskustelujen, palautteen ja ohjauksen kautta opiskelija voi tarkastella omia pedagogisia ratkaisujaan sekä rakentaa ymmärrystä omasta opettajuudestaan. Kun opiskelija kokee tulevansa kuulluksi ja ohjatuksi omista lähtökohdistaan käsin, myös motivaatio ja sitoutuminen opintoihin voivat vahvistua (Deci & Ryan, 2000).

Opetusharjoittelun aikana opiskelijat saavat palautetta ohjaavalta opettajaltaan. Tutkimusten mukaan palautetta vastaanottaessaan opiskelijoiden käsitykset omasta toiminnastaan voivat muuttua ja kehittyä (Brandamo & Gamlem, 2025; Salmi, 2022). Palautteen kautta opiskelija alkaa pohtia, millaiset pedagogiset ratkaisut vaikuttivat opetustapahtuman kulkuun ja miten omaa toimintaa voisi edelleen kehittää. Reflektio sitoo kokemukset oppimiseksi ja tukee opettajaksi kasvamista.

Opetusharjoittelua täydentävät opetuksen seuraaminen, oppilaitosten ja muiden sidosryhmien toimijoiden haastattelut sekä erilaiset kehittämistehtävät. Näiden kautta opiskelija tarkastelee opettajan työtä laajemmasta näkökulmasta ja liittää kokemuksensa osaksi ammatillista toimintaympäristöä. Samalla opiskelijan motivaatio vahvistuu, kun hän rakentaa omaa opettajaidentiteettiään osana yhteisöä. Wengerin (2004) käytännönyhteisöjä koskevan ajattelun mukaisesti oppiminen rakentuu osallistumisessa yhteiseen toimintaan ja pedagogiseen keskusteluun. Myös itsemääräämisteoria korostaa, että motivaatio rakentuu opiskelijan kokemuksissa ja suhteessa oppimisympäristöön (Deci & Ryan, 2000).

Ohjauksen merkitys korostuu kaikissa koulutuksen vaiheissa. Ohjaus, joka perustuu dialogiin, luottamukseen ja opiskelijan oman ajattelun tukemiseen, vahvistaa opiskelijan kokemusta osallisuudesta ja toimijuudesta. Korthagenin (2017) mukaan oppimista tukeva ohjaus auttaa opiskelijaa tarkastelemaan kokemuksiaan, tekemään niistä johtopäätöksiä ja rakentamaan ymmärrystä omasta ammatillisesta kasvustaan. Tällainen ohjaus vahvistaa motivaation rakentumista, koska opiskelija kokee oppimisensa merkitykselliseksi ja omaan toimintaansa liittyväksi.

Motivaatio rakentuu opettajankoulutuksen arjessa

Motivaation tukeminen ammatillisessa opettajankoulutuksessa on ennen kaikkea pedagoginen kysymys. Tarkastelumme perusteella motivaatio rakentuu pedagogisissa käytännöissä, joissa opettajaopiskelija osallistuu aktiivisesti oppimiseen, opetuksen suunnitteluun, vuorovaikutukseen ja oman toimintansa arviointiin. Motivaation rakentuminen kytkeytyy siihen, millaisia mahdollisuuksia opiskelijalla on toimia, vaikuttaa ja tulla osaksi pedagogista yhteisöä.

Motivaatiota tukevat kokemukset autonomiasta, pätevyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Ammatillisessa opettajankoulutuksessa nämä rakentuvat opetusharjoittelussa, ohjauksessa, vertaisvuorovaikutuksessa ja reflektiivisessä työskentelyssä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että opiskelija saa suunnitella ja toteuttaa opetusta, osallistua pedagogisiin keskusteluihin ja tarkastella omaa toimintaansa palautteen avulla.

Opetusharjoittelu, pienryhmätyöskentely, työelämään kytkeytyvät tehtävät ja ohjaus muodostavat kokonaisuuden, jossa opiskelija rakentaa vähitellen ymmärrystä omasta opettajuudestaan. Reflektion kautta yksittäiset kokemukset jäsentyvät oppimiseksi ja suuntaavat opiskelijaa tarkastelemaan omaa ammatillista kehitystään. Samalla motivaatio kiinnittyy osaksi ammatillista identiteettiä ja kokemusta työn merkityksellisyydestä.

Oppiminen rakentuu osallistumisessa yhteiseen toimintaan ja pedagogiseen keskusteluun. Tässä näkökulmassa motivaatio ei liity vain yksilön sisäisiin valmiuksiin, vaan myös siihen, millaisiin yhteisöihin ja toimintatapoihin opiskelija osallistuu. Opettajankoulutuksen arjessa opiskelijan motivaatio vahvistuu, kun hän kokee olevansa osa yhteisöä, jossa oppiminen ja ammatillinen kasvu voidaan jakaa yhdessä muiden kanssa.

Tässä artikkelissa olemme tarkastelleet motivaatiota ammatillisessa opettajankoulutuksessa sekä teoreettisesta että käytännöllisestä näkökulmasta. Itsemääräämisteoria ja käytäntöyhteisöjä koskeva ajattelu jäsentävät motivaatiota ilmiönä, joka kytkeytyy opiskelijan toimijuuteen, osallisuuteen ja vuorovaikutukseen oppimisympäristössä. Tarkastelumme perusteella samat ilmiöt ovat tunnistettavissa myös opettajankoulutuksen arjen pedagogisissa käytännöissä. Näiden havaintojen pohjalta toteamme, että ammatillisessa opettajankoulutuksessa on tärkeää kiinnittää huomiota pedagogisiin käytäntöihin, jotka tukevat opiskelijan toimijuutta, reflektiota ja osallisuutta oppimisyhteisössä. Tällaisissa käytännöissä opiskelijan motivaatio vahvistuu osana opettajaksi kasvamista ja ammatillisen identiteetin rakentumista.

Kirjoittajat