Hyppää sisältöön

RuokaKoordinaatti

Yhteistyöllä ja koordinaatiolla kestävän ruokajärjestelmän edelläkävijämaakunnaksi

Hämeen liitto. Regional council of Häme. Kirjoitettu mustalla. Ylhäällä punainen vaakuna.
HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulun kirjoitettu mustalla tekstillä. Vieressä HAMKin symboli

Hankkeen tiedot

HankeRuokaKoordinaatti
Kesto1.11.2022-31.12.2024​
ToteuttajatHämeen ammattikorkeakoulu
RahoittajatHankkeen kokonaisrahoitus on 143 120 €, josta 100 183 € Hämeen liiton Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) rahoitusta. HAMKin omarahoitusosuus 42 937 €
Budjetti143 120 €

RuokaKoordinaatti-hanke kokoaa yhteen ruoka-alan eri toimijoita varmistaen, että niin maaseutuyrityksillä kuin elintarvikkeita jalostavilla yrityksillä tai hankintaketjuja kehittävillä toimijoilla on riittävä osaaminen ja tieto ympärillä tapahtuvasta toiminnasta ja kehittämisestä.

Ruoka-alalla uskotaan yhteistyöhön sekä innovatiiviseen yhteiskehittämiseen. Kanta-Hämeessä on yhteisenä tavoitteena kehittyä kestävän ruokajärjestelmän edelläkävijämaakunnaksi. RuokaKoordinaatti-hankkeen keskeisenä tavoitteena on 1. lisätä alueen yritysten ja muiden toimijoiden tietoisuutta TKI-toiminnasta aina alkutuotannosta jalostavaan teollisuuteen asti, 2. kehittää yhteisiä käytänteitä sateenvarjohankkeena toimijoiden kohtaamiseen ja verkostoitumiseen sekä tiedon välittämiseksi, 3. kirkastaa Hämeen ruokastrategiaa ja ylläpitää tähän liittyvää toimintasuunnitelmaa ja 4. jakaa tietoa rahoitushauista kansallisiin ja kansainvälisiin rahoitusinstrumentteihin.

Kohderyhmä

Hankkeen kohderyhmänä ovat alueen nykyiset ja tulevat ruokaketjussa toimivat kantahämäläiset yritykset, alkutuotannon toimijat sekä jalostavat elintarvikeyritykset.

Toiminta-alue

Kanta-Häme.

Toteutus

Tästä osiosta löydät tietoa hankkeen toteuksesta ja toimenpiteistä.

Työpaketti 1: Hämeen kehittämistyön jalkauttaminen ja näkyväksi tekeminen alueen toimijoille.​

Työpaketti 2: Viestinnällisten toimintatapojen menetelmäkehitys alueen toimien seurantaan sekä tiedotukseen.​

Työpaketti 3: Alueen osaamispääoman tarpeen selvitys osaamis- ja/tai TKI-työhön ruoka-alalle.​

Työpaketti 4: Verkostojen luominen ja nivominen keskeisten toimijoiden kanssa.

Hankkeessa järjestetään erilaisia työpajoja ja seminaareja.

Yhteystiedot