Hyppää sisältöön

KOHU

Kohti toimivaa kiertotaloutta ja huoltovarmuutta

Hämeen liitto. Regional council of Häme. Kirjoitettu mustalla. Ylhäällä punainen vaakuna.

Hankkeen tiedot

HankeKohti toimivaa kiertotaloutta ja huoltovarmuutta (KOHU)
Kesto1.5.2023-30.4.2026
ToteuttajatHämeen ammattikorkeakoulu
RahoittajatEAKR
Budjetti364 560 €

Kohti toimivaa kiertotaloutta ja huoltovarmuutta (KOHU) -hankkeen tavoitteena on käynnistää lisäävään valmistukseen liittyvää tutkimus- ja innovaatiotoimintaa Kanta-Hämeessä.

Kiertotalouteen ja huoltovarmuuteen liittyvät tekijät ovat nousseet esille tärkeinä kone- ja metalliteollisuuden kehittymiseen liittyvissä keskusteluissa. Tulevaisuudessa lisäävän valmistuksen tekniikat nousevat selkeämmin perinteisten valmistusmenetelmien rinnalle, ja tämä mahdollistaa kestävämpien ja helpommin kierrätettävien tuotteiden valmistuksen. 

Kohti toimivaa kiertotaloutta ja huoltovarmuutta (KOHU) -hankkeen tavoitteena on käynnistää lisäävään valmistukseen liittyvää tutkimus- ja innovaatiotoimintaa Kanta-Hämeessä. Hankkeessa vahvistetaan kone- ja metalliteollisuuden yritysten kiertotalouden osaamista ja käyttöönottoa, ja kehitetään esimerkiksi koneenosien korjaamiseen ja uudelleenkäyttöön sekä 3D-tulostamisen hyödyntämiseen liittyviä ratkaisuja. Lisäksi hankkeessa pyritään tehostamaan yritysten huoltovarmuutta selvittämällä konepajateollisuuden olemassa olevien laitteistojen yhteensopivuutta lisäävän valmistuksen kanssa varaosa- ja korjaustoimintaan soveltuviksi.

Edellä esitettyjen toimenpiteiden toimivuuden varmistamiseksi hankkeessa tehdään kohdennettuja käytännön kokeiluja, sekä niihin liittyvää testaus- ja tutkimustoimintaa. Yrityksiä tuetaan myös alan asiantuntijaverkostoihin kiinnittymisessä. 

Hankkeen työpaketit

  • Hankkeen koordinointiin ja viestintään liittyvät toimet. 

  • Selvitetään, kuinka viedä kone- ja metalliteollisuuden kiertotalouteen liittyvää tietoa sekä sen toteuttamiseen vaadittavaa teknologiaa alueen yrityksiin 
  • Workshopien järjestäminen 
  • Innovaatiotoiminnan sparraus 

  • Selvitetään alueen yritysten laitekannat ja niiden soveltuvuus uusien teknologioiden hyödyntämiseen 
  • Viedään kone- ja metalliteollisuuden huoltovarmuuteen liittyvää tietoa sekä sen toteuttamiseen vaadittavaa teknologiaa alueen yrityksiin 
  • Käynnistetään yrityksissä huoltovarmuuteen liittyvää innovaatiotoimintaa 

  • Kiertotalouteen ja huoltovarmuuteen liittyvät kokeilut 
  • Kohteiden teknisesti oleellisten tekijöiden tutkiminen ja analysointi 
  • Kokeilukappaleiden 3D-tulostaminen 
  • Uusien tulostusmateriaalien testaaminen ja materiaalin hyödyntäminen piloteissa ja tutkimusta tukevissa sovelluksissa 

  • Selvitys kansainvälisistä ja kansallisista innovaatioekosysteemeistä 
  • Keskustelut yhteistyömahdollisuuksista ekosysteemien edustajien ja alueen yritysten kanssa 
  • Alueen kone- ja metallialan yritysten kiertotalouteen ja huoltovarmuuteen liittyvän vision ja strategian määritys 
  • Yhteistyön käynnistäminen yritysten ja innovaatioekosysteemien välillä 
  • Hankeselvitykset 

Yhteystiedot

HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulun kirjoitettu mustalla tekstillä. Vieressä HAMKin symboli

Seuraa meitä somessa!

Tutustu tutkimuksemme somekanaviin: