Hyppää sisältöön
Viljelijä tarkastelee tietoja älypuhelimelta lehmäaitauksen vierellä.

F.I.N.E.

Farm Innovation for Nutrient Efficiency

Euroopan unionin osarahoittama
Elinvoimakeskuksen logo.

Hankkeen tiedot

HankeF.I.N.E. – Farm Innovation for Nutrient Efficiency
Kesto1.7.2026 – 31.12.2028
ToteuttajatHämeen ammattikorkeakoulu HAMK, Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK, Invenire Market Intelligence Oy
RahoittajatEuroopan maaseuturahasto 2023-2027

Eurooppalainen innovaatiokumppanuus EIP-​hanke

Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-​Suomen elinvoimakeskukselta.
BudjettiElinvoimakeskuksen myöntämä tuki: 387 059,40 €

Josta EU-osuus: 166 435,54 €

Kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavassa hankkeessa tutkimme ja edistämme kestävää ravinteiden käyttöä ja kiertotalouskäytäntöjä maataloudessa. Tuloksena syntyy uusia tuotteita ja palveluita ravinteiden kierrätyksen ja käytön tehostamiseksi, viljelijöiden päätöksenteon tueksi sekä laajemmin ruokajärjestelmän ja ympäristön hyväksi.

Lannoitteista on tullut entistäkin arvokkaampi tuotantopanos, jonka käyttöä viljelijät pyrkivät optimoimaan. Hinnan nousun myötä myös kiinnostus muita lannoitusvaihtoehtoja, kuten lantaa tai kierrätyslannoitteita kohtaan on nousussa. Viljelijät punnitsevat lannoittamiseen liittyviä päätöksiä entistä huolellisemmin ja tarve ravinteiden kierron ja kemiallis-ekologisen käyttäytymisen ymmärrykselle peltomaassa ja maatilalla on kasvava.

Hankkeessa tutkimme alkutuotannon ravinteiden käytön tehokkuutta, ravinteiden kierrätyksen potentiaalia sekä keinoja ravinteiden käytön ja kierrätyksen tehostamiseen tilatasolla. Hanke yhdistelee kokeellisia mittauksia ja linkittää niitä digitaaliseen mittausdataan. Tavoitteenamme on edistää kestävää ravinteiden hallintaa ja kiertotalouskäytäntöjä alkutuotannossa. Hankkeessa kehitetään digitaalisia työkaluja ja datainfrastruktuuria, vahvistetaan viljelijöiden osaamista, pilotoidaan ja validoidaan ratkaisuja maatilaolosuhteissa sekä rakennetaan kansainvälisiä ja kansallisia verkostoja. Hankkeessa kehitetään ja testataan myös viljelijän työkalupakettia, jonka avulla viljelijä voi itse seurata ravinteiden kierrätystä ja käyttöä tehostavien toimenpiteiden vaikuttavuutta tilallaan ja dokumentoida havaintojaan hankkeen aikana tuotettuun digitaaliseen ympäristöön.

Odotettuina tuloksina syntyy uusia tuotteita ja palveluita ravinteiden kierrätyksen ja käytön tehostamiseksi, viljelijöiden päätöksenteon tueksi sekä laajemmin ruokajärjestelmän ja ympäristön hyväksi.

Kohderyhmä

Hankkeen keskeisenä kohderyhmänä ovat viljelijät. Lisäksi hankkeesta hyötyvät neuvonnan ja koulutuksen asiantuntijat ja muut maankäyttösektorin toimijat sekä kierrätyslannoite- ja maatalousteknologiayritykset.

Hankkeen tuloksilla on laajaa yhteiskunnallista hyötyä sekä maataloussektorin sisällä että koko ruokajärjestelmässä ja se tuottaa uutta tietoa myös kansallisen päätöksenteon tueksi.

Toiminta-alue

Hanke on osa kansainvälistä kokonaisuutta, johon kuuluu viljelijöitä ja asiantuntijaorganisaatioita Suomesta, Virosta ja Latviasta.

Hankkeen tavoitteet:

Hankkeen tavoitteena on edistää kestävää ravinteiden hallintaa ja kiertotalouskäytäntöjä alkutuotannossa seuraavien osatavoitteiden kautta:

  • Parantaa ravinteiden hallinnan ja hyötykäytön tehokkuutta
    Tuottaa tieteellistä ja käytännön tietoa ravinteiden käyttäytymisestä maaperässä ja viljelykierrossa lannoituksen optimointiin, ravinnevuotojen vähentämiseen ja resurssitehokkuuden parantamiseen tilatasolla.
  • Kehittää digitaalisia työkaluja ja datainfrastruktuuria
    Testata ja pilotoida datan hallintajärjestelmää sekä viljelijöille suunnattu digitaalista palvelua, joka yhdistää ravinnemallinnuksen, viljelijän päätöksen tekoa tukevat havainnollista mittausmenetelmät ja maaperäanalyysit.
  • Vahvistaa viljelijöiden osaamista ja neuvontapalveluja
    Tarjota kohdennettua ohjemateriaalia ja päätöksenteon viitekehyksiä osaamisaukkojen paikkaamiseksi, erityisesti ravinteiden käytön tehokkuuden ja kestävien lannoitustapojen ja -menetelmien osalta.
  • Validoida ja skaalata innovatiiviset ratkaisut
    Pilotoida ja validoida digitaaliset työkalut ja mittausmenetelmät todellisissa maatilaolosuhteissa, kerätä viljelijöiden palaute ja laatia tiekartta kaupallistamiselle ja laajamittaiselle käyttöönotolle.
  • Vahvistaa yhteistyötä ja tiedon levittämistä
    Rakentaa kansainvälisiä ja kansallisia verkostoja, järjestää vuosittaisia tapahtumia ja opintomatkoja sekä julkaista tuloksia ammatillisissa ja tieteellisissä kanavissa laajan käyttöönoton ja CAP- sekä kansallisten strategioiden tukemiseksi.

Innovaatioryhmä

EIP-innovaatioryhmään kuuluu hankkeen kannalta oleellisia, ilmastoystävällisen ruoantuotannon parissa toimivia organisaatioita ja alkutuottajia.

HAMK toimii hankkeen sekä kansainvälisen yhteistyön hallinnoijana ja päätoteuttajana. HAMK on soveltavan tutkimuksen ja työelämää uudistavan osaamisen korkeakoulu, joka toimii seitsemällä kampuksella. Maaperän potentiaali kestävän elinkeinon perustana on tärkeä osa HAMKin tutkimustoimintaa. Tällä alueella toimii kaksi toistensa kanssa tiivistä yhteistyötä tekevää tutkimusryhmää: Maaperän prosessit kestävässä arvoketjussa sekä Biotalouden digitalisaatio.

JAMKin Biotalousinstituutti ja sen älymaatalouden ryhmä tarjoavat hankkeelle vahvan, käytännönläheisen alustan maaperätutkimuksen kehittämiseen. Ryhmän osaaminen on laajaa esim. sensori- ja drooniteknologioissa ja täsmämaatalouden ratkaisuissa, laboratoriopalveluissa sekä maatiladatan hallinnassa. Tämä mahdollistaa modernien ja datalähtöisten menetelmien hyödyntämisen maaperän kunnon arvioinnissa ja pitkäaikaisessa seurannassa. Tarvaalan tutkimusmaatilan infrastruktuuri tukee sekä pilotointeja että yritysyhteistyötä.

Invenire on perustettu vuonna 2003, keskittyen aluksi markkinatiedon ja -ymmärryksen tuottamiseen bioteknologia- ja elintarvikealan yrityksille. Markkinaymmärryksen parissa työskentely loi pohjan tarjota liiketoiminta- ja markkinointistrategioita, tuotekonseptointia sekä brändinrakennusta pääosin kansainvälisille asiakkaille erityisesti terveysvaikutteisten elintarvikkeiden, ravintolisien ja raaka-aineiden parissa. Viimeisen 10 vuoden aikana toiminnan painopiste on siirtynyt yhä enemmän alkutuotannon (maanviljely, kalankasvatus) parissa työskentelyyn, edistäen erityisesti siirtymää regeneratiivisen viljelyn käytäntöjen pariin. Invenire toteuttaa nykyään sekä julkisrahoitteisia hankkeita että suoria kaupallisia toimeksiantoja asiakkailleen.

Hankkeen innovaatioryhmään kuuluu viisi kasvinviljelytilaa eri puolilta Suomea. Tiloilla viljellään monipuolisesti eri lajikkeita viljoista hevosheinään. Monella tilalla on jo pitkään kiinnitetty erityistä huomiota maaperän kuntoon ja viljelyn ympäristövaikutuksiin. Tilojen edustajat tarjoavat hankkeelle arvokasta asiantuntemustaan sekä osallistuvat testaukseen.

Ajankohtaista

Tästä voit seurata hankkeen ajankohtaisia kuulumisia.

Hankkeen aloitustiedote julkaistaan elokuussa 2026.

Seuraa meitä somessa!

Tutustu tutkimuksemme somekanaviin:

Yhteystiedot

Hankkeen projektipäällikkö: Joni Kukkamäki

Hankekumppaneiden yhteystiedot:

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu JAMK
Petri Linna
etunimi.sukunimi@jamk.fi
+358 50 4412 647

Invenire Market Intelligence Oy
Johanna Tanhuanpää
johanna.tanhuanpaa@invenire.fi
+358 40 8228 140