Hyppää sisältöön
  1. Etusivu

Ilmoittautuminen ystävyysohjelmaan käynnissä: Paikallinen ystävä voi tehdä Suomesta kotoisamman ulkomailta tulleelle opiskelijalle

HAMKin kansainvälinen ystävätoiminta tuo yhteen kansainvälisiä opiskelijoita ja paikallisia asukkaita. Ilmoittautuminen HAMKin kansainväliseen ystävätoimintaan on avoinna 30.9.2026 saakka. 

HAMKin kansainvälinen ystävätoiminta on tarjolla kaikilla alueilla, joilla HAMKilla on kampus. Mukaan voit tulla yksin, kaverin kanssa, suomalaisena opiskelijana tai perheenä. Toiminta on vapaaehtoista ja avointa kaikille 18 vuotta täyttäneille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita uusista kansainvälisistä tuttavuksista.

Paikallisen ystävän ei tarvitse järjestää erityistä ohjelmaa. Tutustuminen voi alkaa kahvihetkestä, kävelystä, museokäynnistä tai tavallisesta keskustelusta.

Mukaan lähtemiseen ei tarvita tietynlaista taustaa tai täydellistä englannin taitoa. Riittää, että on avoin tutustumaan uuteen ihmiseen ja jakamaan tavallisia arjen hetkiä.

HAMKin kansainvälisiä opiskelijoita tulee kymmenistä eri maista, esimerkiksi Sri Lankasta, Kiinasta, Japanista, Slovakiasta ja Virosta. Viime syksynä Kansainväliseen ystävätoimintaan osallistui 171 henkilöä eri puolilta kampuspaikkakuntiamme. Hämeenlinnassa muodostettiin eniten ystäväpareja, ja avajaistapahtumaan osallistui lähes 100 henkilöä – kansainvälisiä opiskelijoita, paikallisia asukkaita ja heidän perheitään.

Pirjoa ja Chethanaa yhdistää huumori

Chethana Wanninayake Mudiyanselage lähti mukaan HAMKin kansainväliseen ystävätoimintaan, koska hän toivoi löytävänsä Suomesta paikallisen ystävän, jonka kanssa voi olla oma itsensä, jutella luontevasti ja tehdä tavallisia asioita yhdessä.

Pirjo Pelto ja Chethana tapasivat ensimmäisen kerran HAMKin kansainvälisen ystävätoiminnan aloitustilaisuudessa. Yhteys syntyi helposti heti alussa, ja heidän ystävyytensä on kasvanut yhteisen naurun, huumorin ja yhdessä vietetyn ajan kautta.

”Pirjon kanssa voin kokeilla uusia asioita ja silti olla täysin oma itseni. Se, että minulla on Suomessa joku, johon voin tukeutua, auttaa tuntemaan oloni kotoisammaksi.”

Pirjolle ystävyys on tarjonnut myös uuden tavan katsoa Suomea. Asiat, jotka voivat tuntua paikalliselle tavallisilta, kuten lumi, jäätyneet järvet, suomalainen luonto ja pienet arjen hetket, voivat tuntua erityisiltä ihmiselle, joka on uusi Suomessa.

Chethanan kautta olen alkanut nähdä Suomen uusin silmin.

”Chethanan kautta olen alkanut nähdä Suomen uusin silmin. On merkityksellistä huomata, kuinka paljon iloa pienet asiat, kuten lumi, jäätyneet järvet tai pullan leipominen yhdessä, voivat tuoda.”

Ystävyys on laajentunut myös heidän puolisoihinsa. Tapaamisista on tullut rentoja hetkiä, joissa koko porukka voi jutella, nauraa ja viettää aikaa yhdessä.

Paikallisena ystävänä oleminen ei tarkoita, että olisi vastuussa toisen viihdyttämisestä. Kahvihetki, kävely, yhdessä kokkaaminen, paikallinen tapahtuma tai tavallinen keskustelu voi jo merkitä paljon.

Ilmoittautumisajan päätyttyä HAMKin henkilökunta yhdistää ohjelmaan mukaan ilmoittautuneet kansainväliset opiskelijat ja ystäväksi ilmoittautuneet. Pyrimme huomioimaan osallistujien ilmoittautumisessa ilmoitetut toiveet parhaamme mukaan. Tämän jälkeen järjestetään ensimmäinen tapaaminen kampuksella, jossa ystäväohjelmaan osallistuvat sopivat keskenään, miten he aikovat tavata jatkossa sekä vaihtavat yhteystietoja.

HAMKin kansainvälinen ystävyystoiminta

Tiedotteen infolaatikko on väriltään tummansininen.

  • Yhdistää paikalliset asukkaat ja HAMKin kansainväliset opiskelijat
  • Auttaa opiskelijoita tutustumaan suomlalaiseen arkeen, kulttuuriin, paikallisiin tapoihin ja laajentamaan heidän tukiverkostoaan Suomessa
  • Paikallisille osallistujille mahdollistaa tutustumisen uusiin kulttuureihin, harjoittaa kielitaitoa ja mahdollisesti keskustella myös ammatillisista asioista.

Lisätietoja:

Pysy kuulolla

Haluatko pysyä ajan tasalla HAMKin kuulumisista? Tilaa kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme.