
Teräsrakentamisen huippuosaamis-keskittymä (SCEC)
Steel Construction Excellence Center SCEC eli teräsrakentamisen huippuosaamiskeskittymä tuo yhteen yritykset sekä koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot. Päätavoitteitamme on vahvistaa kestävällä tavalla alan elinkeinotoiminnan edellytyksiä ja laajentumista sekä luoda alalle uusia tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Toteutamme merkityksellistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä tarjoamme laadukkaita TKI-palveluita, ja näin parannamme alan yritysten kilpailukykyä. Teemme korkeatasoista tutkimustyötä esimerkiksi Suomen Akatemian, Business Finlandin sekä Euroopan Unionin rahoittamissa tutkimushankkeissa yhdessä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneidemme kanssa.
Pyrimme aktiivisesti tunnistamaan uusia toimintatapoja, löytämään sopivimmat toimijat ja mahdollistamaan niiden välistä yhteistyötä. Kannustamme kumppaneitamme lisäämään hiilineutraalien tuotantotapojen ja materiaalien käyttöönottoa.
Tutkimus- ja kehityspalvelumme toteutetaan räätälöidysti yritysten tarpeet huomioon ottaen. Toimintamme tarjoaa myös hyvän pohjan uusien innovaatioiden syntymiselle. Kehittämällä infrastruktuuriamme valmistaudumme vastaamaan paremmin ja laajemmin tulevaisuuden TKI-tarpeisiin.
Käynnissä olevat projektimme
Väitöstyöt
Päättyneet projektimme
Osaamisemme
Palvelumme
Teräsrakentamisen tapahtumat
Tule mukaan toimintaamme
Tavoitteenamme on parantaa alan ja yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä. Keräämme ja jaamme toimijaverkostollemme laadukasta tietoa alan uusista tuulista, ja toimimme yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa. Lisäksi autamme alan osaajia ja työnantajia kohtaamaan toisensa, tarjoamme neuvontaa sekä tuemme uusien yritysten syntymistä alalle.
Haluamme loistaa kaikilla toimintamme kolmella osa-alueella: osaamisessa, tki-toiminnassa sekä vaikuttamis- ja sidosryhmäyhteistyössä.

Uutiset
10.4.2025 Kiertotalouspilotit kiinteistö- ja rakennusalan pk-yritysten tukena vihreässä siirtymässä
17.3.2025 Robotics training for teachers and educators
27.2.2025 HYBRIT: fossiilivapaan vetykaasun laajamittainen varastointi osoitettu onnistuneesti
13.2.2025 TAVASTIArekry tarjosi yrityksille mahdollisuuden kohdata opiskelijoita
6.2.2025 Uudessa hankkeessa vahvistamme kiinteistö- ja rakennusalan henkilöstön kiertotaloustaitoja
30.1.2025 Teräsrakennekatsaukset 2025
28.1.2025 Ruukin uusi biopohjainen pinnoite on uusi askel kohti hiilineutraaleja rakennustuotteita
15.1.2025 Lähitoimitukset sähkörekoilla SSAB:ltä Hämeenlinnasta käynnistyivät
16.12.2024 HAMK johtamaan 3,3 miljoonan euron hanketta kiertotalouden kehittämiseksi Itämeren alueella
Vanhemmat uutiset
Yhteystiedot
