
Johanna Salmia
Lehtori
Tieto- ja viestintätekniikka
Tietoa minusta
Olen luova insinööri, hortonomi ja ammatillinen opettaja, jonka erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat teknologia ja kaikenlaiset uudet laitteet, asioiden kehittäminen ja digitaalisen teknologian hyödyntäminen. Työskentelen avoimesti ja vien projekti alusta loppuun.
Työskentelen tällä hetkellä lehtorina Tieto- ja viestintätekniikka, Kiertotalous ja ICT, Circular Economy -koulutuksissa. Aktiivisena kehittäjänä teen myös opetuksen kehittämiseen liittyviä tehtäviä ja olen mukana kansallisissa ja kansainvälisissä projekteissa. Minulla on vankka kokemus sekä esimies- että projektinhallintatehtävistä ja nautin työskentelystä sekä tiimissä että itsenäisesti. Olen tehnyt myös sekä käyttöliittymäsuunnittelun että maisemasuunnittelun tehtäviä.
Hallitsen erilaiset yhteisöllisen työskentelyn välineet, sometyökalut ja virtuaaliympäristöt sekä kirjoitan mielelläni. Olen tehokas organisoija, aktiivinen toimija ja nopea ottamaan haltuun uusia asioita. Oppimismallien, -moduulien ja -prosessien kehittäminen sekä aktiivinen yhteistyö paikallisten yritysten kanssa ovat työni keskeisiä elementtejä. Minua motivoi uusien asioiden oppiminen, kyky työskennellä itsenäisesti ja tiimissä muiden kanssa, haasteet, työskentely ihmisten kanssa yleisesti ja kyky vaikuttaa yrityksen tulevaisuuteen.
- digitalisaatio
- innovaatiomenetelmät
- arvoketjut
- käyttöliittymäsuunnittelu
- esimiestyö
- Lean
- Startupit
- Yhteistyö yritysten ja RUN EU -kumppanien kanssa
Projektit:
Hämeen ammatikorkeakoulu
- Paljon koulutuksen kehittämiseen liittyviä projekteja
2024 – DAVE-projekti
2021-2022 Ilmastolaskuri -projekti
2020 ePortfolio -kurssi englanniksi
2020 Medialukutaidon työkalupakki -kurssin edelleen kehittäminen itsenäiseksi eKurssiksi.
2019 – 2021 iCOINS Erasmus+ -hanke. Teollisuus 4.0 -liittyvät moduulit ja digitaaliset osaamismerkit
2019 LeaD+-tiimi (Learning Design, pedagogy). Asiantuntija
2019 LeaD-tiimi (Learning Design). Asiantuntija
2018 – 2019 Medialukutaidon työkalupakki -kurssi opiskelijoille ja henkilökunnalle
2018 Digivalmennus DIIVA henkilöstölle, osana HAMK100-valmennuksia. Webinaarit ja työpajat
2017 – Kiertotalouden ja Biotalouden insinööri -koulutuksen käytäntöjen kehittäminen
2017 – 2020 DLB eli Digitaalisuudella Luonnonvarat Biotalouteen (Digiasiantuntija)
2017 ePortfolio -itseoppimiskurssi opiskelijoille
2017 Vinkkiwebinaarit verkko-oppimisen välineistä henkilökunnalle
2016 – 2018 Opiskelijoiden tietotyön ja verkko-välineiden osaamismerkit (Projektipäällikkö). Pilotointi syksyllä 2017. Jatkokehitys 2018. Luotu vahva pohja HAMKin Digistarttipaketille
2016 – 2017 Kasvien itseoppimiskurssi opiskelijoille
2015 – HAMK Biotalouden yksikön tuotteistamisprojekti
mm. Moodle-pohjien uudistus, Koulutustuoteopas
2015 HAMK OKM Digitaalisuus (osin Projektipäällikkö, osin asiantuntija)
videoiden käyttö opetuksessa, digitaalisuussivustojen luominen, FUAS Campus
2014 – 2015 FUAS Virtuaalikampus (Projektipäällikkö)
2014 Biotalouden yksikön BYOD -projekti (Projektipäällikkö)
2014 YouTuben käyttöönottoprojekti, koko HAMK (Projektipäällikkö)
2011 – 2014 Mobiilisti-hanke (Projektipäällikkö, mobiiliasiantuntija)
mm. Mobiiliopas ’Mobiililla luonnollisesti’, Mobiilikesäkoulu, Mobiilipedagogiset mallit, Lepaan älypuisto eli nykyinen Smart Park, Virtuaalipuimuri
2011 – 2012 Avomobiilit-hanke (Asiantuntija & Projektipäällikkö eri vuosina)
mm. Mobiiliopas, Mobiilikesäkoulu
2010 – 2016 Mobiilikesäkoulu (Asiantuntija & Projektipäällikkö eri vuosina)
Nokia Oyj
2005 – 2011 Nokia E-sarjan projektit (Linjaesimies, aliprojektien vetoa)
2001 – 2004 Nokian Series90-kosketusnäyttöpuhelinprojektit (Käyttöliittymätiimin organisointi ja käynnistäminen, Käyttöliittymä- ja käytettävyystiimin vetäjä)
1998 – 1999 Nokia Series60 -projekti (Käyttöliittymätiimin vetäjä)
1996 – 1998 Nokia 9000i Communicator (Käyttöliittymäsuunnittelutiimin vetäjä)
1994 – 1996 Nokia 9000 Communicator (Käyttöliittymäsuunnittelutiimin vetäjä, Käyttöliittymäsuunnittelija, Testaaja)

