Hyppää sisältöön
Home Vuoden ansioituneet opiskelijat ja työntekijä valittu    

Vuoden ansioituneet opiskelijat ja työntekijä valittu    

Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö on palkinnut jälleen Hämeen ammattikorkeakoulun vuoden opiskelijan, erityisen ansioituneen opiskelijan ja vuoden työntekijän. 

Säätiö haluaa palkitsemisilla kannustaa henkilöstöä työssään sekä opiskelijoita opinnoissaan. Säätiön asiamies pyytää esityksiä palkittavista Hämeen ammattikorkeakoulun johtajilta, koulutuspäälliköiltä ja esimiehiltä. 

Tunnustuspalkinnot 2021 

Vuoden 2021 opiskelija, 1000 €: Jari Mattila, Nurmijärvi, metsätalouden koulutus 

Jari Mattilan monimuoto-opinnot ovat sujuneet pelkästään kiitettävästi.  Hän haastaa itseään, asettaa itselleen tavoitteita ja haluaa oikeasti oppia uutta. Mattila jakaa myös omaa osaamistaan muille ja sitä kautta tsemppaa omaa tiimiään ja muita opiskelijoita parempiin suorituksiin. Hän on myös vaativa ja kriittinen opiskelija, joka haastaa terveellä tavalla opettajia.  

Mattilan opinnäytetyön tilaajana oli Metsähallitus, aiheena ”Työvälinekohtaiset työturvallisuusohjeet Metsähallitukselle”. Työ oli tilaajan lausunnon mukaan erityisen ansiokas ja se tullaan pikaisesti kääntämään useille eri kielille. Lopputyön arvosana oli viisi. Työ valmistui aiheen laajuus huomioiden nopeasti, noin puolessa vuodessa. Mattila valmistuu määräajassa eli kolmessa ja puolessa vuodessa. 

Vuoden 2021 erityisen ansioitunut opiskelija, Markku Moilasen rahasto, 1000 €: Eini Peura, Järvenpää, sosiaalialan koulutus 

Eini Peura on suorittanut aiemmin ohjaustoiminnan tutkinnon ja jatkanut edelleen sosionomiksi. Hän on ollut paneutuva ja vastuullisesti opintoihin paneutuva opiskelija. Hänen opintosuorituksistaan on heijastunut vankka ammatillisuuden ote. Opintosuoritukset ovat olleet kiitettäviä.   

Peuran opinnäytetyön aiheena oli Oikeuspsykiatrisen potilaan kuntouttava työtoiminta murroksessa. Opinnäytetyö liittyi vahvasti hänen aiempaan ja nykyiseen ammattitutkintoonsa ja omaan työelämäkokemukseensa. Peura on osoittanut erittäin hyvää ja itsenäistä työskentelyotetta, huolellisuutta ja tarkkuutta koko opinnäytetyön prosessissa. Tutkimuksen tulokset ovat olleet kiinnostavia ja hyödynnettävissä niin hänen edellisessä kuin nykyisessä työssäänkin.   

Vuoden 2021 työntekijä, 1000 €: lehtori Ricardo Garcia Galiot, Helsinki, International Business -koulutus, Valkeakosken kampus 

Lehtori Ricardo Galiot on vahvalla työelämäkokemuksellaan nostanut International Business -koulutuksen digitaalisen markkinoinnin opetuksen uudelle tasolle. Hän on tuonut omia kansainvälisiä verkostojaan opiskelijaprojekteihin, ja luonut niiden kautta opiskelijoille mahdollisuuksia myös työllistyä digitaalisen markkinoinnin ja mediankentän pariin.  

Hänen vahva työelämäkompetenssinsa on tuonut kokonaisuudessaan uusia näkökulmia International Business -koulutuksen kehittämiseen ja vankentanut alan tulevaisuudennäkyä koulutuksen profilointiin liittyen.  

Galiotin kansainvälinen työkokemus vaativista johtajatason työtehtävistä heijastuu hänen erinomaisessa kyvyssään toimia mentorina ja fasilitoijana opiskelijoiden työelämään linkittyvissä toimeksiannoissa.  

Galiotin kyvykkyys strategiseen ajatteluun, suunnitteluun ja strategian implementointiin on korkea. Tämän lisäksi Ricardon kyky uusiutua ja pysyä ajan hermolla koko ajan muuttuvassa digitaalisen markkinoinnin kentässä kasvattaa luottamusta siihen, että opiskelijat saavat ajantasaisimman tiedon hänen opettamastaan alasta. Galiot on arvostettu niin opettajana kuin työyhteisön jäsenenä. 

Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö sr. on palkinnut vuosittain Hämeen ammattikorkeakoulun henkilöstöä vuodesta 2008 lähtien. Vuoden opiskelija on valittu vuodesta 2006 alkaen sekä erityisen ansioituneen opiskelija vuodesta 2012 saakka. 

Valinnat tehdään esitysten pohjalta kokonaisarvioinnin perusteella. 

Lisätietoja

Jyrki Miettunen 
asiamies 
Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö 
040 538 1681 
jyrki.miettunen@hamk.fi