Ekologiset ja taloudelliset kysymykset ovat jo juurtuneet osaksi julkista keskustelua, mutta kestävän kehityksen kolmas pilari – sosiaalinen kestävyys – jää usein vähemmälle huomiolle. Sosiaalisesti kestävä hevosala varjelee ja kasvattaa yhteisönsä ja yhteiskuntansa sosiaalista pääomaa.
Sosiaalinen kestävyys on selvästi vähiten käsitelty kestävän kehityksen aspekti. Yksinkertaistettuna kyse on toiminnan vaikutuksista ihmisiin. Sosiaalisen kestävyyden kysymykset kohdistuvat tasa-arvoon, inkluusioon, oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan – toisin sanoen yhtäläisiin mahdollisuuksiin täyttää tarpeitaan ja tulla kuulluksi.
Kestävän tulevaisuuden portti
Kestävän kehityksen sosiaalisen ulottuvuuden saama verrattain vähäinen huomio ei heijasta sen tärkeyttä. Vallitsevassa uusliberalistisessa ajattelussa talous on noussut rengistä isännäksi, ja kun ilmastokriisi vain kiihtyy, on ymmärrettävää, että ekologinen kestävyys on huolista suurin. Sosiaaliset kysymykset ovat kuitenkin jopa muita kriittisempiä: taloutemme ja luontosuhteemme muotoutuvat vallitsevien hierarkioiden ja prioriteettien mukaisesti. Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta tuottaa ekologisiin reunaehtoihin sovitetun talousjärjestelmän, jonka tehtävä on palvella ihmisten hyvinvointia. Kestävää kehitystä pohtiessa käy nopeasti ilmi, että kaikki kolme aspektia ovat erottamattomasti limittyneet monimutkaiseksi kokonaisuudeksi.
Kuka pääsee hevosen luokse?
Hevosalan sosiaalista kestävyyttä pohtiessa voidaan esittää kysymys siitä, ketkä saavat osakseen hevostoiminnan hyvät ja haitalliset vaikutukset. Mitkä ihmisryhmät jäävät ulkopuolelle? Pitkälti ratsastusurheiluun keskittyvä harrastustoiminta sisältää kynnyksiä mm. vammaisille, lihaville ja neuroepätyypillisille ihmisille. Ratsastus lajina tai edes talliympäristöt eivät vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ole fyysisesti tai muutoin saavutettavia monille ihmisryhmille. Hevostoimintaa monipuolistavat, erikokoisille ja -kykyisille sopivat harrastusmuodot ovat toistaiseksi marginaalisia erikoispalveluita ratsastusurheilun varjossa.
Kysymys hevosten saavutettavuudesta on myös pitkälti kysymys hierarkiasta ja taloudellisten resurssien jakamisesta. Kun harrastusta ei tueta julkisesti, sen positiiviset vaikutukset ovat olemassa vain niille, joilla on varaa maksaa. Hevonen tarjoaa mielekästä tekemistä, liikuntaa, luontoelämyksiä, yhteisön ja merkityksellisyyttä, ja näiden hyötyjen saavutettavuus kaikissa ihmisryhmissä ja yhteiskuntaluokissa kertoo paljon sosiaalisesta kestävyydestä.
Valkoinen saareke monikulttuurisessa Suomessa
Toistaiseksi hyvin vähän keskustelua herättänyt hevosalan eksklusiivisuuden haara on etnisen monimuotoisuuden puute. Tallit, organisaatiot ja alan media ovat erittäin valkoisia tiloja, jotka saattavat näyttäytyä suomea äidinkielenään puhuvallekin mustalle tai ruskealle ihmiselle saavuttamattomina. Yhdenvertaisuus ja inklusiivisuus ovat sosiaalisesti kestävän toiminnan ehtoja, eivätkä ne toteudu vain sanomalla, ettei hevonen syrji ketään. Etnisesti yksimuotoinen tila on itsessään syrjivä rakenne, joka toistaa itseään, kunnes se puretaan sisältäpäin – oma-aloitteisesti tai ulkoisen paineen alla.
Pohjois-Amerikassa on jo alettu käsitellä hevosalan valkoisuutta ja rasismia, ja maahanmuuton lisääntyessä aihetta tulisi työstää nyt Suomessakin. Olemme alana puhuneet jo paljon siitä, miten poikien todelliset hevosharrastusmahdollisuudet vaativat näkyviä esimerkkejä jo tallilla paikkansa löytäneistä pojista ja miehistä. Sama koskee etnisiä vähemmistöjämme: lapsen tai aikuisenkaan on erittäin vaikea kuvitella itseään hevosen selkään, ellei sinne ole jo noussut hänen näköisensä esikuva. Representaatio ei ole markkinointikikka, vaan tapa luoda sanoin ja kuvin uutta todellisuutta, johon yhä useampi mahtuu mukaan.
Hyvinvointia ei voi tuottaa pahoinvoinnilla
Hevosala ei tunnetusti kohtele kaikkia kannattelijoitaan yhtä hyvin. Niin kilpaurheilu kuin harrastustoimintakin tuottavat sosiaalisia haittavaikutuksia, joiden vähentäminen ja lopulta poistaminen ovat olennainen osa kestävää kehitystä. Suurpääoman kasvun ympärille rakennetussa talousjärjestelmässämme hevospalveluita tyypillisesti tuottavat mikroyritykset ovat altavastaajan asemassa. Etenkin hevostallien suuret kulut ja investoinnit tarkoittavat usein yrittäjille ja työntekijöille erittäin matalia tuntipalkkoja vastineeksi fyysisesti raskaasta, vaarallisesta ja osaamista vaativasta työstä. Tämä luo ihanteellisen kasvuympäristön työntekijöiden oikeuksien polkemiselle, harmaalle taloudelle ja inhimilliselle kärsimykselle. Monipuolista, saavutettavaa hyvinvointiakaan tuottavaa hevostoimintaa ei voi kutsua kestäväksi, jos sen tekijät uupuvat, köyhtyvät ja rikkoutuvat työssään.
Pohdintaa oikeudenmukaisuudesta herättää myös raviurheiluun keskeisesti liittyvä vedonlyönti, jolla rahoitetaan hevosalaa Veikkauksen eli käytännössä valtion kautta. Rahapelaaminen on erittäin keskittynyttä, ja peliongelmaiset ihmiset käytännössä maksavat hevosalan valtiolta saamat avustukset. Addiktio on hengenvaarallinen: jopa yksi viidestä peliriippuvaisesta yrittää elämänsä aikana itsemurhaa. Jos hevosala vaatii perustakseen uhkapelaamista, se ei voi olla sosiaalisesti kestävä.
Kestävä kehitys turvaa tulevaisuutta
Sosiaalisten vaikutusten työstäminen on erottamaton osa kestävää kehitystä. Hevosalan paikka tulevaisuuden yhteiskunnassa on epävarma, jos se ei sitoudu ekologisten, eettisten ja taloudellisten parannustoimien ohella sosiaalisten haasteiden ratkaisemiseen. Proaktiivinen ote hevostoiminnan saavutettavuuden, ammattilaisten hyvinvoinnin ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten turvaamisen saralla osoittaa alan inhimilliset prioriteetit ja auttaa kehittymään yhteiskunnan mukana ilman skandaalien värittämiä kasvukipuja.
Monet hevosalaa koskevat haasteet lävistävät koko yhteiskunnan, eivätkä talliyrittäjät tai alan organisaatiotkaan pysty niitä yksin ratkaisemaan. Tulevaisuuden sosiaalisesti kestävä hevosala rakennetaan aktiivisella yhteistyöllä ruohonjuuritasolla ja politiikassa.
Tämä teksti on julkaistu alun perin Hevosenomistaja 2/2024 -lehdessä. Kirjoitus on osa kirjoittajan opinnäytetyötä.
Lähteet
- Autto, Janne (toim.). (2023). Talouskuri tuli Suomeen. Tampere: Vastapaino, 2023.
- Boyer, Robert H. W. ym. (2016). Five Approaches to Social Sustainability and an Integrated Way Forward. Sustainability, 8(9), 878.
- Helne, Tuula & Silvasti, Tiina (toim.). (2012). Yhteyksien kirja – Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 2012.
- Järvelä, Marjukka ym. (2022). Työntekijöiden hyvinvointi hevosalalla. Hevostallien työ -artikkelikokoelma, 42—44.
- Larsen, Senja. (2021). Veikkauskratia: kuinka Suomesta tuli riippuvainen peliriippuvaisista. Seinäjoki: Kirjapaino Bookcover Oy, 2021.
- N.d. (2023). Equestrian: Report finds bullying, race and class bias ’commonplace’. BBC Sport.
- Pohjola, Anneli & Särkelä, Riitta (toim.). (2011). Sosiaalisesti kestävä kehitys. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, 2011.
- Sikstus, Suvi. (2011). Ratsastustallien aikuiset tuntiratsastajat – Ratsastusharrastuksen merkitykset ja yhteisöllisyyden muodot. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.
- Vallance, Suzanne ym. (2011). What is social sustainability? A clarification of concepts. Geoforum, 42(3), 342—348.
Kirjoittaja
Johanna Äähälä
Hevostalouteen erikoistunut agrologi, joka kirjoitti opinnäytetyönsä hevosalan sosiaalisesta kestävyydestä. Äähälä näkee tulevaisuuden hevosalan ekososiaalisen hyvinvoinnin runsaudensarvena, joka hoivaa yhteiskunnan luontosuhdetta ja kantaa meitä kohti kestävää sivilisaatiota