Nuoret haluavat kuulua työyhteisöönsä

Joka kolmas nuori kertoo kokevansa yksinäisyyttä työpaikalla. Vaikka ympärillä olisi ihmisiä ja Teams-puhelut täyttävät kalenterin, tunne porukkaan kuulumattomuudesta voi silti kalvaa sisältä. Mistä tässä on kyse?

Työssä koettu yksinäisyys ei ole sama asia kuin fyysinen erillisyys. Kyse on tunteesta, ettei tule nähdyksi osana yhteisöä – ei ihmisenä, eikä aina edes työntekijänä. Yksinäisyyden kokemus voi syntyä tilanteissa, joissa toiset ovat jo löytäneet paikkansa: kahvipöydissä vitsaillaan tutuin viittauksin, ryhmächateissa jaetaan meemejä, joiden merkitystä uusi ei vielä ymmärrä, ja keskustelut siirtyvät nopeasti yhteisiin muistoihin, joita nuori ei jaa.

Nuori työntekijä voi hymyillä palavereissa ja hoitaa tehtävänsä moitteetta, mutta silti kokea jäävänsä ulkopuolelle yhteisön arkisesta elämästä – niistä hetkistä, joissa syntyy aito tunne yhteenkuuluvuudesta. Usein yksinäisyyden tunne ei johdu työtehtävistä itsestään, vaan siitä, että työn rinnalla ei ole riittävästi tilaa esimerkiksi tutustua kollegoihin. Voi olla vaikea tietää, missä kohtaa voisi sanoa: minä en vielä tunne teitä, mutta haluaisin kuulua joukkoon.

Olemme Work to Belong -ohjelmassa järjestäneet eri yritysten nuorille työntekijöille kehittämistyöpajoja, joiden osana nuoret ovat paitsi sanoittaneet ajatuksiaan työyksinäisyydestä myös tuottaneet erilaisia konkreettisia ratkaisuja taklata työyksinäisyyttä. Nostamme niitä esiin tässä kirjoituksessamme.

Yksinäisyys työpaikalla on hiljainen mutta todellinen ilmiö – usein näkymätön juuri silloin, kun sen pitäisi tulla näkyväksi.

Yksi nuoria työelämään siirtymisessä motivoiva tekijä on halu päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Usein kuitenkin ajatellaan, ettei työpaikka ole ystävien löytämistä varten; töihin tullaan tekemään työtä, ei hakemaan sosiaalista hyväksyntää. Johonkin kuulumisen tunne ei kuitenkaan ole kepeä toive, vaan psykologinen tarve. Me kaikki tarvitsemme kokemusta siitä, että olemme osa jotain itseämme suurempaa. Työyhteisössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä on lupa olla mukana, vaikuttaa, tulla nähdyksi, tulla kuulluksi – ja tulla myös tuetuksi silloin, kun on vaikeaa.

Tutkimukset osoittavat, että vahva kuulumisen tunne työssä lisää sitoutumista, vähentää uupumusta ja parantaa työhyvinvointia. Nuoret eivät kaipaa kevyttä höpinää tai päälle liimattua yhteishenkeä. He kaipaavat aitoa läsnäoloa, kuuntelua ja paikkaa, jossa heidän panoksensa nähdään ja jossa he voivat olla omia itsejään – myös keskeneräisinä.

Moni nuori on tottunut koulumaailman selkeään sosiaaliseen rakenteeseen, jossa luokat ja ryhmät tuovat arkeen yhteisöllisyyttä. Työelämästä tällainen rakenne usein kuitenkin puuttuu. Nuoren on itse löydettävä roolinsa – ja mikä vielä vaikeampaa, paikkansa ihmisten joukossa. Tämä ei tapahdu automaattisesti, vaikka työnkuva olisi selkeä ja esihenkilökohtaiset palaverit säännöllisiä. Yhteisöllisyyden syntymistä ei voi pakottaa, mutta sitä voi tukea.

Kun joku kutsuu mukaan lounaalle, muistaa kysyä viikonlopun kuulumisia tai antaa kiitosta ääneen, syntyy tunne: minä kuulun tähän. Pienet teot voivat murtaa yksinäisyyden muuria. On tärkeää, että työpaikalla on tilaa muullekin kuin työlle – inhimilliselle vuorovaikutukselle, huumorille ja hiljaiselle rinnalla olemiselle.

Työyhteisöissä tarvitaan tilaa keskustella avoimesti kuulumisesta ja yksinäisyydestä – ilman häpeää tai pelkoa leimautumisesta. On arvokasta, että myös kokeneemmat työntekijät pysähtyvät kysymään: Miltä tuntui tulla uutena tähän yhteisöön? Kuka sinut silloin huomasi? Milloin tunsit ensimmäistä kertaa, että olet osa porukkaa?

Voisimmeko tietoisesti rakentaa kulttuuria, jossa jokainen uusi työntekijä toivotetaan henkilökohtaisesti tervetulleeksi? Voisimmeko suunnitella arjen rutiineja niin, että ne sisältävät tilaisuuksia kohtaamiseen – eivät vain raportointiin ja tehokkuuteen? Meidän jokaisen vastuulla on kysyä itseltämme: Onko tiimissämme joku, joka jää näkymättömäksi? Onko arjessamme tilaa keskeneräisyydelle, kysymyksille, hiljaisuudellekin? Ja miten voisimme yhdessä rakentaa tilan, jossa yksinäisyys saa väistyä ja kuulumisen kokemus kasvaa?

Kuulumisen kaipuu ei ole heikkoutta. Se on voimaa, joka kertoo siitä, että ihminen haluaa kasvaa yhdessä toisten kanssa – ei yksin muiden rinnalla.

Nuoret haluavat kuulua työyhteisöönsä – eivät siksi, että se olisi itsestäänselvyys, vaan koska he tietävät, miltä tuntuu, kun yhteenkuuluvuuden tunnetta ei ole. Työyhteisön tärkein lahja ei ole täydellisyys, vaan se, että kukaan ei jää yksin.

Kirjoittajat