Paluu koulun penkille (teki minusta paremman opettajan)

Olen työskennellyt organisaatioviestinnän parissa yli viisitoista vuotta ja toiminut viimeiset viisi vuotta viestinnän lehtorina Hämeen ammattikorkeakoulussa. Kun aloitin opettajana, tehtävään haettiin viestinnän asiantuntijaa, ei perinteistä opettajaa. En olisi uskaltanut hakea nimenomaisesti viestinnän lehtorin pestiä, sillä puolen vuoden ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot eivät olleet saaneet minua tuntemaan itseäni opettajaksi. Viestinnällisiin vahvuuksiini sen sijaan luotin.

Sittemmin opettajuuteni on vahvistunut, mutta en koe olevani viestinnän osaamisen ytimessä, vaikka viestintä on luonnollinen osa päivittäistä tekemistäni opiskelijoiden parissa. Vuosien varrella olen huomannut miettiväni yhä useammin sitä, onko oma substanssiosaamiseni ajan tasalla ja pystynkö tarjoamaan opiskelijoilleni varmasti tuoreinta tietoa viestinnästä työelämässä. Siksi koin tarpeelliseksi päivittää osaamistani.

Tämä kirjoitus on suunnattu viestinnän ja muiden alojen ammattikorkeakouluopettajille, jotka pohtivat omaa asiantuntijuuttaan ja opetuksensa toimivuutta eri toteutusmuodoissa. Kuvaan, mitä opin palatessani itse oppijan rooliin ja miten pienet pedagogiset ja viestinnälliset valinnat vaikuttavat ratkaisevasti oppimiskokemukseen lähi‑, verkko‑ ja hybridiopetuksessa.

Jatkokoulutuksen valinta

Täsmällisen täydennyskoulutuksen löytäminen on vaikeaa. Tarjolla on paljon yleisiä perustason koulutuksia – joissa voisin toimia itse kouluttajana – tai kokonaisia yliopistotutkintoja – joita ei ole mahdollista mahduttaa opettajantyön arkeen. Tarjolla on yllättävän vähän koulutuskokonaisuuksia, jotka todella puhuttelevat kokenutta viestijää, mutta huomioisivat opettajanäkökulman ja olisivat kustannuksiltaan kohtuullisia.

Valintani kohdistui viestinnän ammattilaisille suunnattuun strategisen viestinnän koulutuskokonaisuuteen, joka koostui viidestä teemasta: Strateginen viestintä ja luottamus, Mittaaminen ja vaikuttavuus, Kriisiviestintä ja ennakointityö, Sidosryhmäviestintä sekä Sisäinen viestintä murroksessa. ProComin järjestämän koulutuskokonaisuuden kouluttajina toimivat kokeneet ja alalla tunnetut viestinnän ammattilaiset.  

Opettajasta oppijaksi

Strategisen viestinnän koulutuskokonaisuus auttoi päivittämään omaa substanssiosaamistani ja jäsentämään viestintää selkeämmin strategisena ja vaikuttavana toimintona organisaatioissa. Koulutus tarjosi ajankohtaista ymmärrystä viestinnän roolista johtamisen, muutoksen ja luottamuksen tukena sekä konkreettisia malleja vaikuttavuuden mittaamiseen ja kriisien ennakointiin. Parasta koulutuksessa oli kuitenkin se, että se antoi mahdollisuuden palata oppijan rooliin, ajattelemaan viestintää osana oppimiskokemusta ja tarkastelemaan omaa ammatillista identiteettiäni.

Koulutukseen kuuluvaa oppimispäiväkirjaa kirjoittaessani huomasin, että suurimmat oivallukseni eivät liittyneet viestinnällisiin opetussisältöihin, vaan tapaan, jolla koulutus oli rakennettu. Erityisesti etäosallistujan näkökulmasta pienetkin pedagogiset ratkaisut vaikuttavat valtavasti kokemukseen. Opettajan katsekontakti kameraan, verkko-osallistujien tietoinen kohtaaminen ja tunne siitä, että myös verkossa olevat osallistujat huomioidaan aidosti, loivat kokemuksen osallisuudesta hybriditoteutuksessa ja tekivät etäosallistumisesta tasavertaisen vaihtoehdon lähiopetuksen rinnalle. Valitettavasti tämä toteutui vain osassa opiskelupäivistä.

Kokemus herätti minut arvioimaan kriittisesti koulutusten teknisiä ratkaisuja. Jos osallistujille tarjotaan tasaveroista mahdollisuutta osallistua joko paikan päällä tai etänä, teknologian on tuettava oppimista aidosti. Mikitysten on oltava kunnossa, pelkkä tilakamera ei riitä, vaan puhujaan kohdistuva kamera on välttämätön. Verkko-osallistujille olisi myös tärkeää varata oma moderaattori, jotta kouluttaja saa keskittyä opettamiseen ja moderaattori huolehtii verkkotyökalujen toimivuudesta. Nämä eivät ole teknisiä yksityiskohtia, vaan pedagogisia ja viestinnällisiä valintoja, jotka vaikuttavat suoraan oppimiskokemukseen.

Koulutuspäivien aikana kiinnitin huomiota myös siihen, miten oppimista tuettiin sisällöllisesti. Riittävän vaihtelevat tehtävät pitivät kokonaisuuden mielenkiintoisena ja auttoivat jaksamaan pitkien koulutuspäivien aikana. Tarinallisuus osoittautui erityisen toimivaksi keinoksi jäsentää monimutkaisiakin teemoja ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi. Pelkkä luennointi ei jää välttämättä mieleen, mutta hyvin rakennettu tarina, käytännönläheiset harjoitukset ja tosielämän kokemukset auttavat ymmärtämään ja muistamaan asioita.

Koulutuksen aikana huomasin konkreettisesti, kuinka haastavaa niin sanottu ”flipped learning” eli käänteinen opetus voi olla käytännössä. Käänteisellä opetuksella tarkoitetaan opetusmuotoa, jossa opiskelijat perehtyvät itsenäisesti aiheeseen ennen kyseistä opetuskertaa (ks. esim. Tieteen termipankki, n.d.). Ajatus on pedagogisesti perusteltu, mutta jos ennakkotyöt tai itsenäinen perehtyminen eivät ole tiedossa riittävän ajoissa etukäteen, ihmisillä ei yksinkertaisesti ole aikaa valmistautua, jolloin opettajan suunnittelema keskustelu korvautuukin aiheen perusopetuksella. Tämä on tärkeä muistutus myös omassa opetustyössäni: opiskelun ja oppimisen vaatimukset on sanallistettava riittävän ajoissa. Selkeät oppimisympäristöt ovat myös oleellisia, sillä pelkät yksittäiset sähköpostit hukkuvat muuhun sähköpostitulvaan, ja mikäli opiskelijalla ei ole mitään riittävän perusteltua syytä piipahtaa oppimisalustalla, ei siellä tule vierailtua.

Yksi konkreettisista havainnoistani liittyi myös esitysmateriaaleihin. Kalvojen tehtävä ei ole toimia muistiinpanoina tai luentomonisteina, vaan tukea puhetta. Itse sorrun tähän aivan liian usein, kun haluan auttaa omia opiskelijoitani ja laadin opetusmateriaalini muistiinpanojen korvikkeiksi. Liian täyteen ahdetut diat kuitenkin kuormittavat ja voivat saada opiskelijan ajatukset harhailemaan. Koulutuspäivien lopussa tehdyt yhteiset sanalliset palautekierrokset ja yhteiset yhteenvedot sen sijaan auttoivat kokoamaan takaisin yhteen levälleen lennähtäneet ajatukseni ja ankkuroimaan koulutuksen keskeiset opit mieleen. Nämä hetket pakottivat hyvällä tavalla oman oppimisen reflektointiin.

Viestinnän ammattilainen vai ammattipedagogi?

Sain strategisen viestinnän koulutuskokonaisuudesta hyviä eväitä ja työelämälähtöistä sisältöä opetukseeni. Merkittävin oppi ei kuitenkaan ollut yksittäinen uusi malli tai työkalu, vaan vahvistunut ymmärrys omasta tuplaroolistani viestinnän asiantuntijana ja opettajana. En ole pelkkä opettaja tai pelkkä viestinnän ammattilainen, vaan minun on tärkeää osata yhdistää nämä kaksi. Oppijan rooliin palaaminen teki näkyväksi sen, kuinka helposti opettajana huomio kiinnittyy sisältöihin, vaikka todellinen oppimiskokemus rakentuu aidosta kohtaamisesta ja opetuksen viestinnällisistä ratkaisuista. Tämä antoi mahdollisuuden lähteä uusin silmin ja ajatuksin suunnittelemaan ensi vuoden opetussisältöjä, joissa toivottavasti nivoutuvat yhteen aidot vuorovaikutustilanteet, strategisen viestinnän tuoreet tuulahdukset ja laadukas korkeakoulupedagogiikka.

Kirjoittajat