Poliittiset puheet ja teot nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä

Poliittisessa puheessa nuoret kuvataan usein joko suojelua tarvitsevina uhreina tai yhteiskunnallista huolta aiheuttavana uhkana (Karjalainen & Katainen, 2022). Nuoret esitetään tulevaisuuden voimavarana, mutta samaan aikaan heihin liitetään moraalipaniikin sävyttämiä huolen ja pelon diskursseja (Määttä ym., 2024). Harrikarin (2008) mukaan tämä asetelma kytkeytyy 1990-luvun murrokseen, jossa hyvinvointivaltiollinen nuoruus alkoi väistyä riskinuoruuden tieltä, ja nuori alettiin nähdä potentiaalisena uhkana yhteiskunnalliselle järjestykselle (Harrikari, 2008). Tässä tekstissä tarkastellaan yhtäältä sitä, miten nuorten syrjäytymisestä puhuttiin eduskunnassa pidetyissä poliittissa puheissa 2010-luvulla ja toisaalta sitä, miten 2020-luvlla tehty politiikka vastaa poliitikkojen aikaisempia puheita.  

Vaalipuheissa syrjäytyminen määrittyy ensisijaisesti koulutus-, työllisyys- ja palvelujärjestelmään kytkeytyväksi ongelmaksi (Karjalainen & Katainen, 2022). Käsite limittyy vahvasti huolen tematiikkaan, ja 1990-luvulta lähtien on puhuttu erityisesti “syrjäytymisvaarassa olevista nuorista” osana laajempaa riskipuhetta. Politiikassa syrjäytymistä käytetään joustavana ja monimerkityksisenä käsitteenä, joka voi puhujasta riippuen viitata esimerkiksi joko nuorten työttömyyteen, koulupudokkuuteen tai arvojen rapautumiseen. (Määttä ym., 2024)

Tällaisella syrjäytymispuheella voi olla myös ei-toivottuja seurauksia. Nivala ja Ryynänen (2019, s. 173) huomauttavat, että kun koulutuksen tai työn ulkopuolella oleva yksilö nähdään automaattisesti syrjäytyneenä tai syrjäytymistä kohti kulkevana, jäävät elämän sosiaaliset, kulttuuriset ja poliittiset ulottuvuudet helposti näkymättömiin. Henkilön oman kokemuksen ulkopuolelta syrjäytyneeksi määritelty henkilö ei välttämättä itse koe itseään syrjäytyneeksi (Nivala & Ryynänen, 2019, s. 172). Syrjäytymistä koskeva keskustelu ei myöskään tunnista sitä, että vetäytyminen keskiluokkaisesta ja palkkatyöhön perustuvasta järjestelmästä voi syrjäytymisen sijaan olla harkittu valinta ja aktiivisen toimijuuden osoitus (Kallio, 2023, s. 115).

Essi Laineen (2026) opinnäytetyön mukaan poliittisten puheiden hallinnan retoriikka painottaa samanaikaisesti sekä yksilöllistä ohjausta että velvoittamista. Eduskuntapuheissa korostettiin tarvetta “löytää jokainen nuori” esimerkiksi etsivän nuorisotyön ja henkilökohtaisen tuen avulla, mutta toisaalta vaadittiin aktivointia jopa pakon keinoin: “nuori töihin tai kouluun, vaikka pakolla”. Kannustimet ja sanktiot näyttäytyvät puheessa rinnakkaisina ja käyttökelpoisina keinoina, ja esiin nostettiin muun muassa tukien ehdollistaminen ja koulupakon laajentaminen nuorten ohjaamisen välineinä (Laine, 2026).

Miten nuorten syrjäytymisen syntymekanismeja kuvattiin eduskunnassa 2010-luvulla

Essi Laine tarkasteli opinnäytetyössään ”Me tarkastusvaliokunnassa olemme käsitelleet nuorten syrjäytymistä pitkään ja hartaasti”: nuoret ja syrjäytyminen poliittisissa puheissa (2026), miten nuorten syrjäytymisestä puhuttiin eduskunnan täysistunnoissa kahden vaalikauden (2011–2019) aikana. Opinnäytetyö tarjoaa näkökulman siihen, miten poliittista valtaa käyttävät päätöksentekijät jäsentävät nuoruutta ja syrjäytymistä sekä millaisia merkityksiä ja tulkintoja näihin liitetään. Seuraavassa tarkastellaan niitä asioita, jotka kansanedustajien eduskunnassa pitämien puheenvuorojen mukaan ovat syitä syrjäytymisen taustalla.

Opinnäytetyössä selvisi, että taloudelliset tekijät ovat keskeinen osa syrjäytymisen selityksiä eduskunnassa käytetyissä puheenvuoroissa. Erityisesti lapsiperheköyhyys esitetään toistuvasti syrjäytymistä aiheuttavana tekijänä kouluttamattomuuden ja työttömyyden ohella. Köyhyyteen liitetään myös mahdollisuuksien puute osallistua harrastuksiin ja harrastusten ulkopuolelle jääminen nähdään poliittisissa puheissa sosiaalista syrjäytymistä vahvistavana tekijänä.  Syrjäytyminen esitetään myös ylisukupolvisena ilmiönä. Lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristön sekä elinolojen katsotaan vaikuttavan merkittävästi syrjäytymiskehitykseen, ja syrjäytymisen todetaan periytyvän sukupolvelta toiselle. (Laine, 2026, ss. 18–19)

Nuorten syrjäytymisen keskeiset syyt kytketään poliittista valtaa käyttävien puheenvuoroissa usein koulutuspolkujen häiriöihin ja poikkeamiin niin sanotusta normaalista opintojen etenemisestä. Kiusaaminen, oppimisvaikeudet, peruskoulun jälkeisen opiskelupaikan puuttuminen ja opintojen keskeytyminen esitetään tekijöinä, jotka altistavat nuoren syrjäytymiselle. Koulutuksen ohella työttömyys nousee poliittisissa puheissa keskeiseksi syrjäytymisen syntyä selittäväksi tekijäksi. Nuorten työttömyys yhdistetään usein koulutuksen puutteeseen, ja sen katsotaan lisäävän passiivisuutta sekä vähentävän aktiivista osallistumista arjen toimintoihin. Merkittäväksi syrjäytymisen taustatekijäksi nimetäänkin nuorten putoaminen koulutuksen, työn ja palvelujärjestelmän väliin. Erityisen riskialttiina nähdään siirtymävaiheet, joissa nuori keskeyttää tai päättää koulutuksen tai jää työllistämistoimenpiteiden ulkopuolelle. (Laine, 2026, ss. 18–19)

Yksilöllisistä tekijöistä syrjäytymisen taustalle liitetään usein mielenterveysongelmat ja sairaudet sekä yksinäisyys. Lisäksi velkaantuminen mainitaan syrjäytymistä synnyttävänä tekijänä, joka voi syventää nuoren taloudellista ja sosiaalista haavoittuvuutta. Myös päihteiden käytöllä kerrotaan olevan oma osuutensa syrjäytymisen synnyssä. Päihteiden käyttö kytkeytyy puheissa usein muihin syrjäytymistä vahvistaviin tekijöihin, kuten toimettomuuteen ja elämänhallinnan heikkenemiseen. (Laine, 2026, ss. 18–19)

Osassa eduskunnassa pidettyjä puheenvuoroja syrjäytymisen syyt paikannetaan yksilöiden sijaan yhteiskuntaan itseensä. Syrjäytymisen kuvataan olevan seurausta yhteiskunnallisista ongelmista, käytännöistä ja kulloisestakin yhteiskunnallisesta tilanteesta. Myös 1990-luvun laman aikaiset säästötoimet mainitaan nuorten syrjäytymisen taustasyinä. Syrjäytymisen syntyyn liitetään myös nuoren valinta vetäytyä kotiin. Koti näyttäytyy puheissa paikkana, johon nuori jää, ja tämän valinnan katsotaan johtavan irtautumiseen yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja siten syrjäytymiseen. (Laine, 2026, ss. 18–19)

On harvinaisempaa, että poliittisissa puheissa tuotaisiin esiin myös nuorten omia näkemyksiä syrjäytymisen taustalla vaikuttavista tekijöistä.  Poliittisissa puheissa esitettyjen nuorten omien näkemysten mukaan syrjäytymisen alku paikannetaan ennen kaikkea ystävien puutteeseen ja ulkopuolisuuteen erilaisista sosiaalisista ja yhteisöllisistä toiminnoista. Nuorten tulkinta usein poikkeaakin kansanedustajien esittämistä selityksistä, joissa painopiste on koulutuksessa, työmarkkina-asemassa ja palvelujärjestelmässä. (Laine, 2026, ss. 18–19)

Miten poliittiset teot 2020-luvulla vastaavat puheita 2010-luvulla: esimerkkinä lapsiperheköyhyys

Opinnäytetyön tarjoamaa taustaa vasten seuraavaksi tarkastelemme Petteri Orpon hallituksen (Valtioneuvosto, 2026) harjoittamaa politiikkaa suhteessa vaalikausien 2011–2019 aikana eduskunnassa pidettyihin puheisiin nuorten syrjäytymistä koskien. Tarkoituksena on siis tarkastella 2010-luvun poliittisten puheiden ja Orpon hallituksen konkreettisen politiikanteon välistä jännitettä ja mahdollista ristiriitaa. Tarkastelu rajataan lapsiperheköyhyyteen, sillä se tunnistettiin 2010-luvun puheissa keskeisenä syrjäytymisen riskitekijänä ja poliitikkojen puheissa nuorten syrjäytyminen nähtiin vahvasti taloudellisena ja sosiaalisena ongelmana sekä koulutus- ja työmarkkinoille kiinnittymisen haasteena (Laine, 2026).  Orpon hallituksen politiikkaa arvioidaan tästä näkökulmasta tarkastelemalla, miten lapsiperheköyhyyttä lisäävät poliittiset päätökset suhteutuvat aiemmassa poliittisessa puheessa esitettyihin huolen ja ehkäisyn tavoitteisiin sekä siihen, minkälaisia vaikutuksia lapsiperheköyhyydellä todellisuudessa on.

Poliittisten päätöksentekijöiden 2010-luvun poliittisissa puheissa esittämä huoli köyhyyden vaikutuksista myöhempiin elämänvaiheisiin on perusteltu. Lapsena koettu köyhyys on myös niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin tutkimuksessa yhdistetty keskeiseksi riskiksi myöhemmissä elämänvaiheissa koettuun työttömyyteen, mielenterveyden haasteisiin, heikkoon koulumenestykseen ja ylivelkaantumiseen (Lallukka ym., 2019; Bask ym., 2021; Ristikari ym., 2018; Hiilamo ym., 2021). Lapsena koettu köyhyys on myös ylisukupolvista, eli se voi helposti periytyä vanhemmalta sukupolvelta nuoremmalle. Köyhyyden ylisukupolvisuuteen vaikuttaa esimerkiksi köyhyyden lisäämä stressi perheissä, vanhempien heikommat mahdollisuudet panostaa taloudellisesti lasten tulevaisuuteen ja lasten heikompi usko myönteiseen tulevaisuuteen (Paananen ym., 2021; Bucelli & McKnight, 2024).

Suomessa pienituloisissa perheissä asui 120 000 lasta vuonna 2023 (Itla, 2026). Sosiaali- ja terveysministeriön arvioiden mukaan Orpon hallituksen tekemien poliittisten päätösten seurauksena lapsiperheköyhyydessä elävien lasten määrä lisääntyy 31 000 lapsella (STM, 2025; Paukkeri, 2025). Tehtyjen heikennysten seurauksena lapsiperheköyhyydessä elävien lasten määrä kasvaa siis näiden arvioiden mukaan yli 150 000 lapseen hallituskauden aikana.

Kansanedustajien 2010-luvulla pitämien puheiden perusteella myös se, että nuorilla ei ole mahdollisuutta osallistua harrastuksiin, koulussa koettu kiusaaminen ja haasteet oppimisessa vaikuttavat nuorten syrjäytymiseen (Laine, 2026). Sama ilmiö on tunnistettu myös tutkimuksissa ja selvityksissä, ja lapsiperheköyhyys vaikuttaa myös näihin. Pelastakaa lasten (2025) toteuttaman Lapsen ääni 2025 -kyselyn tulosten mukaan heikosti toimeentulevien perheiden lapsilla oli huomattavasti hyvin toimeentulevia lapsia heikommat mahdollisuudet osallistua harrastustoimintaan ja yhteiseen tekemiseen kavereiden kanssa. Heikosti toimeen tulevien perheiden lasten myönteinen tulevaisuudenusko oli myös merkittävästi hyvin toimeentulevien perheiden lapsia heikompaa (Pelastakaa lapset, 2025). Pienituloisissa perheissä asuvat lapset tulevat myös paremmin toimeentulevia useammin kiusatuksi koulussa, ja tutkimus onkin osoittanut, että lapsen todennäköisyys tulla kiusatuksi kasvaa sen mukaan, mitä heikompi perheen tulotaso on (Sarvimäki ym., 2024).

Eduskunnassa 2010-luvulla pidetyissä puheissa korostettiin myös kouluttautumista ja työllistymistä keskeisenä syrjäytymistä ehkäisevänä tekijänä, ja koulutuksen ja työllisyyden välistä siirtymävaihetta pidettiin kriittisenä (Laine, 2026). Tutkimus vahvistaa myös tämän huomion. Perheen sosioekonominen tilanne vaikuttaakin entistä enemmän siihen, minkälaiset mahdollisuudet lapsella on kouluttautua. Perheen paremman sosioekonomisen aseman ja parempien resurssien on nähty vaikuttavan myönteisesti esimerkiksi matematiikan ja lukutaidon oppimistuloksiin (Rautopuro & Ouakrim-Soivio, 2026). Sosioekonominen asema vaikuttaa myös koulutukseen hakeutumiseen. Esimerkiksi korkeakoulutetusta perhetaustasta tulevat oppilaat suuntautuvat yliopistoon useammin kuin erinomaisesti PISA-tuloksissa menestyneet matalasti koulutettujen vanhempien lapset (Lakka, 2024). Köyhistä lähtökohdista ponnistavien nuorten perheet pystyvät tukemaan heitä paremmin toimeentulevia perheitä vähemmän, jos nuori kohtaa vastoinkäymisiä esimerkiksi kouluttautumisen ja työelämään siirtymisen kanssa (Järvinen, 2020).

Kansanedustajat itse pitivät 2010-luvulla syrjäytymisen kannalta ongelmallisena, jos nuori jää kotiin ja kansanedustajien esiin tuomat nuorten omat näkemykset taas korostivat sosiaalisen elämän ja kaverisuhteiden ulkopuolelle jäämistä riskinä syrjäytymiselle (Laine, 2026). Lasten kokeman köyhyyden lisäksi myös nuoruudessa koettu köyhyys lisääntyy Suomessa. Nuorisoala arvioi Petteri Orpon hallituksen sosiaaliturvaleikkausten vaikuttavan erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Tehdyt leikkaukset esimerkiksi asumisen tukiin, työttömyysturvaan, tukien suojaosuuksiin ja toimeentulotukeen vaikeuttavat nuorten taloudellista asemaa. (Nuorisoala, 2025) Isolla joukolla lapsia ja nuoria ei ole taloudellista mahdollisuutta päästä osaksi sosiaalista elämää ja kaverisuhteita, vaan he ovat ainakin osittain pakotettuja jäämään kaiken sellaisen toiminnan ulkopuolelle, joka maksaa.

Miten poliittinen puhe muuttuu toiminnaksi?

Kansanedustajien puheet 2010-luvulla osoittivat, että eduskunnassa on kokonaisuudessaan ollut vähintään kohtuullinen ymmärrys syrjäytymisen taustalla olevista syistä. Puheissa syrjäytymiseen puuttumista pidettiin ensiarvoisen tärkeänä (Laine, 2026). Käytännön politiikanteon tasolla 2020-luvulla Petteri Orpon hallituksen tekemät päätökset eivät kuitenkaan heijastele ymmärrystä leikkausten pidemmän aikavälin seurauksista. Lapsiperheköyhyyden lisääminen on tästä konkreettinen esimerkki.

Päätöksenteon perusteita, kuten valtion heikkoa taloudellista tilaa, voidaan jossain määrin pitää ymmärrettävinä. Mikään peruste ei kuitenkaan muuta sitä, että Orpon hallituksen tekemät päätökset johtavat ennusteiden mukaan siihen, että jo ennestään suuri lapsiperheköyhyydessä elävien lasten määrä kasvaa merkittävästi. Lapsiperheköyhyyden kielteisten ja kumulatiivisten seurausten valossa on aiheellista kysyä, tuottavatko tehdyt päätökset pitkällä aikavälillä tavoiteltuja myönteisiä vaikutuksia vai johtavatko ne inhimillisen kärsimyksen ohella myös taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien syvenemiseen.

Samaan aikaan kun lapsiperheköyhyydessä elävien lasten määrä kasvaa, myös juuri näille lapsille ja perheille suunnattuja tukiverkkoja supistetaan. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista on leikattu hallituskauden loppuun mennessä lähes puolet ja nuorisoalan järjestöjen avustuksista kolmannes (Soste, 2026). Hyvinvointialueilla säästöjä on haettu erityisesti ehkäisevistä ja varhaisen vaiheen palveluista sekä korottamalla asiakasmaksuja (Paukkeri, 2026). Hallitus on käynnistänyt myös joitakin korjaavia toimenpiteitä, kuten alle 23-vuotiaiden terapiatakuun, opintosetelikokeilun sekä nuorisotyöttömyyteen liittyvän pilotin ja muita määräaikaisia hankkeita (Nuorisoala, 2026). Nämä toimet ovat kuitenkin luonteeltaan rajattuja ja osin tilapäisiä suhteessa leikkausten laajuuteen ja pitkäkestoisuuteen

Pienituloisten perheiden lasten usko ja mahdollisuudet saavuttaa toivotunlainen tulevaisuus on muita lapsia heikompaa. Poliittisilta päätöksentekijöiltä tarvitaan konkreettisia toimia lasten, nuorten ja perheiden ahdingon helpottamiseksi ja mahdollisuuksien lisäämiseksi. 2010-luvun poliittisissa puheissa oli oikeasuuntaista ymmärrystä pahoinvoinnin taustalla olevista syistä. Nyt se on muutettava 2020-luvun teoiksi.

Kirjoittajat