Kesätöissä tutkimusyksikössä

HAMKin Edu -tutkimusyksikössä oli kesän aikana useita innokkaita nuoria kesätöissä. Lukiolainen Unna Timonen kertoo kokemuksistaan HAMKissa hankkeiden parissa.
Olin Hämeen ammattikorkeakoulussa kesäharjoittelijana ja osana harjoittelua pääsin tutustumaan BLUE HOUSES hankkeeseen. BLUE HOUSES -projektin tavoitteena on kehittää tukea autismikirjon vanhemmille sekä heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Projekti tarkastelee neljää keskeistä kysymystä: millaista tukea autismikirjon vanhemmat tarvitsevat, millaisia haasteita he kohtaavat arjessaan, millaista osaamista ammattilaiset tarvitsevat heidän tukemiseensa sekä miten palveluita voitaisiin kehittää paremmin perheiden tarpeisiin. Projekti on lisännyt omaa ymmärrystäni siitä, kuinka erilaisia tarpeita perheillä voi olla ja miten vähän resursseja on saatavilla autismikirjon vanhemmille.
Tutkimusta tehtiin keräämällä tietoa fokusryhmähaastatteluilla neljässä eri projektiin osallistuvassa maassa, eli Kyproksella, Puolassa, Portugalissa ja Espanjassa. Keskusteluihin osallistui sekä autismikirjon vanhempia, että ammattilaisia jotka työskentelevät heidän kanssaan. Heidän kokemuksia sekä näkemyksiä analysoitiin projektin tuotosten pohjaksi. Fokusryhmät muodostettiin niin, että niissä oli mahdollisimman hyvin eri näkökulmia edustavia osallistujia. Jokaisessa maassa järjestettiin yksi fokusryhmä autismikirjon vanhemmille ja yksi heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Keskustelut seurasivat ennalta laadittua ohjeistusta, eli niissä oli etukäteen laaditut teemat ja kysymykset. Osallistujilla oli kuitenkin myös mahdollisuus tuoda esiin omia kokemuksiaan vapaasti. Tällä saatiin esiin sekä arjen käytännön haasteita että niitä asioita, jotka toimivat hyvin.
Eri maissa nousi esiin paljon samoja asioita. Näitä olivat arjen kuormitus, palveluiden vaikea saavutettavuus ja tarve selkeälle tuelle, eli tuelle, joka on helposti ymmärrettävää, käytännönläheistä ja vanhempien arkea aidosti helpottavaa. Eroja oli lähinnä siinä, kuinka paljon tukea oli saatavilla ja miten hyvin autismikirjon vanhempien tarpeet tunnistettiin palveluissa.
Uusia oppeja ja näkökulmia
Erityisesti minua kiinnostivat projektin tulokset, joiden mukaan autismikirjon vanhemmat kohtaavat arjessaan monia käytännön haasteita, kuten aistikuormitusta, byrokratiaa ja vaikeuksia palveluiden saamisessa. Samalla raportissa tuotiin selkeästi esiin myös se, että autismikirjon vanhemmilla on paljon vahvuuksia, kuten kyky luoda selkeitä rutiineja, vahva sitoutuminen lastensa hyvinvointiin sekä syvällinen ymmärrys lasten tarpeista. Erityisesti minua kosketti ja harmitti, kuinka vanhemmat saattavat pelätä huoltajuuden menettämistä sen takia, etteivät he saa oikeanlaisia hallintakeinoja ongelmiin.
Projektiin tutustumisen myötä olen ymmärtänyt kuinka tärkeää on, että palvelut ja tuki suunnitellaan erilaiset tarpeet huomioiden. Olen myös saanut paremman käsityksen siitä, kuinka erilaiset haasteet joita autismikirjon vanhemmat kohtaavat eivät usein johdu yksilöstä itse, vaan siitä että, yhteiskunta ja palvelut eivät aina vastaa heidän tarpeistaan.
Kesätyöntekijän näkökulmasta projekti on näyttänyt, kuinka tärkeää on kuunnella ihmisten omia kokemuksia palveluiden kehittämisessä. Mielestäni tällainen tutkimus auttaa tunnistamaan paremmin niitä ongelmia, joita ei välttämättä muuten huomattaisi. Se voi pitkässä juoksussa edistää tasavertaisempia palveluita ja parempaa tukea perheille.
BLUE HOUSES
BLUE HOUSES on Euroopan unionin osarahoittama kansainvälinen 3-vuotinen hanke, jossa eurooppalaiset toimijat kehittävät käytännöllisiä tapoja tukea autistisia vanhempia ja neurodivergenttejä perheitä koulutuksen, ohjauksen ja jaetun osaamisen kautta.
BLUE HOUSES toteutetaan eurooppalaisena yhteistyönä Espanjassa, Suomessa, Portugalissa, Puolassa, Belgiassa ja Kyproksella. Kehittämistyö, pilotointi ja tietoisuutta lisäävät toimet toteutetaan näissä maissa tiiviissä yhteistyössä, ja tavoitteena on, että syntyneet ratkaisut ovat hyödynnettävissä laajasti myös hankekumppanimaiden ulkopuolella



