Turvallisuustietoinen ohjaus tarjoaa näkökulmia epävarmuuden aikaan

Epävarmuuden ja turvattomuuden kokemukset ovat viime vuosina lisääntyneet ja tulleet näkyvämmäksi osaksi yksilöiden arkea ja tulevaisuussuhdetta. Turvallisuudella viittaamme tässä yhteydessä laaja-alaiseen ilmiöön, joka kattaa psykologiset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ulottuvuudet yksilön kokemuksessa. Tässä ajassa turvallisuuskysymykset kietoutuvat yhä tiiviimmin myös toimijuuteen ja urasuunnitteluun. Turvallisuuteen liittyvät seikat voivatkin tällöin nousta ammatilliseen suuntautumiseen ja merkityksellisyyden kokemukseen vaikuttaviksi tekijöiksi.   

Tässä artikkelissa hahmottelemme turvallisuustietoisen ohjauksen käsitettä. Lähestymistapamme rakentuu ajatukselle, että turvallisuustietoinen opinto- ja uraohjaus on moniulotteista ja se suuntaa huomion niihin ehtoihin, joiden varassa yksilön toimijuus voi rakentua ja jossa valintoja voi tehdä silloinkin, kun epävarmuus ei ole poikkeus, vaan osa toimintaympäristöä.

Tulevaisuususko epävarmuuden ajassa

Viime vuosien muutokset maailman tilanteessa ovat tehneet epävarmuudesta yhä näkyvämmän ja konkreettisemman osan arkea. Esimerkiksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Lähi-idän kärjistynyt tilanne, Euroopan turvallisuusympäristön kiristyminen, hybridiuhkien lisääntyminen, tekoälyn vaikutukset sekä toistuvat siviilikriisit – pandemioista energiaturvallisuuteen – ovat siirtäneet geopoliittisen epävarmuuden abstraktilta tasolta yksilöiden kokemusmaailmaan (Arthur, 2025; OECD, 2023). Sosiologisesta näkökulmasta turvallisuus on itsestään selvän taustaehdon sijaan jatkuvasti muuttuva kokemus (Giddens, 1991).

Erityisen voimakkaasti tämä kehitys heijastuu nuorten ja nuorten aikuisten tulevaisuussuhteeseen. Tuore kansallinen Nuorisobarometri 2025 osoittaa, että epävarmuus on nuorten kokemuksessa laajasti jaettu kokemus (Laine & Happonen, 2025). Jopa noin puolet nuorista suhtautuu pessimistisesti maailman tulevaisuuteen, ja vain noin 17 % optimistisesti. Samanaikaisesti noin 60 % nuorista kokee maailmanpoliittisen tilanteen aiheuttavan turvattomuutta (Laine & Happonen, 2025). Tulokset heijastavat laajempaa muutosta nuorten tulevaisuussuhteessa, jossa epävarmuus ei kohdistu vain yksittäisiin valintoihin vaan koko elämänkulun ennakoitavuuteen (Rekola & Tähkäpää, 2025).

Nuorten epävarmuus on luonteeltaan sekä kognitiivista että affektiivista: se ilmenee samanaikaisesti huolena, pelkona ja heikentyneenä tulevaisuususkon kokemuksena (Laine & Happonen, 2025; Rekola & Tähkäpää, 2025). Kuten psykologian kentällä on havaittu jo paljon aiemmin (ks. esim. Bandura, 1997; Nurmi, 2004), tällaiset kokemukset ovat yhteydessä toimijuuden heikkenemiseen ja vaikeuksiin tehdä tulevaisuutta koskevia valintoja.

Toisaalta Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) teettämä nuorten huolia ja opiskelu- ja uravalintoja kartoittava kyselytutkimus tuotti erisuuntaisia tuloksia. Kyselyyn vastasi yhteensä 600 iältään 16–25–vuotiasta nuorta eri puolilta Suomea. Keskeisimpiä kyselystä saatuja tuloksia on, että lähes 70 prosenttia nuorista piti erittäin tai melko tärkeänä sitä, että voi tulevaisuudessa vaikuttaa globaaleihin ja merkityksellisiin kysymyksiin.  Nuoret ovat siis kyselyn perusteella halukkaita   vaikuttamaan omalla työllään ja ratkaisuillaan suotuisampaan tulevaisuuteen. (Siljamäki & Helander, 2023)

Epävarmuus haastaa ohjaustyötä

Muuttunut maailmantilanne haastaa opinto- ja uraohjauksen ohjauksen vakiintuneita lähtökohtia. Perinteisesti opinto- ja uraohjaus on rakentunut oletukselle suhteellisen vakaasta toimintaympäristöstä, jossa yksilöä tuetaan tekemään punnittuja ja tietoisia valintoja sekä rakentamaan johdonmukaisia siirtymiä koulutuksen ja työelämän välillä (Savickas ym., 2009; Watts & Sultana, 2004). Kun ympäröivä maailma näyttäytyy ennakoimattomana ja jopa uhkaavana, valintojen rationaalinen jäsentäminen ei kuitenkaan yksin riitä (Bimrose & Hearne, 2012). Kognitiivisen psykologian ja ohjausteorian näkökulmista ennen päätöksentekoa tarvitaan kokemus siitä, että oman suunnan löytäminen ylipäätään on mahdollista – että maailma kantaa riittävästi, jotta siihen voi kiinnittyä (Bandura, 1997).

Nykyisessä maailmantilanteessa turvallisuuden käsite nousee keskeiseksi, mutta samalla uudella tavalla ymmärrettäväksi. Turvallisuus ei rajaudu fyysiseen koskemattomuuteen. Se rakentuu myös psykologisista, sosiaalisista ja rakenteellisista ulottuvuuksista: siitä, voiko yksilö kokea tilanteen ennakoitavaksi, luottaa toisiin ihmisiin ja instituutioihin sekä hahmottaa oman paikkansa muuttuvassa maailmassa Giddens, 1991). Geopoliittisen epävarmuuden lisääntyessä nämä turvallisuuden muodot kietoutuvat toisiinsa ja heijastuvat suoraan myös yksilön toimijuuteen ja tulevaisuuden suunnitteluun (Arthur, 2025; Nurmi, 2004).

Ohjauksen käytännöissä turvallisuus on kuitenkin usein jäänyt implisiittiseksi oletukseksi – taustatekijäksi, jota ei systemaattisesti tarkastella tai rakenneta (Bimrose & Hearne, 2012). Vaikka esimerkiksi traumainformoitu työote, jossa pyritään ottamaan huomioon traumoja kokeneiden erityistarpeet, on tuonut esiin turvallisuuden merkityksen yksilön kokemushistoriassa (Duodecim, n.d.), tämä näkökulma ei yksin riitä tilanteessa, jossa turvattomuus on myös rakenteellista, ajankohtaista ja yhteisesti jaettua. Tarvitaankin laajempi viitekehys, joka tunnistaa turvallisuuden keskeiseksi ohjauksen lähtökohdaksi kaikissa tilanteissa – myös silloin, kun epävarmuus kumpuaa maailmanpoliittisista kehityskuluista.

Uraohjaukseen keskittyneessä konferenssissa pitämässään keynote-esitelmässä, joka käsitteli globaalien jännitteiden vaikutusta uraohjaukseen, Arthur (2025) toi esiin, että globaalit jännitteet haastavat nykyistä ymmärrystämme opinto- ja uraohjauksesta, ja siksi sitä täytyy jäsentää uudella tavalla. Ohjauskäytännöt muotoutuvat vahvasti globaalien yhteiskunnallisten muutosten kontekstissa ja niiden vaikutuksen alaisina. Geopoliittiset konfliktit, turvallisuuskysymykset sekä rajojen avautuminen ja sulkeutuminen vaikuttavat ihmisten liikkuvuuteen, työmarkkinoiden rakenteisiin ja yksilöiden mahdollisuuksiin suunnitella koulutus- ja työuriaan. Tällaisessa tilanteessa ohjauksessa korostuu kysymys siitä, miten ihmisiä voidaan tukea paikallisesti globaalien muutosten ja epävarmuuksien keskellä. Samalla on tärkeää tarkastella kriittisesti, keiden tulevaisuuksia ohjauksen käytännöt ja rakenteet pyrkivät turvaamaan ja keiden tulevaisuudet jäävät alttiiksi näiden muutosten seurauksille.

Esitelmässään Arthur (2025) kysyykin, missä määrin vallitseva opinto- ja uraohjaus tukee yksilöiden sopeutumista olemassa oleviin rakenteisiin tai pyrkii haastamaan niitä. Toisinaan ohjauksen painopiste on yksilöiden tukemisessa niin, että he pystyvät toimimaan ja rakentamaan polkujaan vallitsevien koulutus- ja työmarkkinarakenteiden puitteissa. Toisaalta ohjauksessa voidaan myös tunnistaa ja tehdä näkyväksi rakenteellisia rajoitteita sekä tukea kriittistä keskustelua siitä, miten nämä rakenteet vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin. Käytännössä ohjaus sijoittuu usein näiden lähestymistapojen väliin ja yhdistää näin sekä järjestelmään sopeutumista tukevia että sitä tarkastelevia ja tarvittaessa haastavia näkökulmia. Sama kriittinen taustaoletus on tunnistettu myös social justice- ja green guidance -näkökulmissa, joissa ohjaus kytkeytyy yksilön ja yhteiskunnan välisten suhteiden tarkasteluun (Hooley ym., 2018, 2019; Plant, 2015, 2020; Sultana, 2018).

Turvallisuustietoisen ohjauksen hahmottelua

Turvallisuustietoinen ohjaus jäsentyy moniulotteisena viitekehyksenä, jossa tähän mennessä käsittelemämme tekijät, eli yksilön kokema epävarmuus, toimijuus, urasuuntautuminen ja merkityksellisyys kietoutuvat toisiinsa. Seuraavaksi hahmottelemme lähestymistapaamme neljän toisiaan täydentävän ulottuvuuden kautta, jotka kokoavat edellä käsittelemiämme lähtökohtia.

Ensimmäinen ulottuvuus on ohjauksen eksistentiaalisuus ja affektiivisuus. Se viittaa siihen, miten ohjauksessa kohdataan yksilön kokema epävarmuus, pelko ja turvattomuus (Onnismaa, 2003; Vehviläinen, 2014, s. 122–135). Turvallisuustietoinen ohjaus ei ohita näitä kokemuksia siirtymällä suoraan ratkaisuihin, vaan luo tilan, jossa huolet voidaan ottaa vastaan, sanoittaa ja jakaa. Tämä koskee sekä yksilö- että ryhmäohjausta. Yksilöohjauksessa tästä muodostuu sensitiivinen ja henkilökohtainen kokemus, joka jaetaan ohjaajan kanssa. Tämän lisäksi ryhmätilanteissa toisten vertaisten kanssa jaettu kokemus voi auttaa jäsentämään ajatuksia uudella tavalla ja vähentää henkilökohtaisen kuormituksen tunnetta (Pasanen, 2007, ss. 203–213). Tämä ulottuvuus muodostaa siten perustan, jolle muut turvallisuustietoisen ohjauksen ulottuvuudet rakentuvat.  

Ohjaustyön toinen ulottuvuus liittyy toimijuuteen ja vaikutusmahdollisuuksiin. Turvattomuus kytkeytyy usein kokemukseen vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Ohjauksessa keskeiseksi nousee tällöin yksilön toimijuuden asteittainen vahvistaminen: mitä voin tehdä tässä ja nyt, omassa arjessani ja lähiympäristössäni? Suurten ratkaisujen lisäksi toimijuus tarkoittaa myös pieniä, konkreettisia tekoja, jotka palauttavat kokemusta hallinnasta ja osallisuudesta (Bandura, 1997; Nurmi, 2004). Tähän ulottuvuuteen kytkeytyvät myös kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistyön mahdollisuudet osana merkityksellistä toimijuutta. Esimerkiksi sopimuspalokunnassa tai ensiapuryhmässä toimiminen, vapaaehtoinen maanpuolustus tai väestönsuojelutehtävät ovat toimintaa, joka voi lisätä tällaista konkreettista ja merkityksellisuuden tuntua.

Kolmas ulottuvuus on turvallisuus ammatillisena suuntautumisena. Viime vuosina turvallisuuteen liittyvien koulutusten ja ammattien vetovoima on kasvanut, mikä heijastaa laajempaa yhteiskunnallista muutosta (ks. esim. Maanpuolustuskorkeakoulu, 2024; Pelastusopisto, 2026; Poliisiammattikorkeakoulu, 2026; Puolustusvoimat, 2026). Turvallisuustietoinen ohjaus tunnistaa tämän kehityksen ja tekee siitä eksplisiittisen osan ohjauskeskustelua, jolloin voidaan keskustella siitä, miten yksilön kiinnostus turvallisuusteemoihin voidaan tunnistaa, sanoittaa ja liittää osaksi urasuunnittelua. Tämä avaa tilan sen pohtimiselle, millä tavoin turvallisuusammatit ja -työ voivat olla osa omaa ammatillista ja osaamisidentiteettiä.

Ohjauksen neljäs ulottuvuus laajentaa näkökulmaa edelleen kohti kokonaisturvallisuutta ja yhteiskunnallista merkityksellisyyttä. Turvallisuudesta huolehtiminen ei ole vain tiettyjen ammattiryhmien tehtävä, vaan se rakentuu laajasti yhteiskunnan eri toiminnoissa (Turvallisuuskomitea, n.d.). Ohjauksessa tämä tarkoittaa sen näkyväksi tekemistä, miten erilaiset alat – esimerkiksi koulutus, sosiaali- ja terveysala, logistiikka tai teknologia – osallistuvat yhteiskunnan toimivuuden ja resilienssin ylläpitämiseen. Tällainen näkökulma voi vahvistaa merkityksellisyyden kokemusta myös niillä nuorilla, jotka eivät suuntaudu perinteisesti turvallisuuteen liitettäviin ammatteihin ja tehtäviin.

Tämän lisäksi ohjauksen neljänteen ulottuvuuteen voidaan näkemyksemme mukaan sisällyttää myös ohjauksen inklusiivisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmat (Raudasoja, 2021). Kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia tai valmiuksia esimerkiksi vamman, sairauden tai muun toimintarajoitteen vuoksi toimia varsinaisissa turvallisuusammateissa. Turvallisuustietoisessa ohjauksessa tunnistetaankin erilaiset elämäntilanteet, toimintakyvyt ja resurssit sekä tuetaan merkityksellisyyden kokemuksen rakentumista näistä lähtökohdista käsin.

Yhdessä nämä neljä ulottuvuutta muodostavat viitekehyksen, jossa turvallisuudentunteen tukeminen nousee ohjauksen taustaoletuksesta aktiivisesti rakennettavaksi ja jäsennettäväksi osaksi ohjausta. Tällä tavoin turvallisuustietoinen ohjaus pystyy etenemään affektiivisesta kohtaamisesta toimijuuden vahvistamiseen, ammatilliseen suuntautumiseen ja laajempaan merkityksellisyyden rakentumiseen yksilön omassa toimintaympäristössä.

Turvallisuustietoinen ohjaus kaipaa empiiristä tutkimusta ja interventioita

Edellä esittämämme teoreettinen jäsennys avaa useita mahdollisia empiirisen tutkimuksen ja kehittämistyön suuntia. Turvallisuustietoisen ohjauksen merkitys ja toimivuus rakentuvat ohjauskäytännöissä, vuorovaikutuksessa ja institutionaalisissa rakenteissa. Tästä näkökulmasta keskeiseksi nousee kysymys siitä, miten turvallisuus rakentuu ohjauksessa koettuna, jaettuna ja käsiteltynä ilmiönä.

Yksi keskeinen tutkimussuunta liittyy ohjausasiakkaiden kokemuksiin turvallisuudesta. Olisi kiinnostavaa tarkastella esimerkiksi, miten affektiiviset kokemukset, kuten huoli tai toivo, kietoutuvat ohjauskeskusteluihin ja vaikuttavat tulevaisuuden suunnitteluun. Tällainen tutkimus voisi syventää ymmärrystä siitä, miten turvallisuustietoinen ohjaus voi toimia tilana, jossa turvattomuudesta johtuvaa epävarmuutta kohdataan, käsitellään ja kannatellaan ohjauksellisesti.

Toinen mahdollinen tutkimussuunta koskee ohjausammattilaisten näkökulmaa. Opinto- ja uraohjaajien sekä muiden ohjaustyötä tekevien ammattilaisten kokemusten tutkiminen voi avata näkymiä siihen, miten he tunnistavat turvallisuuteen liittyviä teemoja työssään, millaisia valmiuksia heillä on niiden käsittelyyn, ja millaisia mahdollisia jännitteitä he kokevat yksilö- ja rakennetason välillä. Tällaisen tarkastelun avulla saataisiin tärkeää tutkimusperusteista tietoa siitä, millaisia osaamistarpeita turvallisuustietoinen ohjaus edellyttää.

Empiirisen tutkimuksen rinnalla turvallisuustietoista ohjausta on tarpeen kehittää interventioiden kautta. Tällaisessa lähestymistavassa tutkimus ja käytäntö kietoutuvat toisiinsa esimerkiksi pilotointeina tai laajempina kehittämisprosesseina. Näemme yhtenä mahdollisena interventiomuotona turvallisuustietoisen ohjausmallin kehittelyn ja siihen perustuvien konkreettisten menetelmien kehittämisen ja pilotoinnin. Tällaisessa mallissa olisi mahdollista yhdistää affektiivinen työskentely, tulevaisuuden jäsentäminen ja toimijuuden vahvistaminen. Keskeistä olisikin, että ohjaus etenee kokemusten jakamisesta kohti toiminnan mahdollisuuksien tunnistamista turvallisuustietoisen ohjauksen kysymyksiä, työtapoja ja menetelmiä käyttäen.

Toisena interventiona voitaisiin tarkastella organisaatioita ja palvelujärjestelmiä. Esimerkiksi oppilaitoksissa ja eri-ikäisten monialaisissa ohjauspalveluissa turvallisuustietoinen ohjaus voi tarkoittaa yhteistyön vahvistamista siten, että yksilöiden kokema epävarmuus osataan kohdata kokonaisvaltaisesti ja ammatillisesti. Tällöin turvallisuustietoisuus ei ole vain yksittäisen ohjaajan vastuulla, vaan rakentuu osana yhteistä oppilaitosyhteisöä tai ohjauspalvelua, toimintakulttuuria ja yhteistyökäytäntöjä. Tällaista kehityskohdetta suunnitellessa olisi myös tärkeää pohtia, miten turvallisuusalojen ammattilaiset voisivat tuoda nykyistä vahvemmin osaamistaan mukaan monialaiseen ohjaus- ja neuvontatyöhön.

Empiirisen tutkimuksen ja interventioiden kautta turvallisuustietoinen ohjaus voi kehittyä käsitteellisestä viitekehyksestä kohti koeteltua ja käytännössä sovellettavaa lähestymistapaa. Tällöin ohjaus ei rajaudu yksilöiden tukemiseen epävarmuuden keskellä, vaan kytkeytyy myös kysymykseen siitä, millaisia tulevaisuuksia yhteiskunnalliset rakenteet tekevät mahdollisiksi – ja miten näitä rakenteita voidaan ohjauksen kautta tunnistaa ja haastaa.

Johtopäätökset

Tässä artikkelissa olemme hahmotelleet turvallisuustietoisen opinto- ja uraohjauksen viitekehystä aikana, jossa epävarmuus, turvattomuuden kokemukset ja globaalit jännitteet heijastuvat yhä vahvemmin yksilöiden tulevaisuussuhteeseen. Olemme tarkastelleet, miten turvallisuus kietoutuu toimijuuteen, merkityksellisyyden kokemukseen ja mahdollisuuteen suunnitella omaa tulevaisuutta tilanteessa, jossa ympäröivä maailma näyttäytyy aiempaa vaikeammin ennakoitavana.

Turvallisuustietoinen ohjaus tarjoaa näkökulmia epävarmuuden aikaan. Keskeisenä ajatuksena on, että turvallisuuden kokemuksen tukeminen on aktiivinen ja tietoinen osa opinto- ja uraohjausta. Samalla turvallisuustietoinen ohjaus suuntaa huomiota siihen, miten yksilöiden toimijuutta, osallisuutta ja tulevaisuususkoa voidaan vahvistaa myös epävarmuuden keskellä. Näin tarkasteltuna ohjaus liittyy koulutus- ja uravalintoja laajemmin kysymykseen siitä, millaisia tulevaisuuksia pidämme mahdollisina ja millä tavoin ohjaus voi osallistua niiden rakentamiseen.

Kirjoittajat