Yhteistyö TyöHämeen kanssa – Systeeminen oppimiskokeilu työllisyyspalveluissa

Sosiaalialan palvelurakenteet uudistuvat ja asiakastarpeet moninaistuvat. Tulevaisuuden työelämä edellyttää uudenlaista osaamista, ja siksi on arvokasta, että koulutus ja työelämä yhdessä uskaltavat kokeilla rohkeasti uusia toimintatapoja. Tällainen yhteistyö voi muuttaa ajattelua, haastaa totuttuja käytäntöjä ja tuoda uutta osaamista työelämään.

Tässä artikkelissa tarkastellaan TyöHämeen ja Hämeen ammattikorkeakoulun sosionomikoulutuksen yhteistä pilottikokeilua, jossa opiskelijat osallistuivat työllisyyspalveluiden asiakasohjaustilanteisiin. Koska tämän yhteistyön keskiössä ovat oppiminen, oivaltaminen sekä yhdessä tekeminen, sitä on mielenkiintoista tarkastella systeemiajattelun ja ekosysteemisen viitekehyksen kautta, jolloin tarkastelussa pystytään myös korostamaan vuorovaikutuksen merkitystä asiakastyössä.

Asioita voi lähestyä hyvin yksinkertaisesti ajatellen ammattikorkeakoulun ja työelämän yhteistyötä vain tilanteena, jossa opiskelijat saatellaan työelämään oppimaan uutta. Asian syvempi tarkastelu ja niiden perusteet ovat kuitenkin paljon monitasoisempia. Pedagogiset mallit ja ratkaisut ohjaavat tietenkin koulutuksen lähtökohtia, mutta yhteistyötä voi tarkastella myös systeemisyyden näkökulmasta. Systeemisyys on vuorovaikutusta ja toiminnan ympäristöjen tunnistamista ja hyödyntämistä, joka kiinnittää huomion yhteyksiin, ja systeeminen kokonaisuus nähdäänkin tällöin niin, että asiat ja ilmiöt kytkeytyvät yhteen (Nivala & Ryynänen, 2024).

Hämäläinen ja Saarinen toteavat inhimillisen elämän olevan ”osallisuutta moninaisiin systeemisiin ja vuorovaikutuksellisiin kokonaisuuksiin sekä tällaisten kokonaisuuksien monikerroksisiin kudoksiin” (2004, s. 3). Tällaiset systeemien yhteydet voivat syntyä luonnollisesti tai hyvinkin tavoitteellisesti. Koulutuksen luomaa oppimisen ekosysteemiä tai työllisyyspalveluiden ekosysteemiä voidaan tarkastella yksittäin, mutta myös niiden tavoitteellinen yhdistäminen on kiinnostavaa. Tällöin voidaankin kysyä: Mitä tapahtuu, kun kaksi ekosysteemiä kohtaa ja luo pilottikokeilun, jossa opiskelijoiden on mahdollista astua mukaan toiseen ekosysteemiin?

Systeemiajattelu yhteistyön taustalla

Systeemiajattelun peruslähtökohtana on näkemys maailmasta toisiinsa kytkeytyvien järjestelmien kokonaisuutena. Yksittäiset toimijat, organisaatiot ja käytännöt eivät toimi irrallaan, vaan yhden osan muutos heijastuu väistämättä myös muihin osiin. Hänninen (2004) kuvaa systeemiajattelua tapana hahmottaa, kuinka pienilläkin muutoksilla voi olla laajoja ja yllättäviä vaikutuksia koko järjestelmässä.

TyöHämeen ja Hämeen ammattikorkeakoulun välisessä yhteistyössä systeemiajattelu tarjoaa viitekehyksen ymmärtää, miten koulutuksen, työllisyyspalveluiden ja asiakkaiden elämäntilanteiden rajapinnat muodostavat uudenlaisen, dynaamisen kokonaisuuden. Sen lisäksi, että opiskelijoiden osallistuminen asiakasohjaukseen oli tässä yhteistyössä yksittäinen pedagoginen ratkaisu, toimi se myös interventiona, jonka avulla pystyttiin vaikuttamaan samanaikaisesti oppimiseen, palvelukäytäntöihin sekä asiakkaan ajatteluun, eli systeemin moniin eri tasoihin. Muutos voi lähteä yksilöstä, mutta samalla muutos näkyy myös ympärillä olevissa systeemeissä.

Työllisyyspalvelut murroksessa – kohti ekosysteemistä ajattelua

Työelämä ja työurat ovat viime vuosina moninaistuneet, mikä on lisännyt palvelujärjestelmän kompleksisuutta. Arnkil ym. (2019) toteavat, että yhä useammat ihmiset – eivät vain erityistä tukea tarvitsevat – tarvitsevat eri elämänvaiheissa ohjausta, tietoa ja tukea työllisyysasioissa.

Tutkijat ovat tuoneet esille ja tarkastelleet ekosysteemistä ajattelua työllisyyspalveluiden murroksessa. Työllisyyden kuntakokeilujen yhteydessä onkin alettu puhua yhä useammin työllisyyden ekosysteemeistä ja ekosysteemisestä ajattelusta. Aho ym. (2024) kuvaavat, kuinka sen lisäksi, että työllisyyspalvelujen siirtyminen valtiolta kunnille oli hallinnollinen muutos, se muutti myös palvelujen asemaa, kumppanuuksia ja johtamisrakenteita. Ekosysteeminen näkökulma korostaa ilmiöpohjaisuutta, kumppanuuksien merkitystä, joustavuutta, asiakaslähtöisyyttä ja digitalisaation hyödyntämistä. Käsitteenä ekosysteemi kuvaa verkostoyhteistyötä ja tarjoaa tavan ymmärtää toimijoiden keskinäistä riippuvuutta, elinvoimaa ja mahdollisuuksia vastavuoroisesti hyödyllisiin ratkaisuihin (Arnkil ym., 2019).

Työllisyysalueen näkökulmasta ekosysteeminen ajattelu korostuu erityisesti siinä, että palveluiden järjestäminen ei enää perustu vain hallinnolliseen vastuuseen, vaan jatkuvaan yhteistyöhön alueen eri toimijoiden kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii kahdenvälinen yhteistyö TyöHämeen ja ammattikorkeakoulun välillä. Työllisyysalueiden muodostuminen on tuonut mukanaan tarpeen rakentaa yhteisiä toimintamalleja, jotka yhdistävät kuntien, koulutusorganisaatioiden, hyvinvointialueen, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin osaamisen. Ekosysteeminen toiminta ymmärretäänkin näin laajemmin kuin pelkästään toimijoiden välisenä verkostona, sillä se kuvaa myös yhteistä, jaettua tapaa hahmottaa alueellista työvoiman saatavuutta, osaamistarpeita ja palveluiden vaikuttavuutta. Tällöin työllisyysalue toimii ikään kuin välittäjäalustana, jossa koordinoidaan ja mahdollistetaan eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta, yhteistä tiedonrakentamista ja ongelmanratkaisua. Yhteisenä tavoitteena on työllisyyden vahvistaminen, ratkaisujen löytäminen henkilö- ja yritysasiakkaille sekä alueellisen elinvoiman lisääminen. Näin alueelle muodostuu kyky vastata työmarkkinoiden muutoksiin ketterästi ja asiakaslähtöisesti, eikä palveluiden kehittäminen jää yksittäisten organisaatioiden vastuulle. Työllisyysalueen oma rooli ekosysteemissä on siten sekä strateginen että yhteen kokoava: se luo rakenteet, jotka mahdollistavat yhteisen toiminnan, mutta samalla se oppii ja uusiutuu muiden toimijoiden mukana.

Oppiminen ja oivallukset eri tasoilla

Kun koulutuksen ja työllisyyspalveluiden ekosysteemit kohtasivat TyöHämeen ja Hämeen ammattikorkeakoulun sosionomikoulutuksen yhteistä pilottikokeilussa, jossa opiskelijat pääsivät aitoihin asiakastilanteisiin ohjaamaan työllisyyspalveluiden asiakkaita, syntyi uusia oppimisen ja oivalluksien tiloja. Yhteistyössä korostui ajatus siitä, että oppiminen tapahtuu opiskelijoiden lisäksi koko systeemissä. Pilottikokeilussa asiakkaan, opiskelijan ja työntekijän roolit lomittuivat, ja jokainen osapuoli vaikutti osaltaan tilanteen kulkuun ja merkityksen. Opiskelijoiden osallistuminen työllisyyspalveluiden asiakasohjaustilanteisiin loikin oppimisympäristön, jossa teoria, käytäntö ja reflektio kietoutuivat toisiinsa. Opiskelijoiden oppiminen rakentui systeemisesti: he harjoittelivat sekä yksittäisiä ohjaus- tai vuorovaikutustaitoja että hahmottivat asiakkaan tilannetta osana laajempaa palvelu-, työmarkkina- ja elämäntilannekokonaisuutta. Jamir Singh ja Azman (2022) ovat todenneet, että yksilöä ei tule tarkastella irrallisena toimijana, vaan osana laajempia sosiaalisia, institutionaalisia ja yhteisöllisiä järjestelmiä, ja tämä ajatus tulikin vahvasti esille myös tässä toiminnassa.

TyöHämeen työntekijöille tämä yhteistyö tarjosi mahdollisuuden tarkastella omaa työtään uudenlaisesta näkökulmasta sekä sanoittaa hiljaista tietoa, jota asiakasohjaustilanteisiin kytkeytyy. Opiskelijat puolestaan toivat mukanaan uusia kysymyksiä ja näkökulmia, jotka rikastivat TyöHämeen työntekijöiden omia näkökulmia asiakastilanteiden suhteen. Kun opiskelijat ja TyöHämeen työntekijät kohtasivat asiakasohjaustilanteissa, syntyi uudenlaista yhteistä ymmärrystä palveluprosessin kokonaisuudesta. Työllisyysalue saattoi tällöin tarkastella omaa palvelumalliaan ikään kuin ulkopuolisen silmin, mikä taas auttoi jäsentämään sekä rakenteellisia että toiminnallisia vahvuuksia ja kehittämishaasteita. Opiskelijoiden tuore näkökulma tekikin näkyväksi asioita, jotka arjessa helposti automatisoituvat ja jäävät sanoittamatta. Yhteistyöllä esiin tuotu yhteinen toimijuus loi oppimista, joka vahvisti pilottiin osallistuneiden työntekijöiden kykyä tarkastella omaa rooliaan osana muuttuvaa ekosysteemiä.

Myös asiakkaiden oivallukset olivat keskeisiä. Saatujen palautteiden mukaan asiakkaat saattoivat jäsentää omaa tilannettaan uudella tavalla ja oivaltaa yhteistyön kautta uusia näkökulmia sekä mahdollisesti jo edistää työllistymiseen liittyviä asioita opiskelijoiden ohjauksen aikana. Nämä havainnot tukevat Hännisen (2004) näkemystä siitä, että pienetkin muutokset systeemin yhdessä osassa voivat synnyttää laajempia vaikutuksia sen kokonaisuudessa.

Yhdessä tekeminen, DBE ja tulevaisuuden työelämätaidot

Yhteistyö TyöHämeen kanssa konkretisoi opiskelijoille tulevaisuuden työelämän keskeisiä osaamisvaatimuksia. Vaikka työskentelyssä harjoiteltiinkin myös yksittäisiä taitoja, oli siinä samalla laajemmin kyse kokonaisvaltaisesta Design Based Education (DBE) -ajattelun mukaisesta oppimisprosessista, jossa oppiminen tapahtuu aidoissa työelämän toimintaympäristöissä. DBE-lähestymistavan mukaisesti opiskelijat osallistuivat toimintaan, kokeiluun ja reflektioon yhdessä työelämäkumppanin kanssa. Tämä pilotti näyttikin hyvin, kuinka työelämään liittyvä innovaatio voi syntyä siitä, kun asiakas, työntekijä tai opiskelija oivaltaa jotain uutta ja näin mahdollistuu uusi näkökulma omaan tilanteeseen. Tällöin kyse ei ole erilliseksi jäävästä tuotteesta tai tuotoksesta, vaan ihmisessä itsessään syntyvästä innovatiivisesta ajatuksesta omasta elämästään ja toimijuudestaan.

Systeeminen näkökulma mahdollistaa myös sen ajatuksen, että yksittäinen asiakaskohtaaminen voi käynnistää laajempia muutoksia sekä asiakkaan omassa elämäntilanteessa että palvelujärjestelmän toiminnassa. Saarinen ym. (2004) kuvaavat systeemiälyn moraalisena eetoksena ajatusta siitä, että ihmiset tarvitsevat toisiaan kukoistaakseen. Tämä eetos näkyi pilotissa koko prosessin ajan niin opettajan ja työelämäkumppanin välisenä yhteisenä suunnitteluna kuin opiskelijoiden aktiivisena osallisuutena sekä asiakkaiden kokemana merkityksellisyyden tunteena. Näin yhteistyö loi tilan, jossa eri toimijat saattoivat oppia toisiltaan ja yhdessä rakentaa merkityksellisempiä käytäntöjä.

Lopuksi

TyöHämeen ja ammattikorkeakoulun yhteistyö osoittaa, että systeeminen ajattelu tarjoaa hedelmällisen viitekehyksen työllisyyspalveluiden ja koulutuksen kehittämiseen. Kun eri systeemien rajapinnoille luodaan tilaa kohtaamiselle, oppimiselle ja kokeilulle, syntyy edellytyksiä kestävälle muutokselle sekä yksilöiden että koko ekosysteemin tasolla. Yksikin tällainen kohtaaminen voi olla muutoksen liikkeelle paneva voima, joka saa systeemin osissa jotain liikkeelle.

Kirjoittajat