Hyppää sisältöön
Etusivu OLO – Opitaan lisää ojista -hankkeessa pureuduttiin Hämeen ongelmavaluma-alueisiin

OLO – Opitaan lisää ojista -hankkeessa pureuduttiin Hämeen ongelmavaluma-alueisiin

OLO – Opitaan lisää ojista -hanke on parantanut neuvonnalla, koulutuksella ja yhteistyöllä Hämeen peruskuivatuksen etenemistä sekä edistänyt sen yhteydessä tulva- ja vesiensuojelua ja monimuotoisuutta luonnonmukaisen vesirakentamisen keinoin. Hanke on toiminut kahdella valuma-alueella: Hauhonselkään laskevan Vuolujoen valuma-alueella sekä Hämeenlinnan keskustaajaman läntisten osien läpi virtaavan, Lehijärveen laskevan Myllyojan valuma-alueella. Näille pilottivaluma-alueille laadittiin valuma-aluesuunnitelmat. Nämä valuma-alueet ovat Hämeen ELY-keskuksen priorisointilistassa maakunnan kuormittuneimpia.

Pelto- ja metsävaltaisella Vuolujoen valuma-alueella laadittiin mallinnusaineisto. KUNNOS-työkalulla tuotimme suunnittelijan käyttöön analyysin Vuolujoen valuma-alueen nykyisestä kuivavarasta turvemailla ja puuston kasvun mahdollisuuksista ojien perkauksen ja/tai tuhkalannoituksen jälkeen. Lisäksi laadimme aineiston vesiensuojeluratkaisujen potentiaalisesti hyvistä paikoista. Suunnittelun yhteydessä kehitimme elinympäristökunnostusten ja maankuivatuksen yhteensovittamisen toimintamallia.

Lehijärven Myllyojan valuma-alueella kartoitettiin valuma-alueen nykytila, laadittiin kuormitusselvitys sekä aktivoitiin maanomistajia sekä asukkaita vesistön tilan parantamiseen.

Lisäksi olemme vahvistaneet hankkeessa alueellisten vesiensuojelutoimijaverkostojen toimintaa sekä osallistaneet vesiensuojeluyhdistyksiä valuma-aluesuunnitteluun. Järjestimme useita yleisö- ja pellonpiennartilaisuuksia ja webinaareja sekä toimijatyöpajoja, joissa käsiteltiin vesienhallintaa, maa- ja metsätalouden yhteistyötä, vesirakentamisen laadunvarmistusta ja vesienhoitoyhdistyksen toiminnan kehittämistä. Aktiivinen viestintä ja osaamisen lisääminen ovat olleet tärkeä osa hankkeen toimintaa.

Lehijärven Myllyojan valuma-alue kärsii tulvista ja hulevesistä. Lehijärvi on ajoittain erittäin kuormittunut. Laadimme hankkeessa hulevesikuormitus- ja nykytilaselvitykset yhteistyössä HAMKin Kestävän kehityksen koulutuksen kanssa. Myllyojan monimuotoinen luonto ja eläimistö on huomioitu toimenpide-ehdotuksissa. Laadimme myös valuma-aluesuunnitelman Myllyojalle. Sinne on aloitettu lisäksi Maaseutuohjelman investointirahoituksen haun suunnittelu pengerrykseen ja pumppaukseen, jotta pellot säästyisivät tulvavahingoilta.

Lisäksi metsätalouden mallinnusaineiston pohjalta pilotoimme Metka-suunnitelman kokoamista ja aineiston hyödyntämistä suometsien hoidossa laajemminkin.

Tästä on kyse

Hankkeen nimi: OLO – Opitaan lisää ojista

Toteuttajat: Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK, päätoteuttaja). Osatoteuttajat: Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY), Tapio Oy, Metsänhoitoyhdistys Kanta-Häme (MHY K-H), Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme (MHY P-H) sekä Pro Hauhoselkä ry.

Rahoitus: Ympäristöministeriö, Vesiensuojelun tehostamisohjelma ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (maa- ja metsätalouden vesienhallinta)

Hankkeen toteutusaika: 1.5.2023–15.6.2025

Artikkelikuvassa Myllyojan monimuotoista luontoa ilmentävät saukot. Kuva: Arto Pummila

Lisätietoja: