Työelämäyhteistyö hyvinvointialueen kotihoidon kanssa DigiKH – Digiosaamista ja kestävää työtä kotihoitoon – hankkeessa

Johdanto

Iäkkäiden määrä ja osuus väestöstä kasvaa voimakkaasti tulevan kahden vuosikymmenen aikana ja iäkkäiden hoidon kansallinen tavoite onkin aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen tukeminen sekä laadukkaiden ja kestävien palveluiden tuottaminen ikääntyneille (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2024, 8–12). Kotihoito tarjoaa iäkkäille tukea kotona asumiseen tarjoamalla henkilökohtaista hoitoa ja huolenpitoa tarpeen mukaan ympäri vuorokauden (Sosiaali- ja terveysministeriö, n.d.). Kotihoito on Suomessa ympärivuorokautisen palveluasumisen ohella yleisimpiä palvelumuotoja ikääntyneille. Yli 75 vuotiaista 13 % sai säännöllisesti kotihoitoa vuonna 2024 ja yli 85 vuotiaista 29 % (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, 2026a). Kotihoidon piirissä on etenkin etäkäyntien määrä kasvanut huomattavasti viimeisten vuosien aikana (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, 2026b). Ikääntyneiden etäkotihoito tarkoittaa perinteistä kotihoitoa täydentävää etäpalvelua tablettilaitteen avulla, jolloin etähoitaja ja asiakas keskustelevat videopuhelun välityksellä (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, 2025).

Etähoito muuttaa kotihoidossa tehtävää hoitotyötä lisäten hoitajan osaamisvaatimuksia ja tarvetta sopeutua uudenlaisen teknologian käyttöönottoon (Eloranta ym. 2023). Se tuo myös mukanaan sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita. Etenkin teknologian toimimattomuus ja vaikeakäyttöisyys, teknologiaan liittyvä osaaminen, työvälineiden ajantasaisuus sekä niiden käyttöön liittyvä aika luo kielteisiä tunteita hoitotyöntekijöissä. Myönteisiä tunteita teknologiaa kohtaan taas luo se, että teknologian koetaan nopeuttavan ja helpottavan työtä. (Lampi & Sihto, 2022, ss. 415–416) Asiakkaan kohtaaminen koetaan paremmaksi etäkäynnillä kuin perinteisellä kotikäynnillä. Etäkontaktin aikana ehtii kohdata ihmisen, kun vuorovaikutus on antoisaa ja asiakkaan asioihin voi keskittyä kokonaisvaltaisemmin. Hyvä vuorovaikutus onkin pohja luottamukselliselle asiakassuhteelle ja hoitajan hyvinvoinnille. (Eloranta ym., 2023)

Kotihoidossa on viime vuosina tapahtunut paljon muutoksia, kun yhteiskunnassa on siirrytty entistä enemmän kotiin vietäviin palveluihin ja teknologian lisääntyessä työn luonne ja sisältö ovat muuttuneet. Kotihoidossa työskentelevät hoitajat ovat kokeneet, että he eivät ole voineet vaikuttaa muutosten tuomiin haasteisiin. (Miettinen ym., 2020, s.82) Tulevaisuudessa olisikin tärkeää, että kotihoidossa työskentelevien hoitajien ääni saataisiin kuuluville. Tähän haasteeseen voidaan vaikuttaa osallistamalla kotihoidon työntekijät oman työnsä suunnitteluun, jossa heidän ideoitansa, osaamista ja taitoja hyödynnetään. Tällaisessa työskentelyssä kotihoidon työntekijät tuovat esille itse havaitsemansa ongelmat ja kehityskohteet ja toimivat yhdessä aktiivisesti toiminnan toteuttajina. (Auvinen & Liikka,2020, ss. 5–7)

DigiKH – Digiosaamista ja kestävää työtä kotihoitoon -hankkeen ensimmäisessä työpaketissa kohteena oli kotihoidon digitaaliseen toimintaympäristöön liittyvä osaaminen, ohjaaminen ja toiminta. Hankkeessa asiakkaiden ja työntekijöiden osallisuus nähtiin tärkeänä ja sitä pyrittiin edistämään yhteiskehittämällä osaamista, ohjaamista ja toimintaa kotihoidon muuttuvassa toimintaympäristössä. Tätä osallisuutta mahdollistettiin ottamalla asiakkaita ja työntekijöitä mukaan tiedonantajan roolissa, ottamalla heidän mukaansa työpajoihin ja etätyöpajoihin, ja tarjoamalla heille mahdollisuus osallistua avainosaajakoulutuksiin ja webinaareihin.

Yhteiskehittäminen hankkeessa työelämäyhteistyönä

Yhteiskehittäminen on samassa yhteisössä toimivien ihmisten työn kehittämiseen tähtäävää yhteistyötä ja sen avulla voidaan ymmärtää paremmin heidän asiakkaidensa tarpeita ja ongelmia (Aaltonen ym., 2016). Se on myös kehittämisprosessi, jossa palvelua kehitetään yhteistyössä itse asiakkaiden, asiantuntijoiden ja palveluntuottajien kanssa (Nieminen ym. 2021, s. 7). Tasavertaisella osallistumisella, erilaisten tavoitteiden tunnistamisella, ideoinnilla ja konkreettisella tekemisellä voidaan onnistua yhteisessä kehittämisessä. Yhteiskehittämisessä myös ohjaus ja osallistujien valmius tunnistaa omia tunteitaan sekä uusia ideoita on tärkeää. (Aaltonen ym., 2016) Yhteiskehittämisessä ensin hahmotetaan siis kehitettävä kohde, ymmärretään asiakastarpeet, tunnistetaan kehittämisen kohteena olevan haasteen nykytila, ja lopulta yhteisen ideoinnin ja niistä syntyvien ratkaisujen kehittämisen kautta päästään palvelun yhteistoteuttamiseen. (Nieminen ym. 2021, ss. 7–8)

Yhteiskehittämisen työpajat

DigiKH – Digiosaamista ja kestävää työtä kotihoitoon -hankkeen ensimmäisen työpaketin osana toteutettiin kolme yhteiskehittämisen työpajaa loppusyksystä 2024 ja tammikuussa 2025 (kuva 1). Työpajat 1 ja 2 vastasivat tavoitteeseen tunnistaa ja kehittää kotihoidon digitaalisten palveluiden ja teknologisten ratkaisujen hyödyntämiseen liittyvää ohjausta ja osaamista sekä niiden jatkuvaa kehittämistä. Nämä työpajat keskittyivät digiosaamiseen kotihoidossa, osaamistarpeisiin, sekä jatkuvaan oppimiseen kotihoidon digitaalisuuden ja teknologisten ratkaisujen hyödyntämisessä asiakkaiden, työntekijöiden ja esihenkilöiden näkökulmista. Työpajojen tavoitteena oli muodostaa kuvaus siitä, mitä digiosaaminen tarkoittaa kotihoidossa, mitkä ovat siihen liittyvät osaamistarpeet, ja miten näihin tarpeisiin voitaisiin vastata jatkuvan oppimisen, kotihoidon digitaalisuuden ja teknologiaratkaisujen avulla niin asiakkaiden, työntekijöiden kuin esihenkilöidenkin näkökulmasta. Työpajassa hyödynnettiin etäkotihoidon asiakkaille ja hoitajille hankkeessa aiemmin toteutettujen haastattelujen tuloksia. Työpajojen toteutuksen suunnittelussa kuultiin hyvinvointialueen edustajien toiveita ja reunaehtoja, ja niiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi palvelumuotoilun asiantuntija Laurea-ammattikorkeakoulusta. Tavoitteena oli, että työpajaan olisi saatu kotihoidon työntekijöitä ja esihenkilöitä, potilasjärjestöjä, asiantuntijoita, kotihoidon asiakkaita tai heidän läheisiään, kokemusasiantuntijoita ja alan opiskelijoita. Valitettavasti etäkotihoidon asiakkaiden edustajia ei työpajatyöskentelyyn saatu mukaan, eikä myöskään potilasjärjestöjä tai kokemusasiantuntijoita.

Kolmannen työpajan tavoitteena oli tuottaa yhtenäinen kuvaus kotihoidon tulevaisuuden digitaalisesta toimintaympäristöstä ja siinä tarvittavasta osaamisesta. Työpajassa tarkasteltiin tulevaisuuden digikotihoitoa – asiakkaita, palveluja ja työtä – sekä niihin liittyviä osaamistarpeita asiakkaiden, työntekijöiden ja johdon näkökulmista. Tämän työpajan teemoina olivat kestävä työ, työn murros ja digitalisaatio, ja sen lopputuloksena syntyi koottu kuvaus digikotihoidon tulevaisuuden kokonaisuudesta ja osaamisvaatimuksista. Työpajassa luotua aineistoa, eli siellä tehtyjä tehtäviä, tuotoksia, ja sieltä saatua palautetta, hyödynnettiin hankkeen myöhemmässä vaiheessa sen neljännessä työpaketissa, jossa keskityttiin kotihoidon jatkuvan oppimisen mallin rakentamiseen. 

Työelämän kokemuksia ja kehittämisideoita hankkeeseen osallistumisen vahvistamiseksi

Kokonaisuuden käsitteleminen kolmessa eri työpajassa auttoi pilkkomaan suurta aihealuetta pienemmiksi osiksi ja keskittymään yhteen aihekokonaisuuteen kerrallaan. Jokaisen edellisen työpajan tuotokset toimivat aina alustuksena seuraavalle työpajoille. Työpajojen onnistuneeseen toteutukseen vaikuttivat niiden fyysinen ympäristö, tietoisuus tavoitteista, aiheeseen perehdyttäminen työpajan alussa, riittävä ajankäyttö työskentelyyn ja eri osallistujaryhmien mahdollisuus osallistua työpajoihin organisaation eri tasoilta. Mukana oli 15 työntekijää kotihoidosta ja johtotasolta sekä myös hyvinvointialueen eri alueilta. Osalla heistä oli mahdollisuus osallistua kaikkiin työpajoihin, osalla kahteen ja osalla vain yhteen.

Yhteistyön kannalta oli tärkeää, että työpajat järjestettiin erillisessä ympäristössä ja osallistujat olivat fyysisesti paikalla. Tämä mahdollisti sen, että osallistujien luoma aivoriihi pääsi heti käynnistymään, eikä osallistujien oma digiosaaminen ollut esteenä ajatusten vaihdolle. Työpajoille oli laadittu myös selkeät tavoitteet ja aikataulut, ja työpajojen alussa pidetyt alustukset aiheisiin koettiin toimivaksi lähestymistavaksi, etenkin kun ryhmätyöskentelyyn osallistuneille annettiin riittävästi aikaa paneutua aiheeseen ja omien ajatusten kirjaamiseen.

Kotihoidon työntekijöiden näkökulmasta työpajojen yhtenä tärkeänä tavoitteena oli yhtenäistää käytäntöjä eri alueiden välillä ja saada näin luotua kaikille yhtenäiset työvälineet ja ohjeistukset. Osallistujien näkökulmasta jo yhteenkin työpajaan osallistuminen antoi monipuolisia näkemyksiä käsiteltäviin aihealueisiin, ja yhteiskehittämisen avulla erilaisten työntekijöiden erilaiset ideat ja näkökulmat työyhteisön haasteisiin saatiin tehokkaasti koottua yhteen. Työpajat auttoivat myös ymmärtämään paremmin käsiteltävien asioiden kokonaisuutta. Lisäksi jokainen osallistuja pystyi ottamaan itselleen sopivan roolin työskentelyssä, ja työpajojen avoin ja turvallinen työskentelytila edesauttoi erilaisten ideoiden syntymistä.

Haasteena yhteiskehittämisen työpajoissa saattaa olla se, miten saadaan osallistujat luottamaan omaan osaamiseensa ja kertomaan omat ajatuksensa muille osallistujille. Suuremmassa ryhmässä, jossa on vieraita ihmisiä, ajatusten ääneen sanominen voi tuntua vaikealta. Työpajoissa fyysinen läsnäolo mahdollistaa kuitenkin sen, että yleensä osallistujat saavat kiinni asian tarkoituksesta jo lyhyestäkin lauseesta, ja tämän jälkeen ryhmä pystyy sitten sanoittamaan ajatusta laajemmin yhdessä. Tällaiseen työpajaan voisi osallistua myös saman tiimin kahden työntekijän parina, jolloin myös työpajakokemuksesta omalle tiimille kertominen voi olla helpompaa. Näin työpajojen anti olisi myös helpompaa viedä omaan tiimiin yhdessä työkaverin kanssa. Myös työpajan osallistujille ennakkoon lähetetty alustus ja muutama aiheeseen liittyvä kysymys voi helpottaa työskentelyssä alkuun pääsemistä. Jatkon kannalta näissä työpajoissa huomattiinkin, että tulevaisuudessa tällaiseen alkuvalmisteluun olisi hyvä varata työpajaan osallistuville hieman työaikaa.

Yhteenveto yhteiskehittämisen työpajoista

Kotihoidon työntekijän näkökulmasta yhteiskehittämisen työpajojen onnistumiseen ja niihin osallistumiseen vaikuttavat monet asiat. Osallistumiseen voi vaikuttaa esimerkiksi hankkeen vieras nimi, asenne hankkeen aihealuetta kohtaan sekä pelko oman osaamisen riittävyydestä. Tämän hankkeen nimen lyhenne on DigiKH, joka saattaa jo itsessään karkottaa osallistujia, jos työntekijä esimerkiksi tuntee omat digitaitonsa heikoksi tai joutuu työssään olemaan äärirajoilla osaamisensa kanssa. Hanketta valmistellessa olisikin hyvä pohtia hankkeen nimi sellaiseksi, että se on myös yhteistyökumppanille selkeä, informatiivinen ja mielenkiintoa herättävä.

Tällaiset pieniltä tuntuvat seikat ovat tärkeitä, koska digitaalisten välineiden käyttö saattaa herättää joissakin työntekijöissä vastustusta, mikä taas vaikuttaa tällaisiin hankkeisiin osallistumiseen. Eräs osallistuja totesikin: “olemme hoitotyön asiantuntijoita, emme insinöörejä”.  Kuitenkin teknologiaan myös epäilevämmin suhtautuvilla työntekijöillä olisi hankkeen näkökulmasta paljonkin annettavaa. Samaan aikaan on toki ymmärrettävää, että työn arjen keskellä tunnetaan huolta oman osaamisen riittävyydestä isojen asiakokonaisuuksien ymmärtämisessä ja tulevaisuuden suunnittelemisessa. Tämän vuoksi myös työhön tulevat muutokset työssä saattavat mietityttää sen kannalta, miten pärjätä jatkossa uusien ohjelmien ja käytänteiden viidakossa. Usein työ saattaa olla myös niin kiireistä, että ylimääräiseen toimintaan eivät aika ja voimavarat yksinkertaisesti riitä. Toki on myös mahdollista, että työn nykyhetkessä pärjääminen riittää, eikä tulevaisuuden suunnittelu tunnu koskevan omaa työnkuvaa.

Hankkeen järjestelyjä mietittäessä voidaankin todeta, että tulevissa hankkeissa ja niihin liittyvissä yhteiskehittämisen työpajoissa voitaisiin lähettää osallistujille ennakkoon orientoivaa materiaalia ja pohdittavia kysymyksiä. Työntekijän kannalta olisi myös hyvä päästä työpajaan tutun kollegan kanssa työparina. Tällöin työparit voisivat tuoda yhdessä kehitettäviä ajatuksia esille, ja näin voitaisiin varmistaa myös arempien osallistujien mielipiteiden ja ajatusten kuulluksi tuleminen. Lisäksi on oleellista huomata, että osallistujien motivaatiota ja innokkuutta osallistua työpajoihin tukee työnantajan siihen antama työaika. Hankkeessa jokaisen osallistujan mukanaolo koettiin tärkeäksi ja kaikkien panos oli oleellista kokonaisuuden kartoittamisen kannalta. Osallistujilta kerätyn palautteen perusteella nähtiin, että osallistujat pystyivät pääosin käyttämään omia vahvuuksiaan ja tietämystään tavalla, joka tuntui luontevimmalta. Hankkeen työpajoihin osallistuminen vaikuttikin antavan osallistujille henkilökohtaisesti paljon. Siellä sai näkemyksiä suuren hyvinvointialueen käytänteistä ja haasteista, uusia ajatuksia tulevaisuuden toiminnan kehittämiseksi sekä tietoa uusista teknologioista ja mielenkiintoisista lopputöistä. Lisäksi sieltä sai uusia kontakteja ja kenties kasvot jo aiemmin vain puhelimen yhteydellä keskustelleelle kollegalle.

Kirjoittajat