Alumnitarina: Juha Vuorikko neuvoo metsänomistajia UPM:llä

Törmäsimme sattumalta Juha Vuorikkoon Evolla rekrypäivässä ja kävi ilmi, että hän on HAMKin metsäalan alumni ja työskentelee nyt alalla. Lyhyen jutustelun jälkeen Juha lupautui kertomaan muutaman ajatuksen urapolustaan valmistumisen jälkeen.
HAMKista vuonna 2023 metsätalousinsinööriksi valmistunut Juha Vuorikko toimii metsäasiakasvastaavana UPM:llä. Hän on kasvanut metsien parissa.
“Vanhempani ovat olleet metsätalousyrittäjiä, joten nuorena metsä korostui työpaikkana ja tulon lähteenä”, hän kertoo.
Myöhemmin ympäristötieteiden opinnot laajensivat näkökulmaa ja auttoivat hahmottamaan metsien merkitystä myös taloutta laajemmin.
Nykyisessä työssään häntä motivoi se, että työssä voi tukea metsänomistajia päätöksenteossa ja tehdä erilaisten ratkaisujen vaikutuksia ymmärrettäviksi.
“Metsäalan ammattilaisena haluan auttaa ja neuvoa metsänomistajia heidän päätöksenteossaan. He ovat hyvin moninainen ryhmä, joten on tärkeää kyetä asioimaan kaikkien kanssa.”
Metsäalassa Juhaa kiehtoo jatkuvuus ja oman työn jälki. Hän myös arvostaa puuta kotimaisena ja uusiutuvana raaka-aineena.
“Minusta on hienoa kulkea suvun metsässä, kun tiedän, että isoisäni ja isäni ovat hoitaneet näitä metsiä ennen minua.Tavoitteena on, että metsä siirtyy aikanaan eteenpäin vähintään yhtä hyvässä kunnossa.”
Siirtymä opinnoista työelämään sujui hänen mukaansa luontevasti. Opinnot olivat käytännönläheiset ja antoivat hyvän pohjan harjoitteluun ja ensimmäisiin työtehtäviin. Harjoittelussa hän sai perehdytyksen ja mentorin, ja harjoittelu jatkui suoraan vakituiseksi työksi.
“Metsänomistajat ovat hyvin moninainen ryhmä, joten on tärkeää kyetä asioimaan kaikkien kanssa.”
Juha Vuorikko
Juha kertoo olevansa tyytyväinen, että uskalsi vaihtaa alaa. Metsäala on hänelle kiinnostava, koska siinä yhdistyy suunnittelu ja käytännön tekeminen. Kun työpäivä on ohi, hänet löytää omasta metsästään.
“Tietokonetyölle on erinomaista vastapainoa, kun vapaa-ajalla pukee raivaussahan valjaat niskaan ja lähtee omaan metsään fyysisiin töihin.”
Juha muistuttaa, että metsäalalla on paljon erilaisia työtehtäviä. Voi erikoistua esimerkiksi paikkatietoon, asiakkuuksiin, puukauppaan, luonnonhoitoon tai korjuuseen. Siksi hän kannustaa opiskelijoita tutustumaan opintojen aikana laajasti eri aiheisiin. Etukäteen ei aina tiedä, millaisia mahdollisuuksia tulee vastaan tai mihin itse haluaa suuntautua. Lisäksi hän nostaa esiin vuorovaikutustaidot.
Alumnitoiminnalta Juha toivoo ennen kaikkea matalan kynnyksen kohtaamisia, joissa opiskelijat voivat kysyä valmistuneilta työelämästä suoraan ja käytännönläheisesti. Millainen on tyypillinen työpäivä? Mitä työnkuva oikeasti sisältää? Mihin taitoihin kannattaa nyt panostaa? Juha uskoo, että alumnit voivat tarjota opiskelijoille ajantasaista ja rehellistä kuvaa työelämästä.
Alumnitarinat
Alumnitarinat ovat osa HAMKin alumnitoimintaa. Yhteistyössä Momentti-hankkeen kanssa ne antavat äänen alumneille ja tarjoavat palveluita sekä tapahtumia, jotka auttavat alumneja pysymään yhteydessä HAMKin yhteisöön. Näiden toimintojen kautta alumnit voivat osallistua mentorointiin, laajentaa ammatillisia verkostojaan sekä hyödyntää henkilökohtaista ja urakehitystä tukevia palveluita.
Lisätietoja
Katariina From
Asiantuntija, uraohjaus ja alumnitoiminta
Kansainväliset palvelut
Riikka Tuominen
Pedagoginen asiantuntija
Korkeakoulupedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö



