Kansainvälisten ja suomalaisten työntekijöiden ääniä HAMKin kielikaveritoiminnan pilottihankkeesta

HAMK järjesti kansainvälisille työntekijöille suomen kielen oppimisen pilottihankkeen, joka kesti syksystä 2024 kevääseen 2025. Tämän yhteydessä kansainvälisille työntekijöille tarjottiin tilaisuus jakaa kokemuksia ja ideoita, jotta pystyttäisiin paremmin ymmärtämään kuinka työyhteisö voi tukea suomen kielen oppimisessa. Olen itsekin yksi näistä kansainvälisistä työntekijöistä, ja kerroin tässä yhteydessä esimerkiksi, kuinka ystäväni on auttanut ymmärtämään suomenkielistä sanastoa, idiomeja ja löytämään vastauksia yleisiin kysymyksiin liittyen elämään Suomessa. Tällaiset kokemukset johtivat ajatukseen laajemmastakin yhteyksien luomisesta suomalaisten ja kansainvälisten työntekijöiden välille HAMKissa, ja tämä tarjosi mahdollisuuksia molemminpuoliseen tukeen ja kulttuuriseen vaihtoon.

Näistä kokemuksista noussut idea muutettiin toiminnaksi, kun HAMKin kielikaveritoiminnan pilottihanke käynnistettiin Hämeen ammattikorkeakoulussa ja se toteutettiin kevään 2025 aikana tammikuusta toukokuuhun. Myös Kielikaveritoiminta on näin osa HAMKin henkilöstövalmennuksiin liittyvää laajempaa pyrkimystä tukea kansainvälisiä työntekijöitä suomen kielen oppimisessa työympäristössään. Kansainvälisellä henkilöstöllä tarkoitetaan tässä sellaista Suomessa asuvaa työntekijää, joka on rekisteröinyt äidinkielekseen jonkin muun kielen kuin suomen, ruotsin, pohjoissaamen, inarinsaamen tai koltansaamen. Tässä artikkelissa käytetään termiä kansainvälinen termin vieraskielinen sijaan, koska termi vieraskielinen voi assosioitua toiseuttavaan tai syrjivään kielenkäyttöön (TEPA-termipankki, 2025).

Kielikaveritoiminnan pilottiprojektin keskeisenä tavoitteena oli rakentaa ystävyyssuhteita ja edistää kotoutumista epämuodollisen kieliharjoittelun ja jaettujen kokemusten kautta. Yksi projektin tärkeimmistä periaatteista oli, että parit muodostettiin eri yksiköiden työntekijöistä, jotka eivät olleet tunteneet toisiaan aikaisemmin. Tällä lähestymistavalla pyrittiin vahvistamaan yhteisöllisyyttä HAMKissa, jossa monet työntekijät työskentelevät samassa ympäristössä, mutta eivät välttämättä tunne toisiaan henkilökohtaisesti. Lisäksi oli tärkeää, että osallistujat työskentelivät samalla kampuksella, jotta kasvokkaiset tapaamiset olisivat mahdollisia ja vuorovaikutus säännöllistä.

HAMKin kielikaveritoiminnan pilottiprojektiin osallistui yhteensä 24 työntekijää, joista 12:lla oli suomenkielinen ja 12:lla kansainvälinen kielitausta. Vaikka suurin osa osallistujista työskenteli pääkampuksella Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa, myös muutama työtekijä Lepaan kampukselta osoitti kiinnostusta.

Projektin aloitustilaisuus järjestettiin Teamsin välityksellä tammikuussa 2025. Tapaamisessa osallistujille kerrottiin käytännön asioista, kuten tapaamisaikataulutoiveista ja ehdotetuista aktiviteeteista. Suosituksena oli tavata kerran viikossa, mutta myös kahden viikon välein tapahtuvat tapaamiset hyväksyttiin. Säännöllinen vuorovaikutus nähtiin tärkeänä, sillä kielten oppiminen vaatii jatkuvaa harjoittelua ja opeteltavalle kielelle altistumista.

Osallistujia kannustettiin viettämään yhdessä noin tunti viikossa työajalla niin, että he osallistuivat epämuodollisiin ja arjen tilanteisiin perustuviin aktiviteetteihin. Näihin kuuluivat esimerkiksi vierailu paikallisessa kirjastossa tai kirjakaupassa, lautapelien pelaaminen, ostoksilla käynti lähikaupassa tai torilla, lounas- tai välipalatuokiot joko toimistolla tai paikallisessa ravintolassa, kävelyretket keskustassa tai järven rannalla sekä kahvitauot kampuksella tai lähikahvilassa.

Projektin järjestäjät jakoivat osallistujat etukäteen pareihin, minkä jälkeen jokaisen parin vastuulla oli sopia tapaamisaika ja merkitä se työkalenteriinsa.

Työpaikalla kotoutuminen

Valtion kotouttamisohjelman 2024–2027 mukaan yksi keskeisistä toimenpiteistä on varmistaa, että maahanmuuttajilla on mahdollisuus kotoutua sekä suomen että ruotsin kielellä (Bruun, 2025). Valtio on osoittanut tämän tukemiseen rahoitusta ja rekrytoinut henkilöstöä. Työllistyminen on kotoutumisen ytimessä, ja se auttaa samalla vastaamaan työvoimapulaan. Työllisyyden rinnalla politiikassa korostetaan suomen tai ruotsin kielen oppimisen sekä suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämisen merkitystä. Kielitaito edistää kotoutumista ja parantaa työllistymismahdollisuuksia (Bruun, 2025).

ETLA:n tuoreen muistion ”Maahanmuutto Suomeen: tarve, määrä ja vaikutukset” mukaan Suomeen suuntautuva maahanmuutto perustuu yhä useammin työntekoon ja opiskeluun (Kangasharju, 2024). Tämä muutos on erityisen tärkeä Suomen talouden kannalta, sillä työhön tai koulutukseen liittyvän maahanmuuton on nähty tuottavan usein suorempaa yhteiskunnallista hyötyä kuin perhesyistä tai humanitaarisista syistä tapahtuvan maahanmuuton (Kangasharju, 2024). Yksi konkreettinen esimerkki tästä vaikutuksesta näkyy korkeakoulutuksessa: vuonna 2022 Suomen korkeakouluissa oli kirjoilla noin 30 000 kansainvälistä opiskelijaa (Kangasharju, 2024).

Muistion mukaan monet kansainväliset opiskelijat siirtyvät valmistumisen jälkeen Suomen työmarkkinoille, ja vuonna 2021 valmistuneista 55 % olikin työllistynyt vuoden kuluessa valmistumisesta (Kangasharju, 2024). Työllistymistulokset ovat erityisen vahvoja ammattikorkeakouluista valmistuneilla, erityisesti sosiaali- ja terveysalalla sekä ICT-alalla. Rohkaisevaa on myös se, että suuri osa kansainvälisistä tutkinnon suorittaneista opiskelijoista jää valmistumisen jälkeen Suomeen: kolme vuotta valmistumisen jälkeen 74 % kandidaateista, 67 % maistereista ja 65 % tohtoreista asuu edelleen Suomessa. Vaikka monet maahanmuuttajat kohtaavat aluksi haasteita, kuten matalampaa tulotasoa ja tutkintojen tunnustamiseen liittyviä vaikeuksia, heidän tilanteensa paranee ajan myötä työkokemuksen karttuessa, kielitaidon kehittyessä ja työmarkkinoiden toimintatapojen tullessa tutummiksi. Nämä kehityssuunnat korostavat kotouttamistoimien, erityisesti kielikoulutuksen ja työyhteisöön integroitumisen, merkitystä korkeasti koulutettujen osaajien potentiaalin hyödyntämisessä (Kangasharju, 2024).

Vanhanen ym. (2023) toteavatkin, että suomalaisilla työpaikoilla kulttuurinen monimuotoisuus nähdään yhä useammin tärkeänä voimavarana, ja useilla toimialoilla on jo nyt käytössä toimivia käytäntöjä, kuten mentorointi. Mentorointi on osoittautunut hyödylliseksi kaikille osapuolille, sillä se edistää vastavuoroista kotoutumista kansainvälisten työntekijöiden, heidän kollegoidensa ja laajemman yhteiskunnan välillä. Kokemus siitä, että tulee hyväksytyksi ja mukaan otetuksi työyhteisöön onkin olennainen askel kohti syvempää kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään (Vanhanen ym., 2023, p.83).

Työpaikkakokemukset vaikuttavat siihen, miten maahanmuuttajat kokevat kuuluvansa yhteiskuntaan sen osana. Samalla maahanmuuttajat tuovat mukanaan kansainvälistä osaamista, joka työyhteisöissä vähitellen mukautuu ja sulautuu osaksi paikallista toimintakulttuuria (Katisko, 2011). Käytännön esimerkit osoittavat, että monimuotoiset työympäristöt hyötyvät usein paremmasta asiakaspalvelusta, rekrytointikyvystä, kulttuurien ymmärryksestä, innovatiivisuudesta sekä kannustavammasta ilmapiiristä (Vanhanen ym., 2023, p.81).

Kielikaveritoiminnan ja kielikahviloiden vertailu

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on järjestänyt kielikahviloita yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa kahden viime vuoden ajan, vuosina 2023–2025. Ensimmäinen kielikahvila pidettiin Hämeenlinnassa keväällä 2023 yhteistyössä HAMKin Talent Boost -toiminnan, Vanajaveden koulun, Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ja Punaisen Ristin kanssa. Tämä kielikahvila toimii edelleen vuonna 2025 ja sitä järjestetään viikoittain Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa, vaikka yhteistyökumppaneissa on tapahtunut pieniä muutoksia.

Toisen kielikahvilan perustivat HAMKin Talent Boost ja Valkeakosken jatkuvan oppimisen keskus Valkeakoskelle syksyllä 2023. Uramuotoilun asiantuntijat, jotka aiemmin edustivat Talent Boostia, toimivat nykyään HAMKin urapalveluissa (HAMK Career Services), joiden tavoitteena on tukea kansainvälisiä opiskelijoita entistä paremmin.

Vuosina 2022–2024 toteutettiin myös OODI-hanke opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella. Hanke tarjosi maksutonta koulutusta tilapäistä suojelua saaville ukrainalaisille Suomessa (Oodi, 2024). HAMK oli mukana hankkeessa, jota koordinoi jatkuvan oppimisen yksikkö.

Osana OODI-hanketta HAMK teki keväällä 2024 yhteistyötä Punaisen Ristin kanssa järjestääkseen kielikahvilan Riihimäellä. Lisäksi OODI-hanke liittyi mukaan jo olemassa oleviin kielikahviloihin Hämeenlinnassa ja Valkeakoskella, ja toi näin ukrainalaisia osallistujia mukaan oppimaan suomen kieltä.

Keskeinen ero kielikaveritoiminnan ja HAMKin yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa toteuttamien kielikahviloiden välillä liittyy niiden rakenteeseen ja tavoitteisiin. Kielikahvilat toimivat lukuvuoden aikana kiinteän aikataulun mukaisesti ja ovat avoimia suuremmille ryhmille. Sinne ovat tervetulleita sekä suomalaiset että eri taustoista tulevat maahanmuuttajat. Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista, mikä voi vaikeuttaa osallistujamäärien ennakointia ja johtaa toisinaan epätasapainoon suomenkielisten ja suomea harjoittelevien osallistujien välillä. Vuonna 2024 tehdyn tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat kokivat, että suomalaisten osallistuminen kielikahviloihin on olennaista suomen kielen oppimisen ja kulttuurisen kotoutumisen kannalta (Martjanova, 2024).

Näissä kielikahviloissa käytetään järjestäjien etukäteen valmistelemia oppimateriaaleja. Hämeenlinnan, Valkeakosken ja Riihimäen kielikahvilat toteutettiin kukin hieman eri lähestymistavoin. Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Valkeakosken kielikahvilat ovat avoimia sekä suomalaisille että maahanmuuttajille. Osallistujat kokoontuvat samaan tilaan ja heidät jaetaan pienryhmiin, jotka istuvat eri pöydissä harjoittelemassa suomen kieltä. Tyypillisesti yksi suomenkielinen osallistuja toimii keskustelukumppanina kahdelle tai kolmelle maahanmuuttajalle. Ryhmille tarjotaan tukimateriaaleja, mutta he voivat myös vapaasti valita keskusteluaiheita ja tutustua toisiinsa rennossa ilmapiirissä (Martjanova, 2024).

Riihimäen kielikahvila sen sijaan suunnattiin erityisesti ukrainalaisille, toteutettiin rakenteellisemmin, ja siinä hyödynnettiin interaktiivisia ja visuaalisia oppimismenetelmiä. Osallistujat arvostivat tätä lähestymistapaa erityisen paljon. He toivat myös esiin sen, kuinka merkittävä rooli Punaisella Ristillä oli siinä, miten tuettiin ukrainalaisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan (Martjanova, 2024).

Toinen merkittävä ero kielikaveritoiminnan ja kielikahviloiden välillä liittyy oppimisympäristöön. Kielikahvilat järjestetään yleensä kirjastoissa tai varatuissa sisätiloissa, eikä niihin sisälly ulkoilua tai epämuodollisia aktiviteetteja. Kielikaveritoiminnassa osallistujat voivat sen sijaan itse päättää, miten viettävät aikaa yhdessä työpäivän aikana. Tämä joustavuus mahdollistaa esimerkiksi ulkoilun, yhteiset harrastukset tai muut vapaamuotoiset tapaamiset.

Lisäksi kielikahviloiden osallistujat vaihtuvat usein viikoittain, mikä vaikeuttaa jatkuvuuden rakentamista ja syvempien henkilökohtaisten suhteiden muodostumista. Kielikaveritoiminnassa parit sen sijaan muodostettiin etukäteen eri yksiköiden työntekijöistä, ja osallistujat tapasivat säännöllisesti neljän kuukauden ajan, mikä mahdollisti luottamuksen ja yhteyden vahvistumisen viikko viikolta.

Kielikaveritoiminnassa ei käytetä valmiita oppimateriaaleja, vaan painopiste on aidoissa keskusteluissa ja jaetuissa kokemuksissa. Osallistujat voivat puhua arjen haasteista, pyytää neuvoja, juhlistaa ilon hetkiä ja tukea toisiaan sekä työelämässä että henkilökohtaisessa elämässä Suomessa.

Lopulta kielikaveritoiminnan tavoitteena ei ole pelkästään oppia suomen kieltä, vaan myös rakentaa ystävyyksiä, ymmärtää kulttuurieroja ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta HAMKin yhteisössä. Kotoutuminen ei ole vain kielellistä, vaan myös sosiaalista toimintaa. Suomalaiset ystävät, yhteisten juhlien viettäminen sekä kulttuuristen normien ja elämäntavan ymmärtäminen ovat kaikki keskeisiä tekijöitä siinä, että voi tuntea kuuluvansa aidosti suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tutkimusmenetelmä

Kielikaveritoiminnan pilottiprojekti saatiin onnistuneesti päätökseen toukokuussa 2025. Palautteen keräämiseen valittiin laadullinen tutkimusmenetelmä, jonka avulla pyrittiin kartuttamaan syvällistä ymmärrystä projektin mahdollisesta jatkokehittämisestä laajemmassa mittakaavassa. Laadullinen tutkimus soveltuu hyvin monimutkaisten ilmiöiden, kuten suomen kielen oppimisen, kollegiaalisen tuen ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen tarkasteluun koulutusympäristössä. Kaiken kaikkiaan se tarjoaa arvokasta tietoa ihmisten kokemuksista, joita ei voida helposti tavoittaa määrällisin menetelmin (Lim, 2025).

Tutkimukseen osallistui kaksi kielikaveriparia: kaksi suomenkielistä työntekijää ja kaksi kansainvälistä työntekijää. Osallistujat valittiin sen perusteella, että he olivat koko projektin ajan osallistuneet aktiivisesti ja antaneet jatkuvaa palautetta. Haastattelut toteutettiin kasvokkain HAMKin korkeakoulukeskuksella kesäkuussa 2025.

Haastattelut toteutettiin englanniksi. Osallistuminen oli vapaaehtoista, ja kaikille osallistujille kerrottiin tutkimuksen tarkoituksesta sekä pyydettiin suostumus käyttää aineistoa tutkimustarkoituksiin. Haastattelujen aikana ei kerätty henkilötietoja, jotta osallistujien anonymiteetti säilyisi. Kukin haastattelukerta toteutettiin yhden parin kanssa kerrallaan.

Haastattelukysymykset jaettiin kolmeen osaan: ensin esitettiin kysymyksiä suomalaiselle työntekijälle, sitten kansainväliselle työntekijälle ja lopuksi esitettiin yhteisiä kysymyksiä molemmille. Kysymykset oli suunniteltu kartoittamaan osallistujien kokemuksia kielikaveritoiminnasta sekä kansainvälisen että suomalaisen henkilöstön näkökulmasta.

Kansainvälisiltä työntekijöiltä kysyttiin muun muassa, miten toiminta auttoi heitä suomen kielen oppimisen haasteissa erityisesti työympäristössä, ja miten kokemus erosi muodollisesta tai itseohjautuvasta oppimisesta. Lisäksi heiltä kysyttiin, miten toiminta vaikutti työpaikan vuorovaikutukseen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Suomalaisilta työntekijöiltä kysyttiin mikä motivoi heitä ryhtymään kielikavereiksi, mitä he oppivat kokemuksesta ja millaisia mukautuksia he tekivät kommunikaatioonsa tukeakseen pariaan. Molempia ryhmiä pyydettiin pohtimaan mahdollisia kehitysehdotuksia toiminnalle, jakamaan esimerkkejä kulttuuristen tai kielellisten väärinymmärrysten ylittämisestä sekä keskustelemaan siitä, miten toiminta voisi edistää yhteistyötä suomalaisen ja kansainvälisen henkilöstön välillä.

Tulokset

Kansainvälisen henkilöstön näkökulmia

Yksi haastatelluista HAMKin kansainvälisistä työntekijöistä kuvasi kielikaveritoimintaa arvokkaaksi täydennykseksi muodollisille kielikursseille. Hänen mukaansa toiminta ei yksinään johda täydelliseen kielitaitoon, mutta se paransi merkittävästi sanavarastoa ja lisäsi itsevarmuutta kollegoiden kanssa kommunikointiin. Mahdollisuus harjoitella kieltä, joka liittyy suoraan HAMKin toimintaympäristöön, teki oppimisesta helpommin myös arjen työtilanteisiin sovellettavaa.

Toisin kuin perinteisissä luokkahuoneympäristöissä, kielikaveritoiminta tarjosi myös spontaania ja ennakoimatonta keskustelua, jota hän kuvasikin sen ”salaiseksi ainesosaksi”. Epämuodolliset keskustelut tekivät oppimisesta rennompaa ja luonnollisempaa. Keskustelut ylittivät usein työasioiden rajat, ja hän sai näin mahdollisuuden puhua kielikaverinsa kanssa myös henkilökohtaisista ja kevyemmistä aiheista.

Tämä haastateltu ei kokenut merkittäviä muutoksia työskentely- tai viestintätavoissaan, sillä tiimi käytti jo ennestään säännöllisesti suomea harjoitellakseen kieltä. Koska tiimi ei tapaa päivittäin etätyön tai eri toimipisteiden vuoksi, he pyrkivät kohtaamaan merkityksellisemmin silloin, kun tapaavat. Haastateltava oli huomannut, että hänen suomen kielen taitonsa on parantunut, ja kollegat viestivät hänen kanssaan nyt useammin suomeksi, koska tietävät hänen ymmärtävän. Hän kokee suomen kielen olevan hyödyksi sekä itselleen että tiimilleen, ja tuntee olevansa paremmin osa yhteisöä. Hän lisäsi, että hän pitää oppimisesta ja suomen opiskelu on hänelle jatkuva matka, jossa hän haluaa kehittää taitojaan ja tulla paremmaksi. Hän sanoikin:

”Työtehtäväni ovat englanniksi, mutta on tärkeää oppia sekä kieli että kulttuuri. Jos puhuu koko ajan englantia, ihmiset eivät kannusta oppimaan suomea.”

Toiminta auttoi häntä rakentamaan työpaikalla myös vahvempia ammatillisia ja henkilökohtaisia suhteita. Tämä haastateltava nosti esiin näiden asioiden merkityksen erityisesti HAMKin kaltaisessa työpaikassa, jossa oppiminen keskittyy käytännönläheisiin aiheisiin, jotka vaativat syvällistä ymmärrystä. Kielikaverinsa kanssa tämä haastateltu keskusteli muun muassa siitä, miten parantaa kirjoitettua suomea virallisissa dokumenteissa ja sisäisessä viestinnässä kirjoittamalla eri tavalla, jotta teksti olisi helpommin lähestyttävää myös niille HAMKin työntekijöille, joiden äidinkieli ei ole suomi.

Hänen mukaansa Teams-palaverit ja tapaamiset kasvokkain täydensivät toisiaan. Etäkokouksia hän piti kätevinä muistiinpanojen tekemiseen ja sanojen tarkistamiseen keskustelun aikana, sillä hänellä oli aina sanalista edessään. Kasvokkain pidetyt tapaamiset taas loivat henkilökohtaisemman yhteyden. Hänen kielikaverinsa huomautti myös, että kasvokkain tapaamiset eivät tuntuneet yhtä paljon työltä, koska suurin osa työpalavereista pidetään Teamsissa. Toiminta auttoi häntä voittamaan virheiden pelon ja rohkaisi puhumaan, vaikka kielioppi ei olisi täydellistä. Kuten hän itse sanoi:

”Oppiminen ei koskaan lopu. Jos pysähtyy liian pitkäksi aikaa, menee taaksepäin.”

Toinen kansainvälisestä taustasta tulevista henkilöstön jäsenistä koki kielikaverikonseptin erittäin hyödylliseksi, erityisesti työympäristössä. Aiemmin hän epäröi puhua suomea, vaikka ymmärsi kieltä ja osasi vastata. Virheiden pelko esti häntä puhumasta, vaikka kollegat yrittivätkin käyttää suomea hänen kanssaan. Kielikaveritoiminnan myötä hän sai rohkaisua ja turvallisen tilan aloittaa puhuminen. Hänen suomenkielinen kaverinsa oli kannustava ja ylpeä hänen edistymisestään, eikä arvostellut, vaan järjesti erilaisia tehtäviä ja jopa esityksiä.

Kuten monet kansainväliset opiskelijat, myös tämä haastateltu oli opiskellut Suomessa ja yrittänyt oppia suomea jo aiemminkin. Kielikaveritoiminnassa hän kuitenkin huomasi selkeän eron: tavallisilla kielikursseilla keskitytään lähinnä kielioppiin, eikä keskustelulle tai kulttuurinvaihdolle jää paljon tilaa. Kielikaveritoiminnassa painopiste oli kuitenkin sekä kielessä että kulttuurissa ja toiseen ihmiseen tutustumisessa – toisinaan myös ulkona nautittujen jäätelöhetkien kautta. Hän ystävystyi kielikaverinsa kanssa ja he kävivät monia mielenkiintoisia keskusteluja. Suomessa lähes kuusi vuotta asuneena hän piti arvokkaana, että pääsi oppimaan suomalaista kulttuuria paikalliselta. Nykyään hän kertoikin käyvänsä useammin kirjastossa ja muissa HAMKin tiloissa, sillä kielikaveri esitteli hänelle paikkoja, joissa hän ei ollut aiemmin käynyt. He kävivät myös yhdessä paikallisella torilla, jossa hän oppi uutta. Oppiminen tuntui merkitykselliseltä, kun se ei ollut pelkästään kieliopin opiskelua luokkahuoneessa. Keväällä pidetyssä haastattelussa hän kertoi aikovansa keskittyä suomen kieleen kesällä, ja he suunnittelivat tapaavansa kielikaverin kanssa uudelleen syksyllä ja jatkavansa harjoittelua.

Tämä haastateltu kertoi oppineensa kielen lisäksi tuntemaan ihmisiä muista tiimeistä ja yksiköistä. Hän kertoi myös, että hänen esihenkilönsä yrittää puhua hänelle suomea, mikä aiemmin pelotti häntä. Nyt hän kertoi tuntevansa olonsa mukavammaksi ja vastaavansa välillä rohkeasti myös ”en ymmärrä”, jolloin esihenkilö selittää asian uudelleen eri sanoin suomeksi. Kun muut puhuvat suomea hänen ympärillään, hän yrittää poimia sanoja ja iloitsee, kun tunnistaa niitä. Häntä ei myöskään enää häiritse tai nolostuta, kun joku puhuu hänelle suomeksi, ja hän yrittää nykyään keskustella suomeksi esimerkiksi myös kaupassa asioidessaan. Kaiken kaikkiaan hän kertoi, että kokemus toi hänelle itsevarmuutta ja auttoi rentoutumaan suomea puhuessaan. Aiemmin hän kertoi aina pyytäneensä puhumaan englantia, ”please speak English”, mutta nyt hän on huomannut, kuinka paljon hänen suomen kielen taitonsa on parantunut ja miten se vaikutti hänen arkeensa.

Suomalaisten henkilöstön jäsenten näkökulmia

Yksi haastatelluista suomalaistyöntekijöistä, joka toimi kielikaverina, koki vahvaa velvollisuudentuntoa ja yhteiskuntavastuuta HAMKin työntekijänä. Hänellä oli vahva halu tukea kansainvälisiä kollegoitaan kielen oppimisessa.

Toisten auttamisen lisäksi hän koki toiminnan myös henkilökohtaisesti antoisaksi. Keskustelut avasivat hänen silmänsä maiden välisille eroille ja etuoikeuksille, joita hän ei ollut aiemmin tullut ajatelleeksi. Hän ei ollut myöskään koskaan käynyt kielikaverinsa kotimaassa, joten kaikki oli hänelle uutta. Hän kertoikin yllättyneensä siitä, miten erilaisia asiat olivat kielikaverin kotimaassa ja millaisia haasteita tämä kohtasi.

Suomalainen kielikaveri pyrki mukauttamaan puhettaan ja selityksiään tukeakseen kielikaverinsa oppimista. Hän puhui hitaammin ja tarvittaessa selitti vieraita sanoja, esimerkiksi käyttämällä sanojen synonyymejä. Esimerkiksi sanaa ”luppoaikaa” hän kertoi avanneensa muilla suomenkielisillä sanoilla. Hän korosti suomen kielen käyttämisen tärkeyttä aina kun mahdollista ja vaihtoi englantiin vain tarvittaessa. Hän arvosti kielikaverinsa sitoutumista suomen oppimiseen ja totesikin: ”Jos ei osaa kieltä, ei ymmärrä, miten asiat toimivat taustalla.”

Tämä suomalainen henkilöstön jäsen koki, että kielikaveritoiminta on auttanut sekä häntä itseään että hänen kansainvälistä kielikaveriaan integroitumaan paremmin HAMKin työyhteisöön. Laajemmalla tasolla toiminnan nähtiinkin edistävän myös poikkihallinnollisia yhteyksiä, sillä kielikaverit olivat usein eri yksiköistä. Tämä loi mahdollisuuksia tutustua uusiin kollegoihin, vahvisti sisäisiä verkostoja ja lisäsi yhteisöllisyyttä HAMKissa.

Toisella haastatelluista suomalaisen henkilökunnan jäsenistä on itsellään kokemusta opiskelusta ja asumisesta ulkomailla, joten hän kertoi ymmärtävänsä hyvin, kuinka haastavaa uuden kielen, erityisesti suomen, oppiminen voi olla. Hän halusi tukea kansainvälistä kollegaa ja näki toiminnan myös hienona mahdollisuutena tutustua HAMKin  kansainvälisiin työntekijöihin. Koska yhteisiä projekteja tai kohtaamisia on harvoin, kielikaveritoiminta auttoi kuromaan tätä välimatkaa umpeen. Vaikka hän rohkaisi kansainvälisiä työntekijöitä puhumaan suomea, moni arasteli ja jatkoi englanniksi. Hänen mielestään kuitenkin ainoa tapa oppia vierasta kieltä on käyttää sitä aktiivisesti. Hän oli itse saanut apua vuosia sitten ja halusi nyt tarjota samaa tukea muille. Tämä haastateltu pitääkin toimintaa arvokkaana myös hyvinvoinnin näkökulmasta, sillä sekä suomalaiset että kansainväliset työntekijät voivat kokea yksinäisyyttä. Haastateltu piti kielikaveritoimintaa tärkeänä aloitteena, mutta myös erinomaisena tapana solmia ystävyyssuhteita ja luoda yhteyksiä.

Kielikaverina toimiminen toi haastatellulle uuden ystävän, minkä hän koki erityisen merkityksellisenä. Hänelle oli tärkeää oppia tuntemaan kansainvälisen kollegan kulttuuria ja kuulla, millaisia haasteita hän kohtaa Suomessa. Tapaamiset olivat epämuodollisia ja mukavia, ja vaikka hän ei keskittynytkään varsinaisesti kielen opettamiseen, hänestä oli palkitsevaa tutustua toiseen ihmiseen. He keskustelivat myös työstä ja jakoivat näkemyksiä HAMKista. Koska ihmiset pysyttelevät usein omissa yksiköissään ja tiimeissään, molempien mielestä oli virkistävää rakentaa yhteys yli yksikkörajojen. Tämä suomenkielinen haastateltu kertoi saaneensa kokemuksesta paljon uusia näkökulmia ja tietoa.

Haastateltu kertoi myös, että hän ei tapaamisten aikana muuttanut puhetapaansa ajoittaista puheen hidastamista enempää, sillä hänellä ei ollut aiempaa kokemusta suomen opettamisesta. Hän puhui kuten normaalistikin. Jos kansainvälinen kollega ei ymmärtänyt jotakin, hän muotoili asian uudelleen suomeksi, koska hän piti toiminnan tärkeimpänä tavoitteena pyrkimystä käydä keskusteluja suomeksi. Hän kertoi olevansa ylpeä kansainvälisestä kollegastaan, josta on tullut myös ystävä. He keskustelivatkin sekä suomeksi että englanniksi ja kokivat olonsa luontevaksi yhdessä. Hän kertoi, että ”Jo ensimmäisessä tapaamisessa korostin, että kielikaverini saa aina sanoa, jos jokin tuntuu epämukavalta. Näin syntyi turvallinen tila, jossa voi olla oma itsensä ja puhua avoimesti.” Suomalainen kielikaveri kertoi aluksi olleensa huolissaan, että puhuisi liikaa tai olisi liian suora. Hän ei halunnut vaikuttaa töykeältä tai epäkunnioittavalta ja alkuun pelkäsikin, että kulttuurierot voisivat tehdä joistakin aiheista sopimattomia.

Tämä suomenkielinen henkilöstön jäsen koki, että kielikaveritoiminta auttoi hänen kansainvälistä ystäväänsä tuntemaan olonsa rennommaksi, kun ympärillä puhutaan suomea. Hänestä vaikuttikin, että viestinnän esteitä ei enää ole, vaan kansainvälinen kollega vaikutti kielikaveritoiminnan jälkeen avoimelta kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Haastateltava korosti myös, että vaikka suomi on hänen äidinkielensä, hänkin tekee virheitä ja huomautti, että aina suomalaisetkaan eivät ymmärrä toisiaan. Siksi myös kieltä opetellessa pitäisi olla sellainen olo, että on täysin hyväksyttävää tehdä virheitä. Hän sanoikin, että useimmat ihmiset haluavat aidosti auttaa ja kommunikoida, ja on aina sallittua sanoa: ”Anteeksi, en ymmärtänyt. Voisitko selittää uudelleen?” Ei tarvitse panikoida, jos jokin jää epäselväksi. Hän uskoo, että hänen kansainvälinen kielikaverinsa tuntee nyt olonsa paljon varmemmaksi. Jo ensimmäisessä tapaamisessa hän huomasi, että kansainvälinen kollega ymmärsi lähes kaiken ja pysyi hyvin keskustelussa mukana. Vaikka hän yritti puhua hitaammin helpottaakseen kansainvälisen kielikaverinsa ymmärtämistä, hän puhui silti luonnollisesti, kuten arjessa – eikä kokenut muuttaneensa puhetapaansa merkittävästi. Lisäksi kun sanat eivät riittäneet, eleet ja kehonkieli auttoivat viestin välittämisessä.

Kielikaverien pohdinnat ja kehitysehdotukset

Mikäli kielikaveritoiminta jatkuu tulevaisuudessa, osallistujat ehdottivat ennakkokeskustelujen järjestämistä, jotta kielikaverit voitaisiin yhdistää paremmin yhteisten kiinnostuksen kohteiden, kuten harrastusten (esim. ruoanlaitto, neulominen, uinti), perusteella. Näin tapaamisiin voisi yhdistää yhteistä tekemistä, mikä laajentaisi mahdollisuuksia ja syventäisi vuorovaikutusta.

Syvemmän yhteyden rakentamiseksi osallistujat ehdottivat myös kuukausittaisten tapaamisten järjestämistä kaikille toimintaan osallistuville. Näissä tapaamisissa voisi jakaa ideoita, innostaa toisia ja seurata edistymistä. Suurempi, epämuodollinen yhteisö tarjoaisi myös tilan, jossa voidaan jakaa toimivia käytäntöjä, kertoa haasteista ja tukea toisia oppimisessa ja integroitumisessa.

Kuukausitapaamisten lisäksi osallistujat toivoivat säännöllisiä ryhmätapahtumia, kuten kahvitapaamisia joka kuukauden kolmantena maanantaina tai muuna sovittuna ajankohtana, jolloin kaikki halukkaat voisivat osallistua. Esimerkiksi satukerho, jossa luetaan yhdessä suomalaisia satuja, voisi tuoda esiin uusia sanoja ja puhekieltä. Tällaiset aktiviteetit voisivat vahvistaa yhteisöllisyyttä ja edistää laajempaa yhteistyötä suomalaisten ja kansainvälisten työntekijöiden välillä HAMKissa.

Toiminnan päättäminen merkityksellisellä tavalla olisi myös tärkeää: osallistujat ehdottivat lopputapaamista esimerkiksi ennen kesälomia, jolloin voisi jakaa kokemuksia ja oppimisen oivalluksia.

Kehitysehdotusten jälkeen haastateltavilta kysyttiin esimerkkiä kulttuurisesta tai kielellisestä väärinymmärryksestä, jonka he olivat ratkaisseet pilottihankkeen aikana. Eräs kielikaveripari kertoi, että väärinymmärryksiä käsiteltiin avoimen keskustelun kautta. Esimerkiksi kerran kansainvälinen kielikaveri kuuli suomenkielisen vitsin ja käytti tilaisuutta hyväkseen kysyäkseen sen merkitystä, mikä syvensi hänen ymmärrystään sekä kielestä että kulttuurista.

Toisen parin kokemus poikkesi ensimmäisestä parista siinä, että molemmat kokivat alusta asti ihmisten Suomessa olevan valmiita auttamaan kieltä opettelevia. He eivät kohdanneet väärinymmärryksiä, vaan loivat nopeasti turvallisen ilmapiirin. He keskustelivat avoimesti myös siitä, olisiko aiheita, joita olisi hyvä välttää. He kertoivat uskovansa, että turvallisen dynamiikan syntymisessä auttoi myös se, että molemmat olivat naisia. Kansainvälinen henkilöstön jäsen koki, että kielikaverin oma kansainvälinen kokemus oli suuri etu, sillä tämä ymmärsi, kuinka haastavaa on muuttaa uuteen maahan ja kuinka paljon aikaa uuden kielen oppiminen vie. Molemmat olivat yhtä mieltä myös siitä, että osallistujien hyvä yhteensopivuus on olennaista. Tämä mahdollistaa rennon ilmapiirin, jossa voi unohtaa työroolit ja olla oma itsensä – joskus jopa hieman hassutella.

”’Turvallinen tila’ kuvaa täydellisesti sitä, mitä rakensimme yhdessä”, he totesivat. Kun kansainvälinen henkilöstön jäsen kävi läpi vaikeaa aikaa henkilökohtaisessa elämässään, suomalainen kielikaveri oli tukena ja antoi neuvoja.

Käytännön järjestelyjen osalta toinen pareista kertoi, että he tapasivat ajoittain myös viikonloppuisin, koska sopivan ajan löytäminen arkena oli haastavaa. Tapaaminen kerran viikossa toimi heille hyvin; suurin osa tapaamisista pidettiin kasvokkain, mutta tarvittaessa he tapasivat myös verkossa. Joskus tapaamiset kestivät kiireiden vuoksi vain puoli tuntia, mutta aika kului aina nopeasti. Kokemus innosti kansainvälistä henkilöstön jäsentä jatkamaan suomen opiskelua ja hän koki kasvokkain tapaamiset erityisen mielekkäiksi, vaikka myös etätapaamiset olivat toimivia. Molemmat osapuolet kertoivatkin nauttineensa tapaamisista.

Yhteenveto

Tämä haastattelututkimus osoittaa, että Kielikaveritoiminnan pilottihanke on merkityksellinen lisä perinteisten kielikurssien rinnalle, koska se tarjoaa yksilöllistä vuorovaikutusta, joka tukee sekä kielen oppimista että kulttuurien välistä vuorovaikutusta.

Pilottihanke auttoi osallistujia voittamaan suomen puhumiseen ja virheiden tekemiseen liittyvää pelkoa. Se rohkaisi käyttämään kieltä aktiivisesti sekä työssä että arjessa. Kielen oppimisen lisäksi hanke vahvisti ammatillisia suhteita eri yksiköiden välillä, tuki hyvinvointia ja edisti ystävyyssuhteiden syntymistä HAMKin organisaatiossa. Kokonaisuudessaan Kielikaveritoiminnan pilotti lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja korosti kollegoiden tuen merkitystä kielen oppimisessa ja kulttuuriin sopeutumisessa.

Pilottihanken nähtiinkin onnistuvan siinä, että näin HAMKin yhteisöä saadaan muutettua entistä osallistavampaan suuntaan ja se auttoi henkilöstöä tuntemaan olonsa integroituneemmaksi. Hankkeen positiiviset tulokset luovatkin vahvan pohjan toiminnan jatkamiselle ja laajentamiselle tulevaisuudessa.

Kirjoittajat